*

ArnoKotro

Uskomaton oppikirja

Niin sanottu Pirkkalan moniste viritti keväällä vilkkaan keskustelun. Kyseessähän oli kokeiluluontoinen oppimateriaali, joka 1970-luvulla tuputti joukolle koululaisia marxilaista historiankirjoitusta.

Mutta ei manipulointiin mitään Pirkkalan monisteita tarvittu. Propaganda hoitui ihan tavallisilla oppikirjoilla.

Kävin yläastetta 1980-luvulla, ja käytössämme oli Historia ja me -kirjasarja. Muistan jo tuolloin kummastelleeni opuksia, vaikken mikään lapsinero ollutkaan.

Olin kuitenkin käynyt perheen kanssa Leningradissa. Olin nähnyt kauppojen tyhjät hyllyt, elintarvikepulan, loputtomat jonot, rähjäiset talot, yleisen alakulon. Tiedossa oli, että itänaapurissa ei ollut demokratiaa eikä sananvapautta. Ihmettelin kun koulukirjat antoivat maasta aivan toisenlaisen kuvan.

Katsotaanpa, mitä Historia ja me -sarjan kahdeksannelle luokalle tarkoitettu – ja pienen kyselyn perusteella laajasti käytössä ollut – oppikirja kertoo sosialististen maiden oloista ja politiikasta.

Kirjan ovat tehneet Reino Riikonen ja Matti J. Castrén, kustantaja on Weilin+Göös, painovuosi 1983. Samana vuonna Kouluhallitus hyväksyi teoksen opetuskäyttöön.

 

          Talvisodan syy jää kertomatta

 

Heti alussa kirja käsittelee talvisotaa. Sodan syy kuitenkin unohtuu: Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto jakoivat Euroopan keskenään. Sopimuksessa Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin, joten sen sai miehittää. Tästä ei kirja hiiskahda.

Myös Baltian maat annettiin sopimuksessa Neuvostoliitolle. Miten Historia ja me selittää sen, että Neuvostoliitto miehitti ne 1940?

Ei mitenkään. Kirja kun ei mainitse koko miehitystä. Itsenäisen lähinaapurin voi näemmä valloittaa ilman että siitä tarvitsee kertoa historiankirjassa mitään.

Saksa miehitti Baltian maita jonkin aikaa, mutta 1944 Neuvostoliitto valtasi ne taas itselleen. Historia ja me kertoo, että tuolloin ”Viro, Latvia ja Liettua, jotka puna-armeija vapautti saksalaisten miehityksestä, liittyivät uusina neuvostotasavaltoina Neuvostoliittoon”.

Siis vapautti ja liittyivät.

 

          Sosialismi toimii!

 

Entä miten kuvataan se, että toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto alisti Itä-Euroopan pakkovaltansa alle?

Senkin voi selittää parhain päin: ”Itä-Euroopan maat olivat ennen toista maailmasotaa taloudellisesti heikkoja maatalousmaita. Suurin osa maasta oli suurtilallisten hallussa. Nämä tukivat diktaattoreita, jotka olivat kaapanneet vallan käsiinsä.” Itä-Euroopassa meni siis huonosti ennen Stalinia. Sitten kirja kertoo, että Stalin pelkäsi toisen maailmansodan jälkeen Saksan yhdistymistä ja siksi ”pyrki luomaan Neuvostoliiton ympärille ystävällismielisten valtioiden vyöhykkeen”.

Jokainen ymmärtää, että maan tasalle lyöty Saksa ei ollut uhka kenellekään, mutta näin Neuvostoliiton imperialismi saa hyväksynnän. Saamme tietää, että ”Itä-Euroopan maat muuttuivat kansandemokratioiksi eli sosialistisen järjestelmän omaksuneiksi tasavalloiksi”.

Muuttuivat, omaksuivat.

Eikä sosialistisissa maissa huonosti mennyt. ”Tehokkaan suunnitelmatalouden ansiosta DDR:n kansantulo on ripeästi noussut ja oli 1970-luvun puolimaissa lähes sama kuin Suomen henkeä kohti laskettuna. DDR on kehittänyt teollisuuden ohella erityisesti koululaitostaan, korkeakoulujaan, terveydenhoitoa ja urheilua.” Piti oikein silmiä hieraista: tehokas suunnitelmatalous?

Sosialismi tosiaan toimii. Kun Historia ja me tarkastelee Neuvostoliittoa, kehuja ei säästellä. Neuvostoliiton taloudellinen kehitys on ollut nopeaa. Koululaitos on kehittynyt ripeästi. Eikä siinä kaikki:

Opetus on maksutonta kaikilla tasoilla. Jokaisella on oikeus opiskella kykyjensä mukaan korkeakoulutasolle saakka. Kaikilla aloilla voi opintoja jatkaa eteenpäin. Valmistumisen jälkeen jokaiselle taataan koulutusta vastaava työ.”

Oppikirja siteeraa neuvostoliitolaista lehteä Maailma ja me, josta ”poimitut luvut kuvaavat talouskehitystä, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa”:

Viisivuotiskauden 1971-75 kolmen ensimmäisen vuoden aikana väestön reaalitulot ovat lisääntyneet 13,5 %. Elintarvikkeiden vähittäishinnat ja ruokalamaksut eivät ole muuttuneet 1960 jälkeen. Teollisuustavaroissa on selvä alenemistendenssi. Vuokrat eivät ole nousseet vuodesta 1928. Liikennemaksut ovat hyvin vähäisiä. Perheen menoissa vuokran ja kunnallispalvelumaksujen osuus on vain 4-5 %.”

 

          Neuvostoliitto on rauhan asialla

 

Entä Neuvostoliiton ulkopolitiikka? Historia ja me löytää siitä pelkästään hyvää sanottavaa:

Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto on noudattanut rauhanomaisen rinnakkaiselon politiikkaa. Se on tukenut taloudellisesti ja aseita lähettämällä Aasian ja Afrikan vapautusliikkeitä ja eräitä arabimaita, mutta ei ole ottanut osaa mihinkään sotaan toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliitto on toiminut välittäjänä useissa maailmanrauhaa uhanneissa kriiseissä. YK:ssa se on tukenut kehitysmaita näiden pyrkiessä parantamaan taloudellista asemaansa.”

Tšekkoslovakian miehityksestä kirja ei sentään vaikene. Meille kerrotaan, että sosialistiset maat pelkäsivät Tšekkoslovakian eroa Varsovan liitosta, joten ne marssittivat joukkonsa Prahaan. Sitten Castrén ja Riikonen löytävät taas tyylinsä: ”Prahalaiset eivät ryhtyneet vastarintaan, vaan ympäröivät tankit ja juttelivat sotilaiden kanssa rauhallisesti.” Viestiä vahvistaa kuvateksti: Tšekkoslovakian kriisi ratkaistiin rauhallisesti. Neuvostoliittolaiset sotilaat ja tšekit keskustelevat kaduilla. Päätökset tehtiin hallitustasoilla. Kaduilla ei taisteltu.”

Ja katin kontit.

Vähintään erikoinen on myös väite, että Neuvostoliitto ei ole sotinut lainkaan toisen maailmansodan jälkeen. Entä Afganistanin sota?

Se käsitellään silkkihansikkain. Kirjan mukaan vuonna 1980 ”Neuvostoliitto oli vaikeuksissa Afganistanissa”. Siellä valtaan oli noussut marxilainen Babrak Kamal. Kirja kertoo, että kommunistien uudistukset, kuten maanjako ja koulujen perustaminen, herättivät vastustusta vanhoillisella maaseudulla. Muslimisissit uhkasivat kommunistien hallintoa, ja siksi Neuvostoliitto miehitti maan.

Siinä kaikki. Ja Neuvostoliitto oli taas hyvän puolella pahaa vastaan. Eikä kyseessä siis edes ollut sota ollenkaan, vaikka jo kirjan julkaisuhetkellä oli tapettu kymmeniä tuhansia ihmisiä, etupäässä siviilejä. Myöhemmin Afganistanin sodan uhriluku nousi yli miljoonaan.

 

          Lenin, Stalin, Castro ja Mao – aika velikultia

 

Otsikon ”Kuuban sosialismi” alta löytyy odotetusti kritiikitöntä hyrinää ja hehkutusta. Tosiasiassahan Castron Kuuba polki ihmisoikeuksia mennen tullen: toisinajattelijoita vainottiin, ihmisiä teljettiin mielivaltaisesti vankilaan ja ruoka oli kortilla. Mutta koulukirja ei viittaa epäkohtiin sanallakaan. Sen sijaan se toteaa, taas kerran, että ”kehitys on ollut nopeaa” ja jatkaa:

Kuuba toteutti vuodessa lukutaitokampanjan, jonka ansiosta lukutaidottomien määrä putosi alle neljään prosenttiin. Kaikki lapset käyvät koulua. Oppikirjat ovat ilmaisia. Työttömiä ei ole. Myös korkeakouluopiskelijoiden määrä on noussut ripeästi. Työttömiä ei ole lainkaan, sillä koulujen, sairaaloiden, tehtaiden ja asuntojen rakentamiseen on uhrattu paljon varoja.”

Lapsikuolleisuuskin on pudonnut minimiin. Kuuban sosialismin saavutukset ovat kaiken kaikkiaan niin huikeita, että ”Castron ja ’Chen’ ihailijoita ja kannattajia on kaikkialla”.

Selitykseksi ei kelpaa, että Kuuban oloista ei tuolloin tiedetty. Osasihan jopa tunnettu vasemmistointellektuelli Simone de Beauvoir jo kymmenen vuotta ennen Historia ja me -kirjan julkaisua kirjoittaa, että Kuubassa ei ole mielipiteenvapautta, ihmiset näkevät nälkää ja hallitus sortaa kansaa.

Tietysti myös Mao Zedongin Kiina saa oppikirjassa muikean kohtelun. Kirjan tekijöiltä unohtuu tyystin, että Mao oli kymmeniä miljoonia ihmisiä tapattanut maailmanhistorian julmin pyöveli.

Sosialismi on tosiaan jännä ideologia. Peruskoulun oppikirjassa se toimii kaikkialla, Kiinassakin. Tiede ja tekniikka kehittyvät sosialismin oloissa huimaa vauhtia, tehtaita nousee, liikenneyhteydet paranevat, satelliitti laukaistaan avaruuteen. Kiina pystyy jopa auttamaan kehitysmaita.

Tiettyyn rajaan asti voi vielä ymmärtää, että Neuvostoliitosta piti Suomessa oman turvallisuuden takia kirjoittaa valikoivasti ja vääristellen, mutta Maon hirmuhallinnon myötäily on erikoista: Neuvostoliiton ja Kiinan välit olivat viileät, eikä Suomella ollut mitään ulkopoliittista tarvetta Maon ihailuun.

Entäpä V. I. Lenin? Seitsemäsluokkalaisten kirja kertoo innostuneesti, miten heti vallankumouksen jälkeen alettiin Leninin johdolla rakentaa sosialismia: Neuvosto-Venäjää ruvettiin sähköistämään, kaikille avattiin pääsy kouluihin ja yliopistoihin, lukutaidottomuus haluttiin poistaa.

Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet maan jälleenrakennusta, kirja kertoo. Venäjällä oli suurtalonpoikia, kulakkeja, jotka pyrkivät hyötymään nälänhädästä eivätkä halunneet luovuttaa viljaa. Mitä kulakeille tapahtui, siitä kirja on hissukseen.

Tammikuussa 1924 vahvistettiin Neuvostoliiton perustuslaki. Meille kerrotaan, että ”sen nerokas suunnittelija Lenin oli kuollut kymmenen päivää aikaisemmin. Sairaanakin hän oli jatkanut uuden valtiojärjestelmän kehittämistä”.

Peruskoulun kirja tosiaan luonnehtii Leniniä nerokkaaksi. Etevä hän toki olikin – ainakin siinä mielessä, että hän onnistui polkaisemaan pystyyn massiivisen tappokoneiston ja keskitysleirit. Siitä ei tietenkään puhuta, vaan mieluummin kerrotaan perustuslaista:

Perustuslaki, johon tehtiin vähäisiä muutoksia v. 1936, takaa kaikille kansalaisille laajat sosiaaliset, poliittiset ja henkilökohtaiset oikeudet. Kaikille on taattu laajat sosiaaliset, poliittiset ja henkilökohtaiset oikeudet. Kaikille on taattu oikeus työhön (työttömyyttä ei tunneta lainkaan), lepoon, vanhuudenturvaan, turvaan sairauden sattuessa ja sivistykseen. Miehillä ja naisilla on samat oikeudet ja samat mahdollisuudet yhteiskunnassa. Perustuslaki takaa omantunnon-, sanan-, paino- ja kokoontumisvapauden.”

Räikeämpää ristiriitaa sanojen ja tekojen välillä on vaikea kuvitella. 1920- ja 30-luvun Neuvostoliittoon laskeutui painajaismainen kaikkialle ulottuvan pelon ilmapiiri: kuka tahansa saattoi joutua kuulusteltavaksi, kidutettavaksi, pakkotyöleirille. Stalinin organisoimissa kansanmurhissa, teloituksissa ja nälänhädissä kuoli kymmeniä miljoonia syyttömiä ihmisiä.

Mitä pienistä. Kirja hehkuttaa vakuuttavin graafein, miten Stalinin aikana niin teräksen, öljyn, hiilen kuin sähkönkin tuotanto kasvoi rivakasti. Kansantulo nousi 1930-luvun loppuun mennessä peräti viisinkertaiseksi. Neuvostoliitto alkoi muuttua takapajuisesta maatalousvaltiosta teollisuusmaaksi.

Kahdeksannen luokan kirja kertoo, että Stalinin seuraaja Nikita Hruštšov paljasti ”Stalinin tekemät virheet ja osoitti hänen henkilöpalvonnastaan aiheutuneet haitat”. Mitä nämä haitat olivat, sitä ei kirja kerro, vaan mieluummin lainaa Paasikiven olosuhteiden pakosta lausumia muistosanoja Stalinista:

Generalissimus Stalin on nykyajan historian suurimpia hahmoja. Hän on piirtänyt pysyvästi nimensä ei vain Neuvostoliiton vaan koko maailman historiaan. Hänen johdollaan on vanha Venäjä, nykyinen Neuvostoliitto, muuttunut ja nuorentunut. Hän on nostanut Neuvostoliiton mahtavaksi maailmanvallaksi.”

Kuvassa näemme Työkansan Sanomien etusivun ja otsikon: ”Suomen kansa kunnioittaa Stalinin muistoa ja jatkaa hänen viitoittamaansa taistelua.”

 

          Yhdysvallat – rikosten, huumeiden, riiston ja eriarvoisuuden tyyssija

 

Mutta jätetään sosialismi, tuo ilmiömäinen taloudellisen tehokkuuden, rauhan ja hyvinvoinnin aate, ja käännetään katse länteen. Millaisen kuvan Historia ja me antaa Yhdysvalloista?

Nyt etumerkki vaihtuu. Ensin kirja kertoo laveasti vuoden 1929 pörssiromahduksesta. Sitten käsitellään maailmantaloutta ja kerrotaan, miten latinalainen Amerikka on USA:n talutusnuorassa. Ylipäätään ”amerikkalaisen pääoman avulla pidettiin vallassa monia diktaattoreita ja nukkehallituksia, joilla ei ollut kansan tukea takanaan, mutta jotka sallivat suuryritysten vapaasti toimia maassaan”.

Sitten päästään amerikkalaisten kolkkoon todellisuuteen. Köyhiä arvioidaan olevan Yhdysvalloissa 30 miljoonaa. ”Maaseudulla köyhiä on enemmän kuin kaupungeissa, mutta myös kaupunkeja uhkaa slummiutuminen. Varsinkin ei-valkoinen väestö on usein luku- ja kirjoitustaidottomia, ja rotuongelma on polttava. ”Murhat, ryöstöt ja väkivallanteot ovat yleistyneet pelottavan nopeasti varsinkin suurissa kaupungeissa. Myös huumeiden käyttö on iso ongelma. Ihmiset tuntevat olonsa turvattomiksi iltaisin.” Siinä missä Neuvostoliitosta esitellään veret seisauttavia teollisuustuotannon kasvukäppyröitä, Yhdysvalloista tarjoillaan diagrammeja, jotka osoittavat miten väkivaltarikollisuus kasvaa suurkaupungeissa.

Toivottavasti koululaiset osasivat edes vähän ihmetellä, miksi kuubalaiset yrittivät paeta paratiisistaan maahan, jossa on noin kamalat olot.

Historia ja me käsittelee laajasti Vietnamin sotaa. Kuvituksena näemme, miten amerikkalaiset kuulustelevat kovakouraisesti etelävietnamilaista sissiä ja miten äiti ja lapsi pakenevat amerikkalaisten pommituksia. Amerikkalaiset pommikoneet kylvävät tuhoa taivaalta, mutta Hanoin asukkaat rientävät auttamaan pommitusten uhreja.

Kyllä, Vietnamin sota oli kaikin puolin järjetön, raaka ja turha, mutta tasapuolisuudesta ei ole tietoakaan, jos Neuvostoliiton oma Vietnam, Afganistanin sota, kuitataan muutamalla myötäsukaisella rivillä.

Pientä tunnustusta Yhdysvallatkin saa. Kirja toteaa, että amerikkalaiset voittivat kilpajuoksun Kuuhun 1969. Mutta Riikonen ja Castrén eivät voi olla liikuttavasti lisäämättä, että ”Neuvostoliitto onnitteli vilpittömästi voittajia, mutta ilmoitti, että se tyytyy miehitettyjen avaruusasemien rakentamiseen.”

Hupaisana anekdoottina voi mainita senkin, että kirja esittelee ihan kuvan kanssa neuvostoliittolaisen yliäänikoneen Tupolev 144:n, joka otettiin käyttöön ennen länsimaista Concordea. Kertomatta jää, että teollisuusvakoiltu kopio-Concorde oli niin susi, että se vedettiin pois liikenteestä pian valmistumisen jälkeen.

Historia ja me vetää mietteliääksi. Ensinnäkin pitää kysyä, miten on mahdollista, että Kouluhallitus hyväksyy oppikirjaksi umpipuolueellista historiankirjoitusta. Kenpäties silläkin oli asian kanssa tekemistä, että Kouluhallituksen pääjohtaja oli Suomi–Neuvostoliitto-Seuran johtokunnan jäsen ja sittemmin puheenjohtaja?

Toinen kysymys on tärkeämpi ja ansaitsisi laajaa julkista keskustelua. Sopii miettiä, millaisen mentaalisen ja poliittisen vahingon vahvasti valikoivan ja vinon historian syöttäminen koulussa on saanut aikaan.

Ei olisi ihme, jos se yhä vaikuttaisi poliittiseen ilmapiiriin, kansalaismielipiteeseen ja parhaillaankin käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

34Suosittele

34 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (74 kommenttia)

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Noh, tuosta voisi sanoa, ettei kovin kummoista vahinkoa. Pirkkalan moniste ei ollut laajalti käytössä, ja Neuvostoliiton Afganistan -seikkailu tuomittiin. Itse luin kyllä historiankirjat, mutta kävin myös kirjaston tarjonnan läpi, ja ei maailmankuvan rakentamiselle ollut erityisempiä esteitä. Paljon selkeämpiä rajoituksia antoi kunkin tuttavaperheen oma kiinteä maailmankuva. Aikakautta leimasi yhteistyö yli poliittisten rajojen.

Sinun ei ehkä kannata hermoilla tuosta yhdestä monisteesta. Minusta nykyinen median yksivärisyys ja vaisuus on paljon pahempi asia kuin vertailemasi aika, jolloin politiikka todella toimi.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Moi Paavo,

en minä tuosta Pirkkalan monisteesta hermoile. Pointtini on se, että tavallinen laajasti käytössä ollut oppikirjasarja tuputti vinoa historiaa.

Siinä mielessä keväinen keskustelu juuttuikin vähän sivupolulle.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Minua ei tässä asiassa muualla somessa käydyssä keskustelussa oikein uskottu,
tosin minulla ei ollutkaan näyttää ko. oppimateriaalia.

Tuo kirjasarja oli mukana omassakin opetuksessani joskus 80-luvun puolivälissä, koska vastustelusta huolimatta se oli (hyväjottei opetushallituksen toimesta?) käsketty ottaa mukaan opetukseen.

Opettajani uhmasi käskyä siten, että käytti materiaalia
varoittavana esimerkkinä siitä miten valikoidun totuuden ja kaunistelun propagandalla voidaan vääristää todellisuus melko toiseksi ja hän oli kovin pettynyt siitä,
että suomessakin moista näinkin räikeästi yhä harrastetaan.

Jukka Laine

Talvisodan syy: **Syyskuussa 1939 suomalaisten ollessa Berliinissä kauppaneuvotteluissa saksalaiset ottivat Petsamon nikkelin esille. Saksalaiset esittivät toiveen, että Suomi ottaisi kaivosalueen haltuunsa ja luovuttaisi alueen tai myisi tuotannon Saksalle. Saksan tarve oli selvä: se oli aloittanut hyökkäyssodan, mutta sen nikkeliomavaraisuus syksyllä 1939 oli vain 5 prosenttia.[8]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolosjoen_kaivos

Britannia halusi eristää Saksan sotatarviketuotantoon käytettävistä raaka-aineista ja siksi Stalin aloitti ''alueneuvottelut'' Suomen kanssa. Tavoitteena oli estää Suomen saksalaissuuntaus. Suomalaisia huvitti lähinnä Stalinin neuvottelut, koska taskussa oli mahtavan Hitlerin nikkeliässä.

Kun länsivallat julistivat sodan 3.9.1939 Saksa joutui kauppasaartoon ja raaka-ainepulaan. Hitler tajusi Molotov-Ribbentrop sopimuksen olleen Neuvostoliiton ja länsivaltojen ansan. Neuvostoliitto vältti kahden rintaman sodan Japanin ja Saksan välissä sopimuksen mukaisesti. Saksa irtisanoi suhteensa Japanin kanssa ja kielsi heiltä sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan. Saksalla oli mahtava arsenaali sukellusveneitä, joilla se olisi voinut häiritä saarivaltio Japanin kauppalaivoja. Sen sijaan Saksa joutui siihen mitä se yritti välttää.

Suomalainen historiankirjoitus on vinoa melkolailla ja poliittisesti värittynyttä.
Siinä unohtuu omat tavoitteet Suomen lebensraumista ja idän paholaisen tuhon toiveesta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #62

Johan on taas veikeää "historian"kirjoitusta.

Vuonna 1939 Kolosjoen kaivoksen rakentaminen oli pahasti kesken, rakennustyöt saatiin päätökseen 1943, jolloin kaivos sulattoineen pyöri täydellä teholla - vasta sodan loppuvuosina Petsamon nikkeli oli Saksalle tärkeää.

"...siksi Stalin aloitti ''alueneuvottelut'' Suomen kanssa. Tavoitteena oli estää Suomen saksalaissuuntaus. Suomalaisia huvitti lähinnä Stalinin neuvottelut, koska taskussa oli mahtavan Hitlerin nikkeliässä."

Stalin päätti vallata Suomen osaksi Neuvostoliittoa Molotov-Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan etupiirijaon mukaisesti, ja olisi ilman muuta ennen pitkää aloittanut valloitussodan, riippumatta minkään "alueneuvottelujen" lopputuloksesta. Mitään estettävää "Suomen saksalaissuuntausta" ei 1939 maassa vallinnut, ja väitetty huvittuminen suomalaisten kansanmurhan mahdollisuudesta sekä "mahtavan Hitlerin nikkeliässä" vuonna 1939 ovat niin paksua valetta, että harva kommunistikaan tuohon pystyy.

"Saksalla oli mahtava arsenaali sukellusveneitä, joilla se olisi voinut häiritä saarivaltio Japanin kauppalaivoja."

- Näin nerokasta meristrategiaa harvoin näkee: Hitlerin Kriegsmarine olisi siis lähettänyt sukellusvenelaivastonsa tukialuksineen kiertämään Afrikan Hyväntoivonniemen (vaiko peräti Suezin kanavan läpi?) ja Intian valtameren kautta Tyynelle merelle aivan kuten Venäjän keisarin laivasto aikoinaan 1905 (tuhottaviksi Tsushiman meritaistelussa)! Miten Saksan "mahtava arsenaali sukellusveneitä" sitten pitkän päälle onnistui strategisesti edes Atlantillakaan täysilukuisena?

"Suomalainen historiankirjoitus on vinoa melkolailla ja poliittisesti värittynyttä. Siinä unohtuu omat tavoitteet Suomen lebensraumista ja idän paholaisen tuhon toiveesta."

Jukka Laineen poliittinen väri ei todellakaan jää epäselväksi, mutta jos historiaa kirjoitetaan tieteellisten faktojen pohjalta, näynomaiset ideologiset fantasiat olisi silloin korvattava objektiivisella aineistolla 3,8 miljoonan suomalaisen suunnitelmasta katalasti tuhota 170 miljoonaa neuvostokansalaista.

Käyttäjän Micco kuva
Micco Juvonen

Luitko ollenkaan kyseistä Kotron tekstiä? Ei tässä ole kyse Pirkkalan monisteesta vaan ihan yleisesti käytössä olevasta historian kirjasta. Kannattaa ensin lukea koko kirjoitus ennen kuin kommentoi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Huh! Omassa historiaopetuksessani 70-luvulla ei onneksi käytetty tuota kirjaa. Ei tainnut Suomen koululaitos läpikotoisin olla aivan noin "suomettunut" mitä faktoihin tulee.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kake Hänninen oli toista maata.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Omina lukiovuosinani kaikkien rinnakkaisluokkien historian opetus oli tietyssä mielessä kollektiivisesti hoidettu trion Oksanen, Vierros, Pohjola toimesta. Oli mielestäni siinä vaiheessa hyvin asiallista ja faktapohjaista opetusta.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #7

Kake oli suorastaan neuvostovastainen. Hämmästys oli suuri, kun vaihto-oppilaana Coloradossa meidän historianopettaja vaahtosi tuosta Leninin sähköistämisestä - nimeään en muista.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro Vastaus kommenttiin #7

Toivottavasti tuo Historia ja me oli poikkeuksellisen suomettunut kirjasarja ja muut hissankirjat olivat tasapuolisempia. Itse kävin yläasteen Helsingin Kruununhaassa ja siinä mielessä kirjavalinta oli vähän erikoinen; ei ole kaikkein punaisinta aluetta..

Käyttäjän JaniHtnen kuva
Jani Hätönen Vastaus kommenttiin #11

Koittivat ehkä käännyttää kohti "oikeaa tietoa" :P

Käyttäjän MikaPeltokorpi kuva
Mika Peltokorpi Vastaus kommenttiin #11

Sama sarja oli ilmeisesti yhtä aikaa ala-asteella. Joka varmaankin selittää sen, miksen koskaan kouluaikana innostunut historiasta; olin jo hyvin nuorena kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Ainakin muistellen tuskailleeni kahden totuuden välimaastossa ala-asteen historiantunneilla. Silloiselle opettajalle taas kelpasi vain yksi totuus, eli oppikirjan totuus - eikä aiheesta debatointi. Itselläni oli jo siinä vaiheessa tosin ylimääräisenä referenssinä myös 1920-luvulla kirjoitettu suomalainen ensyklopedia, jonka luin jo 7-8 -vuotiaana jotakuinkin kokonaan läpi.

Pari vuotta myöhemmin yläasteella historian kirja oli vaihtunut, mutta pikkupioneereille koitettiin yhä 80-luvun loppupuolella tunkea vapaa-ajalla tätä samaa Neukku-propagandaa aivojen täytteeksi. Mielestäni pioneeriohjaajien käyttämä kirja ei kuitenkaan ollut Historia ja me, vaan se 1977 opetushallituksessa melkein läpi päässyt, Neuvostoliitossa kirjoitettu, Suomen kouluille tuputettu historian oppikirja. Joskin mitään varmuutta minulla ei asiasta ole. Tämä synkkä ja syksyinen ilta oli kuitenkin vihoviimeinen niitti minun sosialismilleni.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Näistä asioista voisi kertoa esimerkiksi Judith Torney-Purta, joka tutki 1970-luvulla lasten poliittisia mielipiteitä Suomessa:

http://www.education.umd.edu/Academics/Faculty/Bio...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Mitä Afganistaniin tulee, niin sen hallitus pyysi neuvostojoukkoja maahan muistaakseni seitsemän kertaa sisällissodan vuoksi - marxilainen hallitus soti islamisteja vastaan.

Totta on sekin, että sitten kun joukot tulivat, niin ne ampuivat presidentin ja vaihtoivat hallituksen.

Janne Suuronen

"
Totta on sekin, että sitten kun joukot tulivat, niin ne ampuivat presidentin ja vaihtoivat hallituksen
"
Eikun maassa oli jo valmiiksi sotilasneuvonantajia. Ja niiden joukossa tuli kommandoryhmä, joka tappoi liian nationalistisen sosialistipresidentin. Uusi NL:n vasallipresidentti sitten pyysi laajempaa sotilaallista apua.

Youtubesta löytyy dokkari, missä tämän kommandoryhmän johtaja muistelee tuon ajan tapahtumia ja tekemisiä.

Janne Suuronen

Taisi (virkamiesten, poliitikkojen) suomettuminen näkyä 70 ja 80 luvun oppikirjoissa kaikkein pahiten. Muistanpa tästä jostain tuota ajanjaksoa käsitelleestä historiankirjasta lukeneenikin.

Sitä olen tuumaillut, että millaisen jäljen tämän jätti monen tuolloin koulua käyneen (eli oman ikäluokkani) alitajuntaan ? Ainakin Vihreiden ajamissa teemoissa tästä näkyy jälkiä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Herkimmät lapset kärsivät kovasti. Viimeistään ETYK-kesänä 1975 - olin silloin kymmenvuotias - tajusin, että Kekkonen on paha ja pahalla asialla. Neuvostoliitosta minulla ei ollut harhakuvitelmia, olin ollut silloin jo kertaalleen Leningradissa isovanhempieni kanssa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

"Sitä olen tuumaillut, että millaisen jäljen tämän jätti monen tuolloin koulua käyneen (eli oman ikäluokkani) alitajuntaan ? Ainakin Vihreiden ajamissa teemoissa tästä näkyy jälkiä."

Se olisikin melkoinen suoritus, kun vihreiden kannatus kyseisen ikäluokan keskuudessa on aika mitäänsanomatonta ja romahtaa 50 vuotta täyttäneissä alle viiden prosentin.

Puhumattakaan nyt siitä, että suurin osa vihreiden vaikuttajista kävi yläasteensa niihin aikoihin kun muurit tulivat ryminällä alas Itä-Euroopassa, ja se näkyy yhä edelleen puolueen idänpoliittisissa linjauksissa. Puolueen vanhat veteraanit, kuten Heidi Hautala ja Pekka Haavisto, puolestaan viettivät 1980-luvun protestoiden itäblokkia vastaan, ja Haavisto toimi aktiivisesti muun muassa Puola-solidaarisuus-liikkeessä.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Eipä tuo koulu taida tänä päivänäkään pelkkiin faktoihin ja kriittiseen ajatteluun tähtäävää olla.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Niin, voiko mitään ehdotonta ja objektiivista totuutta välittääkään? Faktatkin ovat valintoja. Mutta vaikea kuvitella että ainakaan oppimateriaaleissa olisi nykyään yhtä isoa systemaattista vinoutumaa johonkin suuntaan kuin esimerkiksi on tuossa käsittelemässäni 80-luvun historiankirjassa.

Reijo Jokela

Orjuus, rasismi. Aivan yhtä suuret vinoutumat. Tuskin missään koulussa vieläkään opetetaan, että amerikkaan laivatut orjat ovat vain murto-osa afrikan orjista ja että orjuuttajat ovat täysin muuta, kuin valkoisia.
Rasismi opetetaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla valkoisten yksinoikeudeksi. Maahanmuutto esitetään yksinomaan positiivisena asiana, joka taitaa olla jo kirjoitettu opetussuunnitelmaan jne.
Nykyäänhän voitaisiin historiassa opettaa kuinka joskus oli koululaitoksessa orastava pyrkimys objektiivisuuteen.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Minulle ja varmaan kaikille juuri ennen sotia syntyneille Neuvostoliitosta ei opetettu juuri mitään. Opetus pysähtyi oikeastaan siihen, että keisarikunta päättyi vallankumoukseen. Valtaan nousivat Leninin johdolla Bolshevikit. Leninin jälkeen valtaan nousi Stalin. Neuvostoliito oli yksi II maailmansodan voittajavaltioista. Lopullisesti rauhasta sovittiin Jaltan konferenssissa Rooseveltin, Churchillin ja Stalinin välisissä neuvotteluissa.

Useimmat meistä suhtautuivat Neuvostoliittoon epäillen, jopa ns. maltilliset kommunistit, mutta oli heissä pajon myös Neuvotoliiton ihailijoita. Näistä kehittyi vähitelleen taistolasisryhmittymä, joka sai nimensä Taisto Sinisalon mukaan. Se oli äänekäs joukko, joka sai paljon kannatustakin, kunnes sortui ylilyönteihinsä.

Minulle lapsena jäi erityisesti mieleen Hertta Kuusisen ristiriitainen persoona. Hän puolusti kireällä jopa pelottavalla äänellä köyhää kansanosaa ja työväestöä. Asiat olivat sinällään kannatettavia, mutta miksi hän esiintyi niin uhkaavaan sävyyn. Se upposi minuun siten, että jo varhain aloin suhtautua kaikkiin kommunisteihin epäilevästi.

Edelleen kartan kaikkia kovia mielipiteitä. Suhtauden varauksella koviin keskustalaisiin, kokoomuslaisiin, vasemmistolaisiin, jopa demareihin, feministeihin, maahanmuuottokriittisiin ja myös yltiöhumanisteihin sekä uskovaisiin. Koen heidät kaikki rajoittuneiksi ihmisiksi. Heidän kanssaan voi toki keskustella, mutta ei juuri muuta. Maailmaa ei rakenneta ääriajattelulla, vaan sovittelulla ja yksityiskohtia laajemmalla ymmärryksellä.

Käyttäjän mikakivimaa kuva
Mika Kivimaa

Minullakin oli muistaakseni käytössä lukiossa "Historia ja me" -kirjasarja 1990-luvun lopulla, mutta kaiketi päivitetty versio, koska en muista mitään neuvostoliiton ihailua sisältyneen siiheen. Ei sitä kyllä kovin selväsanaisesti moitittukaan, mutta se (moittiminen) ei ole sinänsä historiankirjoituksen tehtävä, vaan vain historian tulkitsijoiden.

Historian kirjoissa minua sen sijaan ärsytti niiden EU:ta ylistävä kerrontatapa. EU:n demokratiavajetta sekä muita puutteita ei mainittu ollenkaan. Puoluepoliittisesti puolueellista oli myöskin se, että EU esitettii ikään kuin ainoana ratkaisuna säilyttää rauha Euroopassa.

Olen täysin samaa mieltä Viljo Heinosen kanssa ajatuksesta "Maailmaa ei rakenneta ääriajattelulla, vaan sovittelulla ja yksityiskohtia laajemmalla ymmärryksellä".

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

1990-luvun lopulla olisikin pitänyt käyttää aika lailla mielikuvitusta ja kaunokirjallisia taitoja että olisi pystynyt ihailemaan systeemiä joka sortui omaan mahdottomuuteensa.

Olen samaa mieltä siitä, että ainakaan kouluhistorian tehtävä ei ole joidenkin valtioiden moittiminen ja joidenkin ihailu, ja juuri siksi Historia ja me -kirjasarja minua kummastuttaakin.

Aivan samaa mieltä olen minäkin siitä, että ääriajattelu ei vie mitään hyvää eteenpäin, vaan tarvitaan sovittelua ja yksityiskohtia laajempaa ymmärrystä.

Käyttäjän RaunoToivainen kuva
Rauno Toivainen

Tein lukiolaisena v. 1983 äidinkielen tutkielman aiheesta "Baltian maiden liittäminen Neuvostoliittoon". Muistan kyllä, että aiheesta oli aika vaikea saada lähdekirjallisuutta ja aihe itsessään oli kuin olisi tutkinut vierasta planeettaa: ei siitä kukaan mitään tiennyt eikä siitä missään ollut puhuttu. Sain kuitenkin arvosanaksi laudaturin.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Mihin opettajaa tarvitaan? Kyseenalaistamaan oppikirjat ja oppimatetiaali.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Neuvostoliiton ihailun sijasta muistan omilta kouluvuosiltani 80-luvulla historianopetuksen tunkkaisen Suomi-keskeisyyden ja historian kansallismielisen teleologian, jossa koko ihmiskunnan maailmanhistoria kulkee kohti sen vääjäämätöntä loppuhuipentumaa, itsenäistä suomalaista kansallisvaltiota. Sekin on yhtä lailla politisoitunut tulkinta, jonka virallinen termi on tuo omahyväinen ja itseonnitteleva "objektiivinen historia."
Suomalainen historianopetus antoi minulle lopulta aika huonot eväät lähtiessäni opiskelemaan historiaa muille maille. Marxilaiset historiantulkinnatkin olen joutunut opettelemaan omatoimisesti aikuisella iällä ja Suomen rajojen ulkopuolella!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Aaaaah kuinka inspiroiva teksti!

Eräänä tämän maan ensimmäisistä peruskoululaisista joudun toteamaan, että muistikuvani historiantunneista ovat tasoa "patriisit ja plebeijit". Hukkaan taisi mennä jokseenkin koko kurssi!

Lukiossa kaikki oli toisin. Ymmärsin nopeasti, että oppikirjan (Vierros-Kirkinen-Häkli) pänttääminen olisi turhaa. Fiksuinta oli kirjoittaa oppitunneilla kynä sauhuten, ja valmistautua kokeisiin siten rakentuneista muistiinpanoista. Opettajan persoonan ja kaikkinaisen pätevyyden merkitys oli suuren suuri! Voin sitä paitsi vakuuttaa, että opetus oli rehellisen länsimaista.

Normaalisti kehittyneeseen (lue: ristinollaa pelaavaan ja mopojuttuja miettivään) peruskoulupoikaan historianopetus imeytyy kuin vesi sorsan siipisulkiin. Siksi näiden Prinkkalan monisteiden koulutuksellinen vaikutus on hyvin, hyvin vähäinen.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Meillä Turussa historian huomautti n 1975, että pankaas pojat jotain asiallisuutta niihin vastauksiinne. SEV ei ole kommari sakki eikä Itä-Eurooppa ole itämaita eikä oppikoulun 7. Luokan aineisiin kirjoiteta vitsejä Neuvostoliitosta eikä venäläisistä käytetä sanaa ryssä. Sillä petti kyllä lopuksi pokka itseltään ja sanoi että asiatiedot oli kyllä paremmin halussa kuin koskaan ennen. Tein kaverin kanssa esitelmän Stalinin vainoista ja lähteinä meillä oli Poika Tuomisen muistelmat jotka isoisä antoi. Pari muuta kundia esitelmöi II maailmansodasta johon ihan loistava maikka totesi että tän perustella jäi kuva että Saksa voitti. Eli kyllä ainakin meidän koulussa oli tosiasiat ihan selvillä. Omien lasteni kirjat kävin ite läpi 90-luvulla ja olivat pliisun asiallisia. Eri asia oli sit muutaman vuoden päästä kun Yliopistossa luennoitiin Uudesta Kansainvälisestä Taloudellisesta Järjestelmästä UKTJ. Se se vasta paskaa oli ja vaihdoinkin pääainetta.
Se on kummallista että noita kirjoja tehneet ja hyväksyneet ei muista asiasta enää mitään. Ihme selektiivistä dementiaa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Muistaisiko 1970-luvun opetusministeri Ulf Sundqvist?

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Terve Jouni,

Katja Boxbergin ja Taneli Heikan mainio kirja Lumedemokratia (WSOY, 2009)valottaa mm. Ulf Sundqvistin edesottamuksia. Sundqvist toimi 1970-luvulla opetusministerinä ja hän toi hallitukseen ohjelman, joka antoi luvan muuttaa opetussisällöt luokkakantaisiksi. Hän myös linjasi, että tiedettä piti tehdä työväenluokan tavoitteiden ja etujen mukaisesti (s. 94). Sundqvist oli myös Pirkkalan monisteen takapiru.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #36

Terve Arno ja kiitos lukuvinkistä. Olen lukenut Boxbergin Paavo Lippos-elämäkerran ja se on hyvä. Ulf Sundqvist tarjosi minulle kerran Kosmoksessa erinomaisia muikkuja, olin ajatellut kirjoittaa hänen poliittisen elämäkertansa. Hän oli kohtelias, vaikka näki, etten olisi siihen missään olosuhteissa kyennyt.

Kam Laudrup

"Noh, tuosta voisi sanoa, ettei kovin kummoista vahinkoa".

"Kummoinen vahinko" olisi ilmeisesti ollut Suomen siirtyminen sosialismiin? Kaukanahan se ei nytkään ollut. Vaikea nähdä, miten tätä opetuksen vahingollisuutta pitäisi mitata.

Yleensä ei ole merkitystä sillä, miten paljon todistusaineistoa esim. 1970-luvun Suomettumisesta pistetään pöytään. Kaiken voi kuitata joko
"Se oli sitä aikaa"
tai
"100% objektiivisuutta ei ole olemassakaan" -taktiikalla.

Vähän kuin 1940-lukukin "oli nyt vain sitä aikaa", että 6 miljoonaa pistettiin uuniin. What can you do.

Käyttäjän KariOittinen kuva
Kari Oittinen

Rähmällään olevat vasemmistolaiset kirjoittivat fiktiivistä historiaa. Sen seuraukset ovat näkyneet tähän päivään asti esimerkiksi lehtien keskustelupalstoilla. Nythän keskutelupalstat on suurelta osin lopetettu. Syy linee se, että nykyiset päätomittajat ovat niitä, jotka ovat kouluaikoinaan tuota Riikosen ja Castrénin propagandaa lukeneet ja uskoneet joka sanan. - Seuraava askel onkin sitten se, että kouluista lopetetaan uskonnon ja historian opetus.

Käyttäjän MikaSaarela kuva
Mika Saarela

Castren näyttää olleen historian ja yhteiskuntaopin ainedidaktikko Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella, vieläpä suht pitkään. Riikonen oli espoolainen historian lehtori. Herrojen etunimet ovat menneet blogissa ristiin.

Itsellä oli 80-luvun alussa Kai R. Lehtosen ja Veikko Huttusen Peruskoulun historia WSOY:ltä. Pieniä ylilyöntejä siinäkin, mutta kokonaisuus paljon tasaisempi. Lukiossa kirja oli tätä "ja me"- sarjaa, mutta opettaja sanoi, että lukekaa jos haluatte, täällä kannattaa tehdä muistiinpanoja ja abivuonna antoi kaapistaan "ylimääräisiä" Suomen historian oppikirjoja 1960-luvulta. Itse en juuri "ja me "- kirjaa lukenut, kun huomasin sen olevan täynnä tekstiä, missä ei sanottu yhtään mitään. Sivukaupalla jaaritusta ilman historian faktoja ja tarinoita.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Moi Mika,

kiitos tärkeästä huomiosta, kirjan tekijöiden etunimet tosiaan menivät väärin päin! Korjasin ne blogiin.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Kai R. Lehtonen olikin mukana tuossa Pirkkala-keskustelussa Erkki Ahon opponenttina...

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/14/pirkkalan-...

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Aika selvää oli, että vuosikymmenet jatkunut äärioikeistolainen koululaitos, josta itsekin (64v) sain osani, heilahti hetkellisesti vastakkaiseen suuntaan. Tosin heppoisia olivat nuo muutamat neuvostomyönteiset esimerkit siihen nähden, mikä oli jyrännyt siihen asti.

Vihjaukset ja myös suorasanaiset kommentit siitä, että Suomen sosialistiseksi muuttaminen olisi ollut jollain tavoin vakavasti otettavaa, on hysterisointia ja historian katsomista värillisten lasien läpi. Olin itse koululaitoksen kanssa tekemisissä noihin aikoihin 70-luvulla, ja yleinen ilmapiiri toki liberalisoitui siitä tolkuttomasta konservatiivisuudesta, mutta sosialistisiin tavoitteisiin sun muihin joukko-oppeihin suhtauduttiin yleisesti lähinnä huvittuneesti.

Toki jotkut joutuivat sen kokeilujen keskelle, ja heidän näkökulmastaan asia varmaan saattaa näyttää toiselta. Yleisestä näkökulmasta ei, todellakaan.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Suomen sosialistiseksi muuttaminen oli todellakin vakavasti otettavaa. Vakavin tilanne oli 1970-luvun aivan alussa, jolloin Neuvostoliiton suurlähettiläs Beljakov puuhasi maahamme poliittisia lakkoja ja vallankumousta. Kouluissakin tunnelma oli latautunut, kun niissä aivan pikkulapsetkin kävivät kouluneuvostovaaleja poliittisin tunnuksin.

Kuikan ja minun SYK:ssa kommunistista kuraa tuputettiin DDR:stä käsin jopa saksan kielen opetukseen. Onneksi opettajamme Raija-Leena Mäkinen kertoi selkeästi, mistä oli kysymys.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... vuosikymmenet jatkunut äärioikeistolainen koululaitos --- heilahti hetkellisesti vastakkaiseen suuntaan. Tosin heppoisia olivat nuo muutamat neuvostomyönteiset esimerkit siihen nähden, mikä oli jyrännyt..."

- Tuo ajattelu on sukua venäläiselle "kyllähän me, kun amerikkalaisetkin" -selitykselle. Oliko siis 70-luvun peruskoululaisten vastaanotettava harhaanjohtavaa opetusta, koska heidän isovanhempansa olivat kokeneet samaa?

Äitini Eeva Kokko (1923-1997) muisteli 30-luvun yhteiskoulua, jossa historianopettaja oppilaidensa edessä vaahtosi juutalaisväestölle käyttäen sanaa "jutkut". Tällaiselle ei sentään edes nykyisessä vihapuheyhteiskunnassa taida olla vastinetta.

Käyttäjän MikaPeltokorpi kuva
Mika Peltokorpi

Kyllä siihen vielä 80-luvun lopulla vakavasti pyrittiin, jolta ajalta minulla on viimeinen kontakti SKDL:ään. Väkivallaton vallankaappaus kuvannee parhaiten silloisia tavoitteita, jonka Neuvostoliiton romahtaminen sittemmin (onneksi) sulatti. Tämä siis sisältä päin katsottuna. Vasemmistoliitto ei ainakaan alkuaikoina paljon poikennut juurikaan SKDL:stä, mutta siitä minulla on vain ulkopuolinen kuva.

Käyttäjän TapaniTuominen1 kuva
Tapani Tuominen

Muutaman vuosikymmenen päästä - jos toivoa sopii - tutkijat kauhistelevat kuinka meille tässä ajassa syötettiin jokaisen median jne. järjestön kautta monikultturisuuden autuutta. Siis täysin vääristynyttä monikulttuurisuuskäsitettä, joka ei ole työperäistä tai aitoa, todelliseen hätään ja pakolaisemaan perustuvaa säänneltyä maahanmuuttoa, vaan erään uskonnoltaankin lähes homogeenisen ryhmän kontrolloimatonta rajanylitystä ja asettumista taloksi yhteiskuntamme eli veronmaksajien kustannuksella. Tämä kaikki meidän pitäisi sallia tai pikemminkin peräti tukea sitä ja hyväksyä sen olevan maamme parhaaksi(?).

Toinen skenaario on minulle ja ainakin tutkimustulosten perusteella enemistölle suomalaisista on sitten se kauhuskenaario, että vuosikymmenten päästä sellaista tutkimusta ei tehdä. Silloin olemme tämän väännön hävinneet.

Kuten edellä totesin, uskallan kuitenkin toivoa, että järki voittaa ja "monkulttuurisuuden käsite ja sen hullut vuodet" arvioidaan tuolloin objektiivisesti uudelleen ja sen suurimmat puolestapuhujat saavat sen arvon, joka heille kuuluu.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Sofi Oksanen sai jyrkän kiistämisen vastaukseksi väitteeseensä, että Suomen koulukirjat annettiin suomettumisen aikakaudella tarkistettaviksi Neuvostoliittoon. Mutta kuten blogissa annettu esimerkki osoittaa: eihän sitä edes tarvittu! Suomettunut Kouluhallitus teki jo kaiken Neuvostoliiton puolesta, aivan kotimaisin voimin.

Kommunismi vietiin jo historian kaatopaikalle 26 vuotta sitten, mutta jostain syystä fasistiselle, äärinationalistiselle Venäjälle lojaalit suomalaiset ovat tänä päivänäkin aivan yhtä fanaattisia kuin takavuosien taistolaiset. Yllättävästi ilmiötä esiintyy sitä enemmän, mitä enemmän vasemmalle ja sosialismiin mennään poliittisella kartalla, vaikka Putinin vankin kannatus on upporikkaiden oligarkkien ja militarististen silovikkien keskuudessa. On vaikea ymmärtää suomalaisen vasemmiston tarvetta samastua heihin.

Uuden Suomen blogi- ja uutiskeskusteluissa tämä kansalliskiihkoisen Venäjän ihannointi tänä päivänä esiintyy erittäin selvänä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"On vaikea ymmärtää suomalaisen vasemmiston tarvetta samastua heihin."

- Sille on selitys. Mikään ei yhdistä niin tehokkaasti kuin yhteinen vihollinen, ja meikäläisen vasemmiston liittää putinismiin suhtautuminen Isoon Pahaan Amerikkaan. Venäjän presidentin miljardiomaisuudelle ja sen alkuperän ihmettelylle voidaan siinä yhteydessä viitata kintaalla.

Käyttäjän KariKaunismaa kuva
Kari Kaunismaa

Mark Andersson totesi tuossa edellä aivan oikein, millaista historianopetus todella oli pitkään. Keskikoulun historianopettajani sanoi: "Neuvostoliitossa ei ole mitään muuta hyvää kuin se, että tuomitut rikolliset ammutaan aamunkoitteessa!" Väittelin Turun yliopistossa 2009 Neuvostoliiton ja Venäjän federaation historian oppikirjoista. Kuvaavin asia lienee se, että keskikoulun historian päättökokeet jouduttiin siellä vuonna 1988 perumaan, koska mikään niistä ei vastannut todellisuutta.
Totesin jo aiemmin HS:n artikkeliin Sofi Oksasesta:
En ole jaksanut vastata kaikkiin Sofi Oksasen väitteisiin, ja Timo Vihavainen ja Jukka Tarkka tekivät sen minua paremmin. Tarkka tosin unohti, että oppikirjaseminaarissa Leningradissa 1974 Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan tilannut suomalainen oli Keijo Korhonen, josta tuli neukuille Persona non grata. Ainut kerta, jolloin itänaapuri on suoraan vaikuttanut oppikirjoihimme, oli valvontakomission aika 1944-47. Silloin kirjoista poistettiin sivuja tai ne liimattiin kiinni. Oma ikäluokkani luki lukiossa 1969 Mantere-Sarvan oppikirjaa, jonka sivulla 155 on otsikko "Kansainvälinen kommunstinen diktatuuri" ja sen alla pitkä selostus Neuvostoliiton synnystä ja kehityksestä. Tunnen Janne Holmenin väitöskirjan oikein hyvin, enkä kiistä, että suomettumistakin tapahtui. Mutta: Virolainen tohtori Magnus Ilmjärv kävi koulunsa Neuvosto-Viron Viljandissa taatusti marxilais-leniniläisen aineiston pohjalta. Hän kertoi historianopettajansa sanoneen:"Pankaa kirjat pois. Minä kerron teille, mitä oikeasti tapahtui."

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Viljandi on kiva paikka, siellä on hieno uimaranta.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Kaverini näytti tänä keväänä erästä lukion kirjaansa, missä tehtävissä käskettiin pyytämään anteeksi afrikkalaisten orjuutta ja piti kertoa miten me olemme vastuussa siitä ja miten voimme sen korvata. Sain pienen kakomisreaktion.

Käyttäjän JanneKosonen kuva
Janne Kosonen

Karua luettavaa Kotron teksti.Edelleen hämmästyttää, kuinka tämä ja vastaavat yksipuolisesti kirjoitetut opukset pääsivät laajasti käyttöön. Onneksi omalle kohdalle osui historianopettajia, jotka korostivat monipuolisen tiedonhankinnan ja lähdekritiikin merkitystä, myös oppikirjoissa.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Olihan tuo suomettuminen aika läpitunkeutunutta koko yhteiskuntaamme vielä halki 1980-luvun. Naureskelimme tuolloin, että Ylen uutislähetyksissä pitää olla kolme kohtaa:

1) Yksi uutinen Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta
2) Yksi uutinen Suomen kommunistisesta puolueesta
3) Yksi USA:ta mollaava uutinen

Mitään "pesänselvitystä" ei Neuvostoliiton romahtaessa ei tästä rähmälläänolosta tehty. Vähän niinkuin tyyliin: sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuomittujen mainetta ei tarvitse palauttaa, koska eivät he sitä koskaan menettäneetkään. Eli emme olleet koskaan rähmällämme, koska vaikeat ajat vaativat poikkeuksellisia toimenpiteitä.

Eli vaikkapa Kekkosen valitsemisen poikkeuslailla, venäläisten loikkareiden palauttaminen, tuo mainitsemani NL:n loputon "ymmärtäminen" mediassa ja muualla yhteiskuntaelämässä... no, tulihan niitä urakoita Kostamuksessa ja Leningradissa... mutta viattomia emme olleet.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Noin on. Meidät on tosiaan vedetty sellaisen länsikriittisen ja Neuvostoliitto-myönteisen asennemankelin läpi, että se näkyy yhä. Opettajana olen ollut hämmästynyt siitä, miten refleksinomaisesti nuoret tuomitsevat Yhdysvallat maailmanpolitiikan pahiksena ja miten Venäjän toiminta ei herätä kritiikkiä, edes Georgian, Krimin ja Ukrainan jälkeen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Tämä asennemankeli luo edelleen kulttuurista harhaa, jolla osa suomalaisia vaarantaa maansa turvallisuutta tänäkin päivänä.

Tunneperäinen USA-vastainen asenne ja median vaikenemisen aiheuttama tietämättömyys Pohjois-Atlantin liitosta pitävät NATO:n järjestönä joillekin sellaisena peikkona, että he ottavat mieluummin maahan vaikka hyökkääjän.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Hieno blogikirjoitus joka pistää aktuellin "media vs. valemedia" -keskustelun oikeaan valoon.

"Media" tai median edustaja valehteli. Kansalaisille ja jopa lapsille sai siis 1980-luvulla valtiovallan hiljaisella suostumuksella vääristellä totuutta aivan niin kuin lystää ja poliittisin tarkoitusperin. Tekijänä suuri, sittemmin WSOY:een ja Sanoma-konserniin liittynyt kustantaja.

Miksi siis olettaa että mikään olisi nyttemmin toisin? Blogi osoittaa mitä suuri kustantaja ja "median" edustaja teki 80-luvulla. Median ihannoima Julkisen Sanan Neuvosto (JSN) perustettiin jo 1968.

"Valemedian" merkitys korostuu aina silloin kuin "media" valehtelee.

Blogi pistää miettimään oliko totuus Prahan keväästä tai Afganistanin sodasta saatavissa vain "valemediasta"? Olisiko kannattanut lukea? Ja yhteiskunnallisesti erityisen tärkeää on miettiä, miten "valemediaan" tuolloin suhtauduttiin? Olisiko totuuden kertonut peruskoulun opettaja saanut kenkää "levittäessään valemedian valheellisia väitteitä"?

Käyttäjän VilleVarjo kuva
Ville Varjo

1970-luvun alussa koulun aloittaneelle menivät kyllä nuo erilaiset aatteelliset propagandavaikutukset ohi korvien. Lähipiiri, oma pihapiiri, leikit ja muut askareet kiinnostivat yhteiskunnallisia asioita enemmän. Muistaakseni vuonna 1972 koulussa vieraili jokin Jaahas-teatteri ja koko koulu katsoi sitä. Jälkeen päin kuulin, että tuokin oli jotain stalinistista aivopesua, mutta kahdeksanvuotiaalle tuollainenkin tervetullut poikkeus koulupäiviin oli niin suuri asia ja elämys, että kyllä siinä propagandat jäivät huomaamatta.

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Yläasteella 80-luvulla ihmettelin historian ja yhteiskuntaopin kirjoja.

Luokalla oli Virosta tullut kaveri, ja sen ilmeet Neuvostoliiton ja kommunismin ymmärtämisen edessä olivat, noh, sitruunaa syöneen oloisia.

Käyttäjän lindapelkonen kuva
Linda Pelkonen

Hyvä kirjoitus! Teimme siitä jutun Uuden Suomen uutispuolellekin.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/197548-suomessa-op...

t. Linda / US

Käyttäjän KalleAhonen kuva
Kalle Ahonen

Eliitti oli suomettunut, kansa ei. Kyllä enemmistö tiesi, missä mentiin.

Käyttäjän HannuTaipale kuva
Hannu Taipale

Ehkä juuri päinvastoin: suuri osa eliitistä tiesi valehtelevansa, suuri osa kansasta luuli eliitin puhuvan totta. Olihan toki poikkeuksiakin: Kauko Kare, Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth,Kullervo Rainio jne., jotka mollattiin äärioikeistolaisiksi, fasisteiksi ja mielenvikaisiksi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sodan käynyt valtiomies- ja poliitikkosukupolvi joutui luomaan suomettuneisuuden ilmenemismuodon - "YYA-retoriikan" - varmistaakseen, että Suomi pysyisi varsinaisen itäblokin ulkopuolella, kun meitä jotenkin kiikun kaakun oli 40-luvun lopulla onnistanut. Heistä jokainen oli tapellut "ryssää vastaan" ja tiesi täysin mistä on kyse.

Heille lienee tullut yllätyksenä, että suurten ikäluokkien keskuudessa yhtäkkiä 60-luvun lopulla alettiin kyseinen liturgia ottaa todesta ja siihen jopa uskottiin. Muun muassa Koivisto totesi kymmenisen vuotta sitten eräässä lehtihaastattelussa, että "Neuvostoliitto ei ollut niin kauhea kuin kansa uskoi. Se oli paljon kauheampi".

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

"Sopii miettiä, millaisen mentaalisen ja poliittisen vahingon vahvasti valikoivan ja vinon historian syöttäminen koulussa on saanut aikaan."

No, jos otetaan esimerkiksi tuo Kotron mainitsema vuosi 1983, niin silloin yläastettaan kävivät ikäluokat 1967-1970, jotka ovat nyt 46-49-vuotiaita, eli hieman alle viisikymppisiä. Tässä ikäluokassa suosituimpia puolueita olivat viime vaaleissa keskusta, demarit ja -- tadaa! -- perussuomalaiset.

Tosin sen verran, mitä itse 1980-luvun loppupuoliskolla seurasin suomalaisen maaseudun yläasteen menoa, niin ei siellä juuri ketään historian opetus edes kiinnostanut. Suomalaisella yläasteella pojat olivat koulukirjojen sijasta enemmänkin kiinnostuneita siitä, viilaisiko sen Suzukin pytyn pakoaukon 20-milliseksi vai riittäisikö 18 milliä. Tyttöjä taas mietitytti se, millaiset korvikset laittaisi huomenna ja näkyyks tää meikki? Sekä tietysti noin yleisesti ottaen äärimmäiset merkittävät kysymykset siitä että jättiks Marko siis Tarun ja hei näiks viime viikonloppuna kui Roni veti nuorisotalol kuus omppupomppuu ja kaljaa pääl eikä ollu paljo misään.

Koska indoktrinaatio edellyttää, että se indoktrinoitava osapuoli edes kuuntelisi jotain, niin rohkenen otaksua että mentaalista vahinkoa aiheuttivat näissä hyvinvointivaltion pulskien vuosien hemmottelemissa kakaroissa kokonaan muut tekijät kuin historian oppikirjat.

Käyttäjän PetriFriari kuva
Petri Friari

Tuollaista oppikirjaa en itse ole onneksi joutunut käyttämään, mutta muistan että ala-asteen kuudennen luokan maantiedonkirjassa Maon pieni punakaartilainen kertoi elämästään suunnilleen näin: ”Mukanani kulkee aina Maon pieni punainen kirja, josta opettelen Maon ajatuksia, ja vanhempani selittävät minulle sanat, joita en ymmärrä...” Helsingin Sanomissa tai silloisessa Uudessa Suomessa asiasta muistaakseni kirjoitettiin hyvin kriittisesti otsikolla ”Suomen peruskoululaiset Maon pieniä punakaartilaisia”.

Lukion venäjän oppikirjassa kerrottiin Georg Otsista, ja mieleeni on jäänyt kohta ”kun Virossa 40-luvulla kiinnostuttiin Neuvostoliiton taiteesta ja kulttuurista (...)”. Mieltä askarrutti jo silloin, 80-luvun alkupuolella, kuinka vapaaehtoista kiinnostuminen oli mahtanut olla. Siperiaa käsittelevässä lukukappaleessa kerrottiin alueen valtavista luonnonvaroista ja niiden hyödyntämisestä ja muistutettiin samalla, että ”insinöörit huolehtivat myös luonnon suojelemisesta”.

Kirjan ansioksi luettakoon, että kielioppiosa ja harjoitustehtävät olivat hyvät.

Käyttäjän HannuTaipale kuva
Hannu Taipale

"... millaisen mentaalisen ja poliittisen vahingon vahvasti valikoivan ja vinon historian syöttäminen koulussa on saanut aikaan", kysyy kirjoittaja. Lyhyesti: sellaisen, että maa ja kansa on edelleen melkoiselta osalta poliittisesti miehitetty.

Käyttäjän edvardmajakari kuva
Edvard Majakari

Erinomainen kirjoitus!

Muille kuin kirjoittajalle sopiva harjoitustehtävä olisikin, että onko mitenkään mahdollista, että nykyaikanakin olisi jokin ideologia, jota kovasti puskettaisiin läpi? Vai ovatko nämä ilmiöt aina vain historiassa? Ja jos näin sattuisi ;) olemaan, mikähän se ideologia mahtaisi olla?

Käyttäjän VilleVarjo kuva
Ville Varjo

Hyvä kysymys! Omalta puoleltani odotan mielenkiinnolla, että pidämmekö termejä "aidosti" ja "avoimesti" ehkä koko länsimaisen yhteiskunnan suurimpina poliittisina saavutuksina 2010-luvulla. Olisivatko nuo rikassisältöiset sanat jopa verrattavissa valistuksen aikakauden filosofiaan, tai jopa Kaarle Suuren ajatuksiin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Enemmän olen huolissani siitä itänaapurimme oppilaitoksissa tapahtuvasta historian opetuksesta , mitä Venäjällä tänä päivänä yhteisestä menneisyydestämme , erityisesti Suomen ja Neuvostoliiton välisistä sodista ja niiden syistä ja lopputuloksista, tosiasioina valehdellaan.

Käyttäjän KariKaunismaa kuva
Kari Kaunismaa

Selvitin asiaa vuosilta 1948-2008, kts. https://oa.doria.fi/handle/10024/44663. Sen jälkeen olen lähes joka vuosi Venäjän-reissulla käynyt kirjakaupassa ja ostanut vähintään yhden oppikirjan. Kun Neuvostoliitossa juuri historianopettajat olivat puolueen nyrkki, joka vastasi puhdasoppisuudesta (eivät oppilaat marxismi-leninismistä sielläkään piitanneet), ainakin vuoteen 2015 saakka historianopettajien järjestö on tarmokkaasti kyennyt vastustamaan Putinin hanketta siirtyä vain yhteen oppikirjaan ja neuvostoselitykseen.

Reijo Jokela

Onko mikään muuttunut. Sama valehtelu jatkuu aiheet ovat vain vaihtuneet. Tuomittavuus onkin sitten nähtävästi riippuvainen vastaako valehtelu omaa ajatusmaailmaa.

Käyttäjän jounijuntumaa kuva
Jouni Juntumaa

Valaiseva katsaus. Tuo ilmapiiri oli jo melkein unohtunut.

Äskettäin esiin noussut "antiamerikkalaisuuden" käsite kuuluu samaan vinoutuneeseen kuvioon.

Onneksi nyt voidaan oikean tiedon pohjalta kritisoida kaikkia maailmanvaltoja.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Lukion historiaa opettaneelta sijaiselta kuulin 70-luvun lopulla ensimmäisen kerran maininnan Stalinin ajan terrorista sekä luokkajaosta.

Eipä tarvitse katsoa kuin Mitä Missä Milloin-kirjojen painoksia 80-luvulta niin näkee kohdassa Ulkopolitiikka mitä virallista liennytysjargonia niissä kirjoitettiin Neuvostoliiton suhteista.

Käyttäjän MarjaliisaHavio kuva
Marjaliisa Havio

Hyvä, että kävit huolella läpi! Ja sitten seuraavaksi voi ihmetellä, että miksi Sofi Oksasen kirjoituksesta nousi sellainen kohu? Mitä Suomessa nyt tapahtuu? Pitääkö löytää uusi termi "finlandisierungille"?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Hei! Minullakin on vielä hyllyssä tuo Historia ja me 8, vuodelta 1983. Olen säilyttänyt koulukirjani huolellisesti!

Arno Kotro kirjoittaa:

    «Heti alussa kirja käsittelee talvisotaa. Sodan syy kuitenkin unohtuu: Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto jakoivat Euroopan keskenään. Sopimuksessa Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin, joten sen sai miehittää. Tästä ei kirja hiiskahda.»

Luetaanpa kirjaa. Siinä mainitaan muun muassa seuraavanlaisia juttuja:

  • «Koko maailmalle suureksi yllätykseksi koitui tieto Saksan ja Neuvostoliiton 23.8.1939 tekemästä hyökkäämättömyyssopimuksesta. Sopimukseen liittyi myös salainen lisäys, jossa sovittiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireistä Euroopassa. Neuvostoliiton etupiiriin luettiin siinä Suomen lisäksi Baltian maat Viro ja Latvia. Saksan etupiiriin Liettua. [...]»
  • «Kun neuvostohallitus ei tunnustanut Helsingin hallitusta Suomen hallitukseksi, ymmärrettiin, ettei enää ollut kysymys vaan Neuvostoliiton turvallisuuden varmistamisesta vaan koko maan valloittamisesta. Tämä lujitti suomalaisten yksimielistä puolustamista.»
  • Kiinasta: «Kuomintangin sotilaat sen sijaan käyttäytyivät kuin vieraat valloittajat. He tuhosivat kyliä ja peltoja, raiskasivat naisia ja veivät miehiä väkisin sotaan.» (Kiinan monista edistyksellisyyden kohokohdista kirjoitetaan "lainausmerkein". Pidetäänkö sitä sitten kommunismin ylistyksenä vai ei.)

Anteeksi, mutta lukiessani blogistin siteeraamaa historiankirjaa vaikuttaa, että blogisti puhuu ns. täyttä paskaa eli käyttää ns. valikoivaa lukemista. En näe mitään kovin erityistä kohtaa, jossa kirja poikkeaisi nykyisestä "valistuneemmasta" historiankirjoituksesta. Monella tavalla kirjassa kuvataan Neuvostoliiton tapahtumia neutraalisti, mutta mikä ongelma on neutraalissa kuvauksessa? Tuona aikana maailma oli faktuaalisesti dipolinen ja molempia osapuolia tarkasteltiin neutraalisti vertaillen.

Itselläni ei ole yhtään mitään myötämielisyyttä Neuvostoliittoa, kommunismia tai Venäjää kohtaan, mutta Kotron kuvaamaa sosialismin puolustusta on mainitusta oppikirjasta vaikea löytää. Kotron kirjoitukset ovat mielestäni yleensä olleet osuvia, mutta nyt jään vain hämmästelemään.

Kommunististen "sankarien" saavutukset ovat osa historiaa, pidettiin niitä poliittisen muodin mukaisina tai ei.

Ehkä hauska on kohta, jossa vertaillaan sanomalehtien otsikoita Korean sodasta:

  • Uusi Suomi: «Pohjois-Korea aloittanut sodan»
  • Vapaa Sana (SKDL:n äänenkannattaja): «Etelä-Korean sotaprovokaattorit saavat perusteellisen opetuksen»

Uusi Suomi mainittu! (Jos siis vertaillaan, epäilemättä yritetään tuoda esiin eri osapuolten propaganda.)

Tavallaan hauskaa muuten, että oppikirjassa puhutaan "neekereistä". Otapa siitä selvää.

PS. Kunnianosoitukseni historian opettajallemme Olli Miettiselle. Muistaakseni hän oli poliittisesti neutraali ja kriittinen opettaja, joka toi hyvin esiin kansainvälisen politiikan monimutkaisuuden. Erityistä hänessä oli se, kuinka hän pystyi tarinoimaan historiasta niin kiinnostavasti, että kaikki muu unohtui. Parhaita opettajiani!

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Terve Marko,

kiitos kommentista! Olet oikeassa, kirjassa mainitaan salainen lisäpöytäkirja, jossa Neuvostoliiton etupiiriin luettiin Suomi, Baltian maat, Viro ja Latvia. Mutta kun kirja alkaa käsitellä talvisotaa, sodan syyksi ei kerrota tätä. Historia ja me toteaa:

"Neuvostoliiton johto seurasi levottomana Hitlerin Saksan laajenemista. Erityistä huolta tuotti Leningradin kaupungin turvallisuus, koska silloinen Suomen raja sijaitsi vain parinkymmenen kilometrin päässä kaupungista. Venäläiset pitivät Suomen puolustusta liian heikkona estämään Saksan mahdollista hyökkäsytä Suomen kautta ja pelkäsivät joidenkin suomalaisten auttavan saksalaisia."

Sitten Neuvostolitto ehdottaa yhteistyötä Suomelle, ehdottaa aluevaihtoja, jatkaa varotoimiaan jne., mutta suomalaiset suhtautuvat ehdotuksiin kielteisesti. Sodan todellinen syy jää peruskoululaiselle hämäräksi tuon kirjan pohjalta. Mutta olet aivan oikeassa: kyllä kirja mainitsee etupiirijaon, sitä ei vain talvisotaa käsiteltäessä kerrota sodan syyksi. Se että "kirja ei hiisku" talvisodan syystä oli joka tapauksessa minulta huonosti kirjoitettu.

Käyttäjän VesaHijer kuva
Vesa Höijer

Kirjassa Historia ja me 8 kerrotaan sivulla 37, että "Talvisodan päätyttyä moni suomalainen pelkäsi Neuvostoliiton rauhasta huolimatta yrittävän saada Suomen valtaansa. Viron, Liettuan ja Latvian liittäminen Neuvostoliittoon keväällä 1940 lisäsi pelkoa Suomen kohtalosta." Unkarista vuonna 1956 kerrotaan, että "Budapestissa mielenosoittajat vaativat Unkarin eroa Varsovan liitosta. Tällöin neuvostopanssarit, joita oli Unkarissa Varsovan liiton sopimuksen mukaan, ajoivat pääkaupunkiin ja hajoittivat mielenosoitukset ampumalla. Vastarintaa yrittäneistä sai useita tuhansia surmansa."

Kirja pyrkii pikemmin umpipuolueettomuuteen kuin umpipuoluellisuuteen. Mutta jos se on lähetty Moskovaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen hyväksyttäväksi, kuten suomalaisille historiankirjoille väitetään tehdyn, NKP olikin liberaalimpi puolue kuin tähän asti olen luullut.

Janne Järvenoja

80-luvulla lapsille opetettiin ainakin kepulaisissa kodeissa miten maailma toimii ja millainen naapuri todellisuudessa oli. Oli aika huimaa käydä sovhoosissa, hankkia alaikäisenä Moskovskajaa berjoskasta ja juoda PLO:n jäsenten kanssa teetä Itä-Saksassa. Lapsellekin oli selvää, mikä tuo järjestelmä oli eikä sen harmaus ja surkeus tullut yllätyksenä kun sen sitten itse näki. Oppikirjojen vääristelyyn kyllä osasi suhtautua kriittisesti, mutta kyllähän se propaganda kaikista kanavista jossain määrin vaikutti ja ajatuksellisia harharetkiä korjattiin aika suoralla kädellä kotona. Kommentti Breznevistä rauhanmiehenä oiottiin välittömästi.

Sama koski Kekkosen puheita, kun niitä lapsena ihmetteli, miksi tuollaista naapuria puhuteltiin ja sitä kehuttiin, vastaus oli selvä; se puhuu mitä nyt pitää puhua ja tehtiin selväksi, että kyse on poliittisesta pelistä jota on pelattava.

Kontro kysymys on relevantti, tällä ja jatkuvalla amerikanvastaisuudella on varmasti vaikutuksensa tämä päivän politiikassa. On mielenkiintoista kuinka vahvat käsitykset maastea on monella sellaisella, joka ei koskaa ole edes käynyt tai viettänyt lomareissua pidempää aikaa Yhdysvalloissa.

Vielä suurempi vaikutus on ehkä kuitenkin sillä kotimaisella kaanonilla, jota kaikessa toitotettiin oppikirjoista politiikkaan eli Paasikiven-Kekkosen -linja. Kun liittoutumattomuudesta tehtiin välttämättömyys ja hyve, viisauden synonyymi, kuinka kukaan joka on elänyt tässä maassa voi suhtautua puolustuspolitiikkaan objektiivisesti. Olemme täsmälleen se italialainen pää, jonka historianopettaja kuvasti propagandan kohteena.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset