Mitä huttua

Aloitetaan positiivisella. Helsingin opetuslautakunta jätti pöydälle määräykset siitä, kuinka monta prosenttia kouluajasta pitää käyttää digilaitteita.

Kiitos. Taitaa järki voittaa.

Mutta teinpä sen virheen, että menin lueskelemaan viranomaistekstejä laajemminkin. Helsingin opetusviraston papereissa tuli vastaan termihirviö ”oppimisprosessipohjaisuus”. Sitä valaistiin muun muassa seuraavasti:

”Oppimisprosessi on ohjattu oppimistehtävin, jotka ohjaavat oppijan oppimista menetelmällisesti ja edistävät oppijan oppimisprosessia.”

Just.

Mongerrus jatkuu. Saan esimerkiksi tietää, että ”ongelmien asettelu on jatkuva prosessi ja ohjaa oppijoiden yhteisöllistä tietämyksen muodostamisen prosessia koko oppimisprosessin ajan.” Ja edelleen: ”Opiskelijan osaamisen kehittymisen prosessi suunnitellaan opiskelijan osaamisen pohjalta.”

Tarvinneeko enää lisätä, että ”osaamisperusteisessa koulutuksessa oppiminen nähdään autenttisena kompetenssipohjaisena osaamisen kehittämisen prosessina”.

Liian hapokasta on. Aikoinaan hirvitti, kun opetusministeriö pohti ”lukioiden innovaatiokeskusroolia”, mutta se oli vielä pientä, kyllä virasto pistää paremmaksi. Sen prujuissa puhutaan ”oppijoiden rakentavasta osallisuudesta” ja miten ”kouluverkkoprosessi palvelumuotoillaan käyttäjälähtöiseksi.”

Kouluverkkoprosessi?

Omaa toimintaansa virasto visio näin: ”Opetusviraston kokonaisarkkitehtuurityön avulla ohjataan infrastruktuurin, sähköisten palveluiden ja järjestelmien yhteen toimivuutta ja ydintoimintaa tukevaa kehittämistä.”

Arkkitehtuurityö ohjaa ydintoimintaa tukevaa kehittämistä?

Välillä eteen tietysti tulee erilaisia ongelmia – siis haasteita – joten opetusvirasto luokittelee erikseen ”vaikeat haasteet” ja ”ongelmalliset haasteet”.

Haasteellisia haasteita odotellessa.

Hallintopalatsien virkamiehistö vyöryttää kapulakielistä diibadaabaa siihen tahtiin että ihmetellä pitää. Vaikka muuten on resurssit vähissä, jossain on ihmisillä ilmeisesti aikaa palaveerata powerpointtien kajossa ja suoltaa kömpelöä ”muuttuva opettajuus haasteellisessa toimintaympäristössä” -mukellusta.

Ei tämä ole vain opetusalan riesa. Tauti on levinnyt, eikä ole edes opetustoimesta lähtöisin. Monella alalla kenttätyötä vaivaa henkilöstövaje samalla kun pomo- ja palaveriporras on päästetty pöhöttymään. Eiköhän tämä ole tuttua niin poliisissa, puolustusvoimissa, terveydenhuollossa kuin vaikkapa toimittajien keskuudessa.

Että on liikaa päälliköitä ja liian vähän inkkareita.

Tulipa siinä konsulttijargonin äärellä muuan videopätkäkin mieleen. Netissä laajalti levinneessä klipissä yläkoulun opettaja polttaa sulakkeet oikein kunnolla. Episodi on kaikkien kannalta murheellinen, mutta on siinä jotain hyvääkin.

Ehkä edes konsultille ei tule videon jälkeen ensimmäisenä mieleen, että koulussa olisi nyt kaikkein tärkeintä jalkauttaa sosiokonstruktivistisia toimintaprosesseja.

ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu