ArnoKotro

Bluesia Toijalan asemalla

Tuli käytyä Turussa filosofian oppikirjaa esittelemässä. Mukava reissu aina siihen asti, kun piti loppuillasta lähteä takaisin Helsinkiin. Hölmösti ajattelin, että kun Tampereeltakin menee tunnin välein junia Helsinkiin, niin varmaan sitten Turustakin. No ei mene. Olisi pitänyt katsoa karttaa. Ja varsinkin aikatauluja.

Onneksi puoli kymmeneltä näytti lähtevän juna, ja taksilla siihen kerkesinkin. Seuraava olisi lähtenyt kahdeksan tunnin kuluttua.

Junassa ostin lipun ja sanoin nuorelle naiskonduktöörille meneväni Helsinkiin, Tampereella ilmeisesti on vaihto. Konduktööri sanoi että eipä ole enää. Aikatauluja on jostain syystä rukattu niin että vaihto tapahtuu nykyään Toijalassa. Odotusaikaa asemalla olisi sellaiset neljäkymmentä minuuttia.

Konnari rupesi miettimään, miten saisin aikani kulumaan Toijalassa. Lupasi palata asiaan.

Vartin kuluttua hän tuli takaisin, istahti vastapäätä ja sanoi että on kovasti koettanut selvittää, mutta ei hyvältä näytä. Löysi kyllä baareja ja ravintoloita mutta mikään niistä ei ole enää tuohon aikaan auki. ABC-huoltamokin on liian kaukana. Ja asemarakennushan menee jo aikaisin kiinni. Sanoi että tämmöistä tämä on kun kovasti pitää säästää. Vaihdettiin siinä ajatuksia ajan hengestä laajemminkin.

Tämä alkaa olla kylmien asemien maa.

Toijalassa oli tosiaan hiljaista. ”Ei oo nakkikioskia, ei kahvilaa...” Mutta ihmismieli on jännä kapistus. Fiilis ei ollut yhtään hullumpi. Konduktöörin aurinkoinen palvelu lämmitti mieltä, meillä oli hauskaa.

Ajatus alkoi lentää Toijalan yössä. Taas opittiin jotain. Uskallan väittää, että asiakaspalvelu on muuttunut viime vuosina vähän siellä sun täällä (no, Töölön Kisahallin vakseja ei lasketa). Poissa on jopa se vanha yrmy-VR, joka neuvostososialistiseen tapaan tiedotti myöhästymisistäkin vasta pakon edessä, jos silloinkaan.

Suomi on täynnä loistavia palvelualojen ammattilaisia, jotka yrittävät parhaansa mukaan toimia asiakkaiden hyväksi, vaikka arkitodellisuudesta vieraantunut päättäjäporras keksisi mitä.

Mieleen tuli väistämättä koulumaailma. Äskettäin Helsingin opetuslautakunta halusi linjata, että lukioissa pitää käyttää digivehkeitä 75 prosenttia opetusajasta.

Päähänpisto on järjetön. Pitääkö oppituntien elävää filosofista keskustelua vähentää ja katsoa kellosta, että nyt on taas älypuhelimet olleet liian vähän esillä ja niille on äkkiä keksittävä jotain käyttöä? Jos opiskelijoiden ensimmäinen tunti on ollut liikuntaa, pitääkö loppupäivä mennä kokonaan digivempeleitten kanssa, että saadaan prosentit täyteen? Miksi välineestä on tehty päämäärä?

Ehdotus vedettiin pois, mutta se että tuommoinen ehti edes käydä pöydällä, on uskomatonta.

Muitakin asiantuntijaportaan aivoituksia puski mieleen. Hiljattain Helsingin Sanomiin kirjoitti yliopiston koulutustutkija, joka pohti sijaisopettajan saamaa kylmää kyytiä levottoman luokan kanssa. Tutkijan mukaan nuorten huono käytös sijaista kohtaan johtui heidän vakituisesta opettajastaan, koska tämä oli pitänyt luokassa hyvää työrauhaa. Nyt se kostautui sijaisopettajan kaltoinkohteluna.

Logiikka vetää sanattomaksi.

Hyvät pomoportaan asiantuntijat ja seminaarihuoneiden virkamiehistö: järjen käyttö on sallittua. Eikä olisi yhtään pahitteeksi, jos heitettäisiin hetkeksi powerpointit ja kampaviinerit sivuun ja tultaisiin katsomaan miten täällä kuraportaassa menee.

Nyt meni ihan hyvin. Synkistyvät aatokset keskeytti lähestyvän Helsingin-junan valo, vain kymmenen minuuttia myöhässä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Niinpä - konduktöörit saavat tuta välittömänä asiakaspalautteena kaiken vihan ja turhaumat VR:n muutoksista. Ei ole kohtuullista. JA nyt Tuomas Enbuskekin kirjoittaa, että mihin heitä tarvitaan, automaation maailmassa?! Liput voi ostaa ja leimata koneilla, mutta miten olisi vaikka matkustajien matkustusturvallisuuden takaaminen. Vai heitetäänkö kohta lentokoneistakin emännät pois.

Tuli mieleen eräs paluuni Helsingistä Tampereen asemalle, kun konnari odotti meidän matkustajien kanssa raiteella Poriin myöhässä lähtevää junaa paikalle. Hän todellakin piti meistä huolta ja selvitteli junan lähtöraidesekoilut samantien kännykällä. Kun olin menossa vain Nokialle, niin ei ottanut maksuakaan kun oltiin niin myöhässä. Vaikka itse asiassa en odottanut vaihtoa yhtään sen enempää kuin ennenkään kun Hgistä tulevakin juna oli tullut myöhässä. Twiittasin kiitokseksi asiasta @vrpalveluun

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Äskettäin Helsingin opetuslautakunta halusi linjata, että lukioissa pitää käyttää digivehkeitä 75 prosenttia opetusajasta. [...] Jos opiskelijoiden ensimmäinen tunti on ollut liikuntaa, pitääkö loppupäivä mennä kokonaan digivempeleitten kanssa»

Miten niin liikunnassa ei käytettäisi digivehkeitä? Nykyään on meillä aikuisillakin tapana seurata kaikkea liikuntaa niin miksei se sopisi lapsillekin. Ainakin suunnistuksessa GPS-jäljitys on nyt hoteinta hottia. No onhan ne rastileimasimetkin digivempeleitä. Sama juttu hiihdossa, paitsi että voisi mitata myös nousut ja laskut ja analysoida niitä sitten liikuntatunnin jälkeen. Niin ja aktiivisuusrannekkeet.

Ja sama juttu muilla tunneilla. Ne liikuntatuntien GPS- ja kiihtyvyysanturit tehdään tietenkin teknisen työn tunneilla. Ja ohjelmoidaan Koodi2016-hankkeen mukaisesti matematiikan tunneilla. Tytöt sitten käsityötunneilla integroivat ne älyvaatteisiin.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Hei,

aivan totta. Ehkä liikuntatunneillakin olisi hyvä tsekata kellosta, että 75 prosenttia ajasta on digihärvelit käytössä? Esimerkiksi eri lajien pelaaminen ja muu liikunta kannattaa suunnitella sen mukaan.

Käyttäjän havaintojamatkanvarrelta kuva
Tomi Tölli

"Liike vai staattisuus
vai Pieksämäen asemalla blues"

Elämän suuria kysymyksiä, ehkä Toijalankin kylmällä asemalla.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Itsekin matkustin eilen junalla. Hain flunssaiselle vaimolleni pyynnöstä ravintolavaunusta limsan, hänen jäädessä koiramme kanssa eläinvaunuun. Ravintolavaunussa näkyi joidenkin tuotteiden kohdalla kaksi eri hintaa. Halvempi oli Veturin jäsenien etuhinta. VR:n erilaisia tarjouksia tarjoavan Veturin jäseneksi voi liittyä ilmaiseksi ja olen liittynyt jo vuosia sitten. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että noita ravintolavaunun Veturi-alennuksia voi saada ainoastaan kännykkäsovelluksen avulla. Mikä taas edellyttää melko uudentyyppisen älypuhelimen omistamista. Vanha Samsungini ei moisia appeja ymmärrä, vaimoni vanhasta Nokian luurista nyt puhumattakaan. Niinpä tarjoukset jäävät käyttämättä. Ongelma nykypäivänä on tietysti vain (muka) siinä, ettei jolla kulla surkimuksella ole tarpeeksi tasokasta luuria, eikä siinä että palvelut toteutetaan tuolla tavoin teknologiakeskeisesti. Tuo on ajan henki. Mitä enemmän sitä mietin, sitä enemmän tuntuu siltä että olen syntynyt väärälle aikakaudelle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset