ArnoKotro

Järjettömiä lausuntoja, osa I

Olen toistuvasti kuullut, että meidän rivipulliaisten pitäisi pysytellä hiljaa turvallisuuspolitiikasta – tuttavallisemmin turposta – kas kun emme siitä mitään ymmärrä. Keskustelu on kuulemma syytä jättää asiantuntijoille.

Noinkohan on. Poliittisen johdon ja turpoammattilaisten joukosta nimittäin sinkoaa sen sortin sammakoita, että ihmetellä pitää.

Mistähän edes aloittaisi. Puolustusmäärärahoista?

Kymmenkunta vuotta sitten silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk) totesi asejärjestelmien kallistuvan niin nopeasti, että puolustusbudjettia pitää nostaa. Puhuttiin parin prosentin vuosittaisista korotuksista indeksin päälle. Jos niitä ei tehdä, Suomella ei enää lähitulevaisuudessa ole uskottavaa maanpuolustusta, ja silloin ainoa vaihtoehto on sotilaallinen liittoutuminen, sanoi Kääriäinen.

Nyt tiedämme, että korotuksia ei tullut. Päinvastoin iski kova leikkuri, ja nimenomaan niihin rahoihin, joilla piti ostaa puolustusmateriaalia. Nyt sovitut korotukset paikkaavat leikkauksista vain osan, ja samaan aikaan karsitaan toimintamenoja.

Tästä huolimatta puolustus on kuulemma yhä uskottava. Näin on vakuutellut muun muassa puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Määrärahojen kommentointi on koomista: tilanne on aina se, että puolustus on vielä kunnossa, mutta juuri nyt mennään alarajalla. Jos yhtään enää nipistetään, sitten se pettää.

Uskokoon ken tahtoo. Pitää sitä paitsi muistaa logiikan perussääntö, ristiriidattomuuden laki. Kaksi keskenään ristiriitaista näkemystä eivät molemmat voi pitää paikkaansa. Jompikumpi, Kääriäinen tai Lindberg, on puhunut puppua.

Eikä se ole Kääriäinen. Tosiasia nimittäin on, että Suomella ei enää ole uskottavaa puolustusta. Kenraalit tietysti joutuvat virkansa puolesta vakuuttelemaan muuta, mutta juuri siksi tarvitaan meitä rivimiehiä sanomaan ääneen, kuinka asia on: näin pienen kansantalouden rahkeet eivät enää riitä uskottavaan itsenäiseen puolustukseen, piste.

Erityisen pahalta näyttää tulevaisuus. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa esimerkiksi seuraavaan hävittäjien uusimiskierrrokseen, kun samaan aikaa pitäisi päivittää maa- ja merivoimienkin kalustoa. Vaikka jostain onnistuttaisiinkin kaivamaan ne lähemmäs kymmenen miljardia euroa, jonka uudet monitoimihävittäjät maksavat, raha ei riitä niiden ylläpitoon. Norjan puolustusministeriö on laskenut, että esimerkiksi F 35 -hävittäjien elinkaarikustannukset ovat kolme kertaa suuremmat kuin niiden hankintahinta. 52 hävittäjän käyttö ja ylläpito nielevät vuodessa noin 700 miljoonaa. Sellaista ei puolustusbudjetti kestä.

 

                Miehet menneisyydestä

 

Tilanne on saanut museo-osaston liikkeelle. Kun riittävään ja ajanmukaiseen aseistukseen ei ole varaa, lasketaan itsepetoksellisen innokkaasti teoreettisen reservin määrää ja uhotaan Suomella olevan yksi Euroopan suurimmista armeijoista. Huutosakin johtajina ovat kunnostautuneet varsinkin puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund ja toinen perinneosaston kaveri, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps). Molemmat suhtautuvat nihkeästi sotilaalliseen liittoutumiseen ja tarrautuvat onttoon hokemaan omasta itsenäisestä puolustuksesta, jonka selkärankana on iso reserviläismassa.

Valtaosalle reserviläisistä ei tosin ole pystytty järjestämään kertausharjoituksia eikä heille riitä nykyaikaista aseistusta. Sodankuva on ylisummaan ammatillistunut ja teknistynyt niin, että kehnosti koulutetulle ja heikosti varustetulle resupekkareserville jää lähinnä tykinruuan epäkiitollinen osa. Mutta mitäpä siitä. Paperilla näyttää ihan hyvältä. Siksipä Niinistö haluaisi kasvattaa reserviä entisestään.

Ja näitä viime sotien vankeja riittää. Yksi heistä on entinen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk). Hänkin on korostanut suuren reserviarmeijan tärkeyttä ja toistellut, että jos reservin koko olisi 337 000 sotilasta, silloinkin näin isossa maassa riittäisi vain yksi ukko neliökilometrille.

Näin alkeellista strategista ajattelua ei odottaisi noin korkealta taholta. Jos Suomi joutuisi sotilaallisen aggression kohteeksi, se tapahtuisi huipputekniikkaa hyödyntävin strategisin iskuin avainkohteisiin, eikä niitä torjuta pitkin metsiä pakin ja kiväärin kanssa laiduntavilla reserviläislaumoilla.

 

                Ruotsi ja muu Eurooppa luopuneet puolustuksesta?

 

Samalla kun vastuuttoman itsepetoksen vallassa hehkutetaan Suomen puolustusratkaisua, pelin henkeen kuuluu virnuilla vahingoniloisesti ruotsalaisille, jotka kuulemma ovat ajaneet oman puolustuksensa alas. Komentaja Jan von Weissenberg tuumi A-studiossa 29.4.2015, että Ruotsi on sotilaallinen tyhjiö. von Weissenberg toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa sotataidon laitoksella, joten luulisi hänen jotain ymmärtävän. Vaan kun ei.

Valtiotieteiden tohtori ja ulkoasianneuvos Alpo Rusi (kesk) puolestaan on todennut, että Ruotsissa on luovuttu materiaalisesta puolustusvalmiudesta. Paremmaksi pistää aina pettämätön sammakkomies Hägglund, jonka mukaan koko muu Eurooppa Suomea lukuun ottamatta on jättänyt puolustuksensa hoitamatta.

Rusin, von Weissenbergin ja Hägglundin näkemykset ovat tietysti järjettömiä. Ruotsi käyttää puolustukseensa lähes kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin Suomi, ja Ruotsilla on erittäin vahvat ja moderniin sodankäyntiin soveltuvat ilmavoimat ja laivasto. Maavoimien aseistus on nykyaikaista, ja jalkaväkeä on sen verran kuin oikeasti pystytään varustamaan ja kouluttamaan. Ruotsi varautuu nykyaikaisiin konflikteihin toisin kuin viime sotien taisteluhautoihin juuttunut Suomi.

Samaa pätee muuhun Eurooppaan. Useimmat Euroopan maat ovat ensinnäkin puolustusliitto Naton jäseniä ja sen turvatakuiden piirissä, ja toiseksi ne ovat korvanneet määrää laadulla ajan vaatimusten mukaisesti. Kun Global Firepower -sivusto teki vertailun eri maiden puolustuskyvystä, ei ollut mikään yllätys, että Ruotsi löytyy sijalta 24, mutta Suomen sijoitus on vasta 48.

Entäpä ne Hägglundin irvailemat muut Euroopan maat, jotka ovat romuttaneet puolustuksensa? Saksa löytyy sijalta 8, Englanti 23, Norja 33, Tanska 39 niin edelleen. Tutkimuksen metodeista ja mittareista voi toki keskustella ja tarkat luvut ovat aina ongelmallisia, mutta perusviesti on selvä: miesmääräisesti isojen mutta kehnosti koulutettujen ja aseistettujen massa-armeijoiden aika on ainakin näillä leveysasteilla ohi.

 

                ”Kustannustehokkuus” on tosiasiassa tuhlausta

 

Onttoja asiantuntijamantroja riittää ilman katteetonta höpinää omasta uskottavasta puolustuksestakin. Yksi kummallisuus on hokema siitä, että yleinen asevelvollisuus olisi ”kustannustehokas” ratkaisu. Kustannustehokkuuden nimiin ovat vannoneet jokseenkin kaikki asiantuntijat puolustusvoimien komentajista ja muusta kenraalikunnasta alkaen. Asevelvollisuuden kustannustehokkuus vilisee puolueiden ohjelmanjulistuksissa ja ministereiden puheissa.

Mutta mietitäänpä hetki. Joka vuosi palvelukseen halutaan koko miesikäluokka. Nykyaikaista aseistusta riittäisi kriisin tullen kuitenkin vain murto-osalle koulutetuista, ja kertausharjoituksiä järjestetään niin vähän, että vain hyvin pientä osaa on voitu kouluttaa riittävästi. Suurimmalle osalle reserviläisistä ei ole edes sijoitusta sodan ajan joukoissa. Kyseessä on siis valtava reserviläisten ylituotanto.

Laivasto on ilmeisin esimerkki nykysysteemin ongelmista. Vuosittain noin 700 nuorta suorittaa palveluksensa laivaston aluksilla, ja ajan mittaan tästä on kumuloitunut tuhansien miesten ja naisten reservi. Kriisin tullen kuitenkin vain harvoja heistä tarvittaisiin niissä tehtävissä, joihin heidät on koulutettu.

Kaiken kaikkiaan joka ikäluokasta tuhannet nuoret käyvät varusmiespalveluksen turhaan. Palvelus vieläpä viivästyttää opintojen alkua helposti kaksikin vuotta. Tämä lyhentää työuria ja tulee kansantaloudelle kalliiksi. Kustannustehokkuudesta ei siis ole kyse, vaan päinvastoin tuhlauksesta. Koko miesikäluokkaa koskevan asevelvollisuuden välilliset kustannukset ovat Suomessa niin suuret, että puolustus kuormittaa kansantaloutta meillä enemmän kuin vaikkapa Ruotsissa ja Tanskassa – jotka siis saavat pienemmällä rahalla paremman puolustuksen.

 

                Ja silmät sill' on siniset...

 

Oma synkeä lukunsa on se hämmentävä sinisilmäisyys, joka paistaa monista asiantuntijakommenteista. Vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa puolueilla oli nokituskilpailu siitä, kenellä on pokkaa leikata eniten jo ennestään liian pientä puolustusbudjettia. Puoluejohtajien puheenvuoroista henki sellainen naiivius, että tuollaisille ”asiantuntijoille” en ihan mieluusti antaisi turvallisuuspoliittista päätösvaltaa.

Perussuomalaisten Timo Soini tosin ainoana ei ollut valmis leikkaamaan puolustusrahoja, mutta toisaalta puolueen muut turpolinjaukset – takertuminen museaaliseen asevelvollisuuteen ja Nato-jäsenyyden vastustaminen – ovat sen verran vastuuttomia, että korkeita pisteitä ei senkään toiminnalle voi antaa.

Absurdi hetki koettiin myös presidentinvaalien 2012 alla. MTV3:n vaalitentissä kaikilta presidenttiehdokkailta kysyttiin – vuosia Georgian sodan jälkeen siis – voiko Venäjä joskus tulevaisuudessa olla Suomelle sotilaallinen uhka. Kaikki vastasivat, että ei voi – myös nykyinen puolustusvoimien ylipäällikkö. Vastaus on tietysti älytön. Tämän tosin taisivat tietää ehdokkaat itsekin, koska kukaan heistä ei ole missään vaiheessa vaatinut armeijan lakkauttamista. Ja jos Suomi ei ylläpidä puolustusta Venäjää silmälläpitäen, niin mitä sitten – Ruotsia, Viroa vai Norjaa?

Ennätyksen taitaa kuitenkin lyödä tauluun Arto Nokkala. Tämä ahkerasti puolustuskysymyksiä kommentoiva evp-everstiluutnantti ja turpodosentti kirjoittaa Kyky ja tahto -kirjassaan, että Suomen pitäisi lisätä sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa lähialueilla. Pienen synninpäästön saisi, jos kirja olisi kirjoitettu Jeltsinin kaudella, mutta esipuhe on päivätty 11. helmikuuta 2014, Georgian sodan jälkeen ja Ukrainan kriisin ollessa jo vauhdissa. Ehdotus on aivan tolkuton – Suomen pitäisi lisätä Venäjän kanssa sotilaallista yhteistyötä?

On erikoista, että kaltaiseni perusmaisterikin osasi jo ennen Georgian kriisiä kirjoittaa, että tulevaisuudesta ei tiedä mitään, Venäjä on arvaamaton ja sotilaalliseenkin uhkaan pitää varautua. Kun kerran 1900-luvun historiasta ei löydy ainuttakaan vuosikymmentä, jolloin maailmanpolitiikka ei olisi tarjonnut yllättäviä ja arvaamattomia sokkeja, kuinka ihmeessä juuri 2000-luvun alussa olisi tultu ikuisen rauhan tilaan, jossa tulevaisuus tiedetään ennalta?

 

                Ihmeellisiä Nato-kommentteja

 

Nato-kysymyskin saa sammakot liikkeelle. Suomen Nato-jäsenyyttä voi vastustaa järjellisinkin argumentein, mutta ammattilaispiireistä kirpoaa päättömiä kannanottoja. Sellainen oli esimerkiksi Euroopan sotilastiedustelun päällikön (nimestään huolimatta suomalaisen) Georgij Alafuzoffin taannoinen lausunto, jonka mukaan Nato-jäsenyys heikentäisi Suomen tiedustelua. Peruste oli se, että Nato tuottaa värittynyttä tietoa, ja ilman sitä käsityksemme maailmasta on objektiivisempi.

Logiikka lyö ällikällä. Naton jäsenenä saisimme tietenkin paljon enemmän tiedustelutietoa kuin sen ulkopuolella, ja osaamme kyllä tarvittaessa ottaa lähteen huomioon. Samainen asiantuntija oli muuten vielä huhtikuun lopulla 2014 sitä mieltä, että Venäjän asevoimat eivät ole sekaantuneet Ukrainan kriisin.

Turpohölmöilyllä on toki pitkät perinteet. Mauno Koivisto – Suomen yliarvostetuin presidentti heti Tarja Halosen jälkeen – vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä aikana, jolloin liittyminen olisi ollut mutkatonta, ja kysyi Natosta sarkastisesti: ”Mitä me siellä teemme, ja mitä me sieltä saamme?” Vastaus on helppo näin amatööripohjaltakin: osallistumme yhteiseen päätöksentekoon ja saamme turvatakuut.

Yksi hupaisa asiantuntija-argumentti Natoa vastaan on sekin, että tärkeintä on pitää oma puolustus kunnossa. Tätä jankuttavat esimerkiksi Gustav Hägglund, Jussi Niinistö, Seppo Kääriäinen ja pitkä rivi muita. Tietenkin on, kuka sen kiistää? Mutta en ymmärrä, miten kummassa jäsenyys yleiseurooppalaisessa puolustusliitossa ja vahva oma puolustus olisivat ristiriidassa. Päinvastoin pienen maan oma puolustushan voi olla uskottava vain Naton jäsenenä, ihan jo huoltovarmuudenkin vuoksi. Paljon pauhattu maanpuolustustahtokin säilyy vain, jos kansalaisilla on usko siihen, että puolustus on kunnossa emmekä jäisi kriisin tullen yksin. Tahdolla ilman kykyä ei tee mitään.

 

Summa summarum: metsään on menty ja raskaasti. Oma puolustuskyky on romahtanut, koska kalusto vanhenee käsiin eivätkä rahat riitä uuteen. Asevelvollisuus on vanhentunut ja piilokallis puolustusratkaisu mutta siitä on tehty pyhä lehmä, joka ei saa voimaansa argumenteista vaan perinteestä. Asevelvollisuutta ei saa kyseenalaistaa ja asenneilmasto on se, että isänmaallisuus on yhtä kuin asevelvollisuuden kannattaminen. Samaan aikaan poliittinen ilmapiiri ja suomettuneisuuden perintö estävät sotilaallisen liittoutumisen.

Vanha kunnon ajopuuteoriakin saa uutta sisältöä. Sillä välin kun turvallisuuspolitiikka on ollut hakusessa olemme ajautuneet pahaan saumaan: Venäjän silmissä olemme osa länttä, lännen silmissä harmaahkoa vyöhykettä. Jaamme lännen uhat ilman lännen turvatakuita.

Ja kaiken aikaa julkisessa sanassa pyörii näitä asiantuntijoita, jotka sulkevat silmänsä todellisuudelta ja vannovat liittoutumattomuuden ja asevelvollisuuden nimiin ja suoltavat liturgiaa omasta itsenäisestä ja uskottavasta puolustuksesta.

Mistä näitä tolvanoita riittää? En tiedä, mutta ainakin heitä on niin paljon, että tarinaa pitää jatkaa seuraavassa numerossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos, erinomainen blogi. Niinpä, kyllä näitä turbohölmöjä aina vain meillä riittää, mutta ehkä he niin nukuvat yönsä myöskin paremmin:) Ainakin paremmin kuin me, joiden usko Suomen itsenäisen puolustuksen on kovin heikko ja horjuva.

Jukka Nieminen

Noo…reaalipoliittisesti ajatellen yhtäkään skandinavian tai baltianmaata ei pidetä puolustuksellisesti uskottavana. Kuten venäläiset sen niin itsevarmasti ilmaisevat; nämä maat ovat olemassa vain Venäjän suuresta armosta. Ihan näinhän se ei tietenkään ole vaan venäläiset haluavat pitää rajoillaan liudan pikkuvaltioita ”turvallisuuspuskurina”. Joten tässä mielessä olemme turvattua idän uhalta, koska olemme osa venäläistä puolustusajattelua. Onneksi. Sotilaallisesti emme kestäisi venäläisten invaasiota viikkoakaan.

Sitten tuohon Natoon. Minä vastustan sitä puhtaasti macchiavellimäisistä syistä. Jo 1500-luvulla kirjoitetussa ”Ruhtinaassa” varoitetaan päästämästä maahan ulkomaisia palkkasotureita. Sama viisaus on hyvin ilmennyt eri maihin perustetuissa nato-tukikohdissa joista käsin aikainsaatossa aletaan sanella kunkin valtion sisäpolitiikkaa, ulkopoliittisia linjanvetoja, nimityksiä, puolueohjelmia sekä tietenkin velvoitetaan osallistumaan kaikenlaisiin aavikkosotiin toisella puolen maapalloa. Natojäsenyyttä voi oivasti kutsua vapaaehtoiseksi antautumiseksi sillä sen myötä tuppaa menettämään valtiollisen itsemääräämisoikeutensa. Ensin sotilasasioissa ja lopulta kaikessa muussakin.

Oma konklaavinsa on sekin miksi euroopassa ei ole kansallisia armeijoita. On helppo toteennäyttää että natojäsenyyden vuoksi maanpuolustustahto yleensä romahtaa nollaan, joten kenraali Häglund on asiassa aivan oikeassa, että tehotonkin kansallinen armeija on valtiollisen suverenisuuden kannalta parempi kuin tehokas natoyksikkö.

Sitten on se tärkein: mitään natoa ei ole olemassa. On valtioita jotka kuuluvat natoon. Nämä britanniat ja ranskat ovat vuosisatojen ajan kaupitelleet itäeuroopan valtioita kuin ne olisivat shakkipelin moukkia. Historia on osoittanut suomellekin kirpeästi että laajemman kriisin sattuessa, näihin turvatakuisiin ei ole aina luottamista.

Näitäkin asioita on hyvä pohtia ja olla näkemättä maanpuolustusta, sen keinoja ja tavoitteita ja laajempia yhteyksiä ahtaassa kontekstissa ja hoitaa koko puolustusdoktriini vain kyllä/ei –periaatteella. mutta sen toki myönnän, että vaikka olen eri mieltä useissa asioissa niin kirjoituksesi laatu selvästi ylitti keskinkertaisuuden riman.

Käyttäjän roopeluhtala kuva
Roope Luhtala

"On helppo toteennäyttää että natojäsenyyden vuoksi maanpuolustustahto yleensä romahtaa nollaan"

Mihin perustat maanpuolustustahdon romahtamisen? Olisiko esim. Ukrainassa nykyistä selvästi matalampi maanpuolustustahto, jos maa olisi Naton jäsen?

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

"Historia on osoittanut suomellekin kirpeästi että laajemman kriisin sattuessa, näihin turvatakuisiin ei ole aina luottamista."

Ruotsin turvatakuuta v.1808 ei ollut, silloin olimme osa Ruotsia eikä maakuntatason turvatakuita tehty. Neuvostovenäjällä oli hyökkäämättömyyssopimus ennen talvisotaa, se ei kuitenkaan ollut mikään turvatakuu. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen.

Vuodesta 1918 lähtien ei Suomi ole saanut turvatakuita mistään maasta. Ribbentropin-Molotovin sopimus oli Suomelle käänteinen turvatakuu, Neuvostovenäjä sai Saksalta vapaat kädet tehdä Suomella ja Baltialla mitä tahtoo. Neuvostoliitto hyökkäsi….

YYA-sopimus, oliko se varsinaisesti turvatakuu? Se velvoitti meitä puolustamaan aluettamme, tarvittaessa yhteistoiminnassa NL:n kanssa.

Leonid Breznev lopetti huhtikuun 1977 aikana tekemällään päätöksellä vallankumouksen tavoittelun Suomessa. Lähde: "Suomettumisen syövereissä" 2011, sivu 144, Jukka Seppinen.

Mihin turvatakuisiin viittaat kommentissasi?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Mihin perustat väitteen, että Suomi ei kestäisi viikkoakaan?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Huolimatta ajattelijan maineestaan blogisti on langennut perusmokaan: jättänyt kokonaan analysoimatta,

MITÄ TARKOITTAA "USKOTTAVA PUOLUSTUS".

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Terve,

uskottavalla puolustuksella tarkoitan sellaista puolustuskykyä, joka saa mahdollisen vihollisen jo etukäteen laskemaan, että sotilaallisen aggression haitat ovat niin paljon hyötyjä suuremmat, ettei se ryhdy sotilaallisiin toimiin.

Suomessa tämä on nähdäkseni lähitulevaisuudessa mahdollista vain niin, että liittoudumme sotilaallisesti ja koulutamme selvästi nykyistä pienemmän määrän varusmiehiä ja käytämme tästä säästyvät varat nykyaikaiseen puolustusmateriaaliin.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Tuo tarkoittaa sotahistoriallisesta näkökulmasta, että millään sotaa käyneellä maalla ei missään päin maailmaa koskaan ole ollut uskottavaa puolustusta.

Käyttäjän EmilTuomiovoimaSillanp kuva
Emil Sillanpää

Jassoo. Käyn läpi kirjoituksesi alusta loppuun. Kommentti on kirjoitettu osittain tarkoituksella provosoivasti, koska sinusta huokuu niinsanottua ymmärtämättömyyden tuomaa itsevarmuutta. Haukut ihmisiä tolvanoiksi, vaikka omakaan käsityksesi turvallisuuspolitiikasta ei vastaa kaikilta osin todellisuutta.

Siteeraat Seppo Kääriäistä ja puhut kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta. Tämän jälkeen Suomen puolustusta on kehitetty eteenpäin, ja esimerkiksi Taistelu 2015-taktiikka on kehitetty vanhentuneen taistelutavan uudistamiseksi ja pienemmillä resursseilla toteutettavaksi. Vuodesta 2008 eteenpäin on kehitetty joukkojen organisointia, johtamista, varustamista ja koko taistelutapaa. Tästä puolustusvoimat on tiedottanut, tieto ei näköjään ole sinulle vain mennyt perille. http://bit.ly/1iiNxVW

Totta on se, että esimerkiksi hävittäjäkalustoa vanhenee. Uusia hävittäjiä on silti hankittava vaikka lisävelan ottamisella, kuuluimme me sotilasliittoon tai emme. Kustannukset riippuvat siitä mitä me haluamme hankkia, hankimmeko esimerkiksi maailman kalleimpia hävittäjiä (F-35) vai vaikkapa ruotsalaisia Gripeneitä.

Suomen reserviläisten määrä ja kenttäarmeijan sodanajan vahvuus ovat täysin eri asia. Reserviläisarmeijalla kyetään toteuttamaan uuden taistelutavan mukainen koko maan puolustus. Uhkakuvasi on kyllä myös kiinnostava - toki strategisilla iskuilla avainkohteisiin olisi suuri merkitys. Mutta mitä sitten, kun strategisia iskuja on toteutettu? Odottaako Venäjä vain, että nyt Suomi päästää joukot kulkemaan ihan taisteluitta mihin päin vaan?

Ei todellakaan. Mikäli Suomen maa-alueista tahdotaan hyötyä, on hyökkäyksen PAKKO SISÄLTÄÄ maavoimien invaasio. Itä-Suomessa on paljon metsää, ja kun tiet on kaivettu ulos ja sulutettu, on vihollisen PAKKO mennä taistelemaan myös metsään. Yksikään armeija ei voi mennä tietä pitkin kaupunkiin ja jättää prikaatillisia vastustajan sotilaita takalinjaan. Sitäpaitsi venäläiset haluavat välttää asutuskeskustaistelua, koska se on hidasta ja kuluttavaa. Venäjälläkin on syystä valtavat maavoimat. Mistä olet oikein ammentanut näkemyksesi? Oletko paljonkin keskustellut esimerkiksi ammattisotilaiden kanssa?

Totuus on se, että monet muut Euroopan maat eivät kykene itsenäiseen koko maan puolustukseen. Ja älä nyt ihan tosissaan enää siteeraa Global Firepoweria, se lista ei ota huomioon eri maiden turvallisuuspoliittista ympäristöä tai tosiasiallisia puolustusratkaisuja. Kyseessä on tunnetusti viihteellinen lista, joka ehkä yläpäässä antaa jonkinnäköistä osviittaa todellisuudesta. Uskomatonta, että tämä tämä pseudotieteellinen sivusto on ainoa mainitsemasi lähde.

Suomalainen varusmieskoulutus on kustannustehokas ratkaisu. Suomalainen varusmieskoulutus on tunnetusti laadukasta. Nykyaikaista aseistusta riittää sodanajan vahvuiselle kenttäarmeijalle. Tuhannet henkilöt ikäluokasta eivät käy vuosittain varusmiespalvelusta turhaan, koska palveluksesta valmistuneet saavat useimmiten sodanajan sijoituksen. Samalla kun uusia joukkoja tuotetaan, voidaan vanhempia ikäluokkia siirtää pois sijoituksista. Näin saadaan mahdollisimman tuoreita sotilaita sijoitettua. Ja uusilla palveluksensa päättäneillä on hommat vielä ihan tuoreessa muistissa. Vaikka kertausharjoituksia ei olisikaan niin paljon, tositilanteen tullessa perustetuille joukoille olisi helppo palauttaa mieliin opetetut asiat.

Ja kun puhut kansantaloudellisista vaikutuksista, tahtoisin todella mielelläni lähteitä, joissa voisit osoittaa asevelvollisuusarmeijan ja palkka-armeijan kustannuseroja. Kuten muutenkaan, mitään lähteitä et esitä edes taloudellisiin asiohin. Toki asevelvollisuusarmeija maksaa, mutta niin maksavat kaikki muutkin puolustusratkaisut.

Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että suurin osa päättäjistä ei ymmärrä yhtään mitään turvallisuuspolitiikasta ja he tekevät päätöksiä aivan puutteellisilla tiedoilla. Venäjä on ainoa mahdollinen uhka Suomelle, ja on naurettavaa teatteria yrittää esittää muuta.

Nato-asiassa on monia puolia. Toisaalta lisäpanostuksilla omaan puolustuskykyymme meillä voisi olla mahdollisuus järjestää muista maista riippumaton puolustus. Näen sotilaallisen liittoutumattomuuden aina lähtökohtaisesti hyvänä. Toisaalta huoltovarmuus on niitä tekijöitä, joita emme voi ratkaista ilman muiden maiden apua. Natoon liittyy myös paljon erinäisiä joukkotuotannollisia ja taloudellisia kysymyksiä, joita en jaksa lähteä edes ruotimaan, sillä kommenttini pituus paisuu nyt jo liiaksi.

Summa summarum: osittain olet oikeassa, mutta muunmuassa uhkakuvasi ja käsityksesi Suomen puolustusvoimien toimintatavoista ja suorituskyvystä eivät ole realistisia.

Käyttäjän roopeluhtala kuva
Roope Luhtala

"Ja kun puhut kansantaloudellisista vaikutuksista, tahtoisin todella mielelläni lähteitä, joissa voisit osoittaa asevelvollisuusarmeijan ja palkka-armeijan kustannuseroja."

Sivun: http://ohion.fi/faktaa.htm kohdasta "Asevelvollisuus ja kansantalous" löytyy useita tutkimuksia. Varusmiesten palkan maksamatta jättäminen ei oikeastaan säästä rahaa, aivan kuten sekään ei säästä rahaa, että varastaa ruokansa kaupasta. Kustannukset vain siirtyvät varusmiehen tai kauppiaan maksettavaksi.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

On hyvä, että turvallisuuspoliittista keskustelua käyvät myös muut kuin poliitikot ja sotilaat. Sotilaiden on tietenkin sanottava, että meillä on uskottava kyky maan puolustamiseen. Muuten he antaisivat katastrofaalisen signaalin. Jukka Tarkka julkaisi vastikään kirjan, jossa Venäjä nähdään mahdollisen konfliktin ja kriisin osapuolena. Tämä on rohkeaa puhetta, koska Aleksanteri-instituutin dinosaurukset johtaja Kivisen johdolla helposti leimaavat kannanoton provokaatioksi aivan samoin kun ministeri Haglundin kohtaloksi tuli pohjoismaisten puolustusministerien kannanoton jälkeen. Siinäkin Venäjän lisääntyneen aktiivisuuden nähtiin olevan uhka Pohjoismaille.

Poliitikoilla on tapana kertoa kansalle mitä he olettavat kansan haluavan kuulla. Kansan syvät rivit haluavat kuulla, että ei Venäjä meitä uhkaa. Miksi näin? Elämme vieläkin kylmän sodan retoriikan aikaa. Tämän retoriikan olemassaolosta mainitsi Sofi Oksanen ja sai vastaansa ryöpyn vanhoilta sediltä, ei pidä kirota kirkossa!

Kansallisessa selkärangassamme on paha neuvostoajan skolioosi, selkä meni pahasti vinoon, joka vaikuttaa sekä puhekeskukseen että ylläpitää YYA- liturgiaa. Skolioosi aiheuttaa liturgisen oireyhtymän, jos ei veisaa oikeaa virttä niin se on merkki Venäjävastaisuudesta ja turhasta pullistelusta. Hyvin ei käynyt kansalliselle ydinjatkeellekkaan. Sanan Nato kuuleminen aiheuttaa automaattisen tunnekuohun ja keskustelupalstat täyttyvät. Nato pommitti serbejä 1990-luvulla, koska kansamurhaa ei muuten saatu loppumaan. Keskustelupalstoilla ja uutiskommenteissa kansanmurha on jo saanut lainausmerkit ja nyt Naton silloinen asioihin puuttuminen on mukana syntilistassa.

On hyvä, että ennen Georgian kriisiä Kotro kirjoitti, että tulevaisuudesta ei tiedä mitään, Venäjä on arvaamaton. Lausunto on valitettavan totta. Kotro on arvatenkin saanut kirjoituksestaan epiteetin "sotahullu" joissakin piireissä. Se on aitoa tahatonta komiikkaa.

Puolustushankinnat ja kertausharjoitukset ovat olleet retuperällä. Asian saattaminen paremmalle tolalle maksaa huomattavan summan rahaa, silti se on halvempi vaitoehto. Se nähtiin Talvisodassa. Kyllä, viittaan talvisotaan, vaikka kuinka moitittaisiin, että se on vanhentunut näkemys. Valmistautumattomuus on maksanut ja maksaa vastedeskin.

Ruotsin ja muiden maiden ilkkuminen on typerää rehvastelua. Hoidetaan mieluummin omat asiat kuntoon. Enemmän tekoja, vähemmän vieraisiin pöytiin huutelua. Ilkkujaportaassa kenraali Hägglund teki pohjat kertomalla, että ei Venäjä tänne tule, saivat kuulemma viime kerralla turpiinsa. Kommentti kertoo enemmän Hägglundista kuin asioiden nykytilasta. Ei ole tutkija Vihavainenkaan ihan synnitön. Hän kertoi Sofi Oksasen kohuun liittyen, että virolaisten Venäjäretoriikka on äksympää kuin suomalainen. Selitykseksi tälle hän katsoo sen, että suomalaiset ovat hänen mukaan sankarikansaa. Vihavaisella nähtävästi ikä painaa, koska juuri hän kirjoitti 1992 kirjan "Kansakunta rähmällään".

Halosen tulee historia tuomitsemaan, aivan varmasti. Tässä kohden oli Suomella huono herraonni. Kotro mainitsi jo Natohölmöilyn mutta maamiinasopimus on nimenomaan Halosen ja muun vihervasemmiston käsialaa. "Ulkomaisissa tapaamisissa saa hävetä, jos emme liity Ottawan sopimukseen". No olisihan se kauheaa kun konferenssissa kuiskutellaan ja osoitellaan: Tossa miinajehut menee, onkohan niillä niitä mukana täälläkin. Illallispöydässä naapurit aloittavat keskustelun piinallisesta aiheesta, mitä tehdä? Mitä ne meistä ajattelee? Maamiinoista luopuminen osoittaa, että rahaa kyllä on. Sitä riittää holvattavaksi asti "korvaaviin järjestelmiin". Kyse on sadoista miljoonista euroista.

Konfliktissa Suomeen tehdään strategisia iskuja, siinä kohdin olen samaa mieltä Kotron kanssa. Asevelvollisuusarmeija on kuitenkin kykenevä torjumaan näitä. Me pystymme haarukoimaan iskujen kohteet ja meillä on tälläkin hetkellä taistelukoulutuksen saaneita varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa. Jaetaan kovat ja miehet ajoneuvoon! Strategisen iskun luonteeseen kuuluu, että ne tehdään pienehköillä osastoilla. Niihin vastataan heti. Pitäisikö asevelvolliset varusmiehet asettaa vaaran alaiseksi? Kyllä. Vanhin poikani tuli juuri kertaamasta pari vuoden takaisia taitoja. Murkulaa meni taivaalle nii perkelee taval. En siis huutele nojatuolista ilman omakohtaista huolta.

Teknologialla ja kalustolla pärjää pitkälle mutta kyllä sotilaitakin vielä tarvitaan - elävää voimaa.

Pitäisikö liittyä Natoon? Olisi pitänyt. Pitäisikö oma puolustus saattaa kuntoon? Pitäisi. Nato tuskin enää ottaisi jäsenekseen Suomea, jos sillä ei ole oikeasti uskottavaa omaa puolustusta.

Pitäisikö meidän näinä aikoina hyvinkin hypoteettisen Natojäsenyyden myötä luopua asevelvollisuusarmeijasta? Ei. Ammattiarmeijalla ja asevelvollisuusarmeijalla on sekä hyviä että huonoja puolia. Kotro pitää huolen asevelvollisuusarmeijan huonoista puolista - keskityn ammattiarmeijan ruotimiseen.

Pari vuotta sitten olin HR-alan seminaarissa Tukholmassa. Ruotsin armeijan edustaja piti estelmän siitä, kuinka ammattisotilaille on tehty kehityskeskustelu- urasuunnitelmakonsepti. Upseerien kohdalla ei ole niinkään vakavia ongelmia heidän talossa pitämiseksi. Upseereita toki lähtee siviiliammatteihin samoin kuin Suomessakin, armeija ajaa perälauta raollaan. "Perusjägsterien" kohdalla konsepti ei auta, perälauta on auki. Upseerin ura houkuttelee, jääkärin ura ei niinkään. Ammattisotamiehet tekevät ensin lyhyemmän kontrahdin, jonka päätyttyä kontrahdin uusijoista on pulaa. Nämä lyhyen kontrahdin tehneet saavat yhtä pinnallisen/syvällisen sotilaskoulutuksen kuin suomalaiset varusmiehet poislukien RUK:n miehet, joilla on kovempi koulutustaso.

Miksi ammattisotilaan ura ei houkuttele? Organisaation alaportaalla tienaa vähemmän kuin ylemmissä portaissa. Kaikki armeijan käyneet tietävät mitä on olla sotamiehenä; kylmää, kuumaa, tuulta, sadetta, pimeää, hyttysiä, odottelua, valvomista, vartiopalvelua, vaihtoasemiin!, sissipakkauksen puuron aiheuttamat ilmavaivat, joista edellä konttaava kärsii, varustelaatikot käteen ja kolme kilometriä käteni osoittamaan suuntaan!

"Perusjägsterin" ammatin pätevyysvaatimuksena Ruotsissa oli alun perin lukion suorittaminen - nyt vaatimuksena on peruskoulussa hyväksytty arvosana äidinkielessä ja matematiikassa. Jalon kansan parhaat pojat! USA:ssa kärsitään samoista ongelmista. Alun perin sotilaaksi hyväksyttiin vain nuhteettoman taustan omaavia - nyt rötöksien pitää olla vakavia jotta ura armeijassa tyssää.

Puolustusalan aikakauslehdessä eräs englantilainen kapteenin arvoinen herra vähätteli suomalaista varusmieskoulutusta. Hänellä itsellän on selkänojanaan kolmen kuukauden mittainen sotilaskoulutus. Suomessa hän olisi edennyt alokkaasta sotamiehen oppiarvoon tuossa ajassa. Mitä tehtäviä varusmiehet sitten hoitavat? Putsaavat kivääriä, lentävät ja ohjaavat laivoja. 1980- luvulla ulkomainen vieras oli suomalaisella aluksella vieraana. Vieras piti laivaa laituriin parkkeeraavaa miestä nuorenpuoleisena. Ei uskonut, että kyseessä on asevelvollinen upseerikokelas. Aluksen komentaja antoi palautetta kokelaalle: "Kokelas, minä kuulkaa ihailen tuota teidä aluksen käsittelytaitoanne". Se kertoo jotain suomalaisesta sotilaskulttuurista ja ko. komentajasta. Hän kun sattui itse lyhentämään laituria puolella metrillä, samalla laivalla.

Käyttäjän MarcusWestermark kuva
Marcus Westermark

Eihän tämä ole rakettitiedettä – nykymuotoinen NATO ei ole vaihtoehto omalle puolustukselle. WW2 jälkeen synnytetty mekanismi pitää Eurooppa kasassa ja torjua kylmän sodan uhkia ei ole tätä päivää, ei ainakaan Suomelle.

Neuvostoliiton jälkeen alas ajettu koneisto ei ole kykeneväinen turvaamaan kenenkään turvallisuutta nykymuotoisessa Euroopassa. Naton paljon mainostettu kulmakivi, 5. artiklan kollektiivinen vastuu perustuu paitsi vapaaehtosuuteen, niin kaikkein olennaisimmin sitä edeltävään konsensuspäätökseen koko artiklan julistamisesta. Yksi ainoa Turkki tai Unkari (joku sanoo Saksa) riittää kaatamaan koko mekanismin. Vuonna 2003 Ranska, Saksa ja Belgia kaatoi menon Irakiin.

Toinen raadollinen tosiasia liittyy jo edellä mainittuun kykyyn. Ainostaan Yhdysvalloilla on sellaista perinteistä voimaa, että sillä torjutaan valtiotason aseellisia uhkia.

Jouni Ala-Mello

Olet mennyt pahasti halpaan kuin niin moni muukin. Ei Suomea uhkaa mikään sotilaallisesti, mutta jos halutaan alkaa kaivamaan verta nenästä ja hakemalla hakea vaikeuksia, niin ehdottomasti kannattaa kääntyä NATOn suuntaan.

Yhdysvallat kaipaa joka puolella maailmaa kumppaneita jotka toteuttavat heille mieluista politiikkaa, (Saudi-Arabian ohjusiskut Jemenissä, Turkin pommitukset Syyriaan). Heidän politiikkaansa sopivat kriisit missä päin maailmaa tahansa (UKraina, Syyria, Jemen,...) kunhan ei omalla maaperällä.

Käyttäjän kirstityoton kuva
Kirsti Era

Yksi tolvana lisää Kontron sarjaan: prof. Visuri vertasi turvallisuuspolitiikkaa pyramidiin, jonka paksu alakerta on vakaa ja toimiva yhteiskunta - jota ei pystytä ulkoapäin sotkemaan kuten Ukrainaa koko 2000-luvun ajan, seuraava on harkittu ja ammattitaitoinen ulkopolitiikka ja pieni kärki on aseellinen puolustus. Sitä ei ole meillä tarvittu 70 vuoteen eikä tarvita jatkossakaan, jos pelataan kortit viisaasti eikä toimita turvallisuuspolitiikassa tunteiden ja mielikuvien varassa. Ei siis sotkeuduta suurvaltapoliittisiin rettelöihin. Enää yhtään enempää - mieluiten vetäydytään isäntämaasopimuksesta, joka jo tekee asemamme aiempaa tulkinnanvaraisemmaksi Venäjän silmissä. Ei meidän Venäjää tietenkään totella tarvitse, mutta kirjailija varmaan myöntää, että kyvystä eläytyä toisen reaktioihin on hyötyä niin shakkipelissä kuin elämässä.
Toki ajatukseni ei tue Nato-jäsenyyttä, joten siitä ei kannata välittää.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Toisen maailmansodan jälkeen ydinasevaltiot tai niiden liittolaiset eivät ole sotineet kertaakaan keskenään. On tosin ollut ns. kylmää sotaa ja muuta rajoitettua konfliktia, mutta niissä ei ihmisiä ole suuressa mittakaavassa ryöstömurhattu. Kyproksen miehitystä voisi pitää lähinnä sisällissotana.

Kannattaa katsoa Kubrikin Dr. Strangelove ajatuksella. Ydinaseet on se maailmanlopunkone. Seuraavassa maailmansodassa häviää kaikki. Filosofiselta kannalta sitä voisi kyllä pitää hyvänä sotana: ei jää enää ketään sotimaan eli se sota lopettaa kaikki sodat.

Vain natoon liittymällä tai kehittämällä oman ydinaseistuksen Suomi voi hankkia uskottavan puolustuksen. Machiavelli, Clausewitz tai Tzu eivät tienneet maailmanlopunkoneesta mitään. Kaikki meni uusiksi Einsteinin ansiosta ja hän tiesi ratkaisunkin, federalismin, josta YK on kalpea hahmotelma.

Käyttäjän Olli-PauliSarvaranta kuva
Olli-Pauli Sarvaranta

Samoilla valitettavilla jäljillä ollaan myös monilla muilla turvallisuuspolitiikkaa sivuavilla aloilla, esimerkkinä enregiapolitiikka.

Iltalehden juttu "Fennovoima-tunarointi: Näin Suomi astui Venäjän miinaan", kuvaa hyvin jo aiemmin epäiltyä Fortumin ja Suomen huonoa sitsiä. "Fennovoiman reaktorikaupoista uhkasi paisua iso ulkopoliittinen kriisi Suomen ja Venäjän välille, sillä Venäjä teki voimalasta arvovaltakysymyksen." Fortum oli siis vaarassa menettää miljardeja, joka sekin olisi mahdollisesti ollut vain alkua.

En sitten tiedä, onko näin selvä Venäjän panttivangiksi joutuminen maamme edun mukaista. Samassa tilanteessa olemme Naton ja turvallisuuspolitiikan osalta josta saamme kiittää näköalattomia poliitikkojamme.

Kyllä, Suomi todallakin luhistuisi viikossa, jos Venäjä päättäisi hyökätä tänne täydellä voimallaan. On sitten eri juttu, että voimme kinastella siitä, miksi maa näin tekisi. Varmaan samaa polemiikkia käytiin aikoinaan myös Ukrainassa.

Käyttäjän HannuVallas kuva
Hannu Vallas

Hyvä, että keskustellaan turposta, muutkin kuin medioiden kestokommentaattorit: Visuri, Nokkala ja Hägglund. Monissa kohdin Kotrolta osuvaan kritiikkiä.
Ruotsin puolustusta hän arvioi kuitenkin yhtä sinisilmäisesti, kuten poliitikkomme ja mediamme: "Ruotsi käyttää puolustukseensa lähes kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin Suomi, ja Ruotsilla on erittäin vahvat ja moderniin sodankäyntiin soveltuvat ilmavoimat ja laivasto. Maavoimien aseistus on nykyaikaista...´" En siteeraa enempää, koska väitteet ovat suurimmalta osiltaan ilmeisesti kirjavahvuuteen nojaavia ja siten ihan pielessä. Global Firepowerin analyysi (en ole tustustunut) - sen mittarit ovat ilmeisen kyseenalaiset, jos luokittelu on kirjatun kaltainen.
Aikani ihmeteltyäni, Ruotsi-hehkutusta Suomessa - sen antamaa mielikuvaa, koostin artikkelin viimeiseen Siivet-lehteen Ruotsin ilmavoimista (myös ilmatorjunnasta). Alaston totuus Ruotsin puolustuksen nykytilasta on jotakin muuta kuin mitä Kotro kirjoittaa ja GF maalaa.
On käsittämätöntä, mihin Rotsi saa puolustusmäärärahansa tuhlattua - kallis organisaatio ja johto, mutta operatiivinen valmius ja toiminta ontuu pehemman kerran. Meidän suomalaisten tulee Pohjoismaisen yhteistyön puitteissa olla todella kriittisiä ja suorastaan vaatia ruotsalaisia laittamaan puolustuksensa kuntoon. Voidaan sanoa: Ruotsin puolustus on myös Suomen asia, eikä vain puskurina toimiminen!
Kommentoinneissa Ilkka Sire'n puhuu strategisista iskuista jotakin, joka ei lainkaan avaa strategisten iskujen luonnetta ja merkitystä. Tämä on toki kansalaiskeskustelua, josta puuttu kova sisältö. Sire'n väittää, että asevelvollisuusarmeijamme kykenee torjumaan niitä. Mielikuva sodan kulusta on näin kovin puutteellinen ja saattaa sellaisenaan välittyä asiasta vähemmän tietäville ikäänkuin käytännön totuutena, mikä on valitettavaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset