Varoitus nuorille: älä opiskele opettajaksi!

Ei, älkää ymmärtäkö väärin. Opettajan ammatti on hieno. Niin hieno, että tulee mieleen, mitä Washington Postin päätoimittaja sanoi aikoinaan lehden tekemisestä: ”Paras pirun duuni koko maailmassa!”

Ongelma on toinen. Nimittäin se, että opettaja ei saa töitä.

Aikoinaan uskoin itsekin horinat opettajapulasta. Yliopistolla puhutaan varmaan vieläkin, miten kannattaa hankkia opettajan kelpoisuus, koska ”jos ei muuta löydä, voi aina ruveta opettajaksi.” (Tässä menee pieleen myös se, että opettajan työ olisi jotenkin vähäarvoista.)

Vuosi toisensa jälkeen saimme lukea lehdistä, miten suuret ikäluokat siirtyvät pian eläkkeelle ja jättävät maahan ”huutavan pulan” muun muassa pätevistä opettajista.

Hokema on mennyt perille. Kun opettajakollega haki pankista lainaa ja virkailija kuuli ammatin, tämä riemastui: ”Opettajille nyt löytyy aina töitä!”

Totuus on jotain ihan muuta.

Heräsin todellisuuteen, kun aloin saada meilejä työttömiltä opettajilta. Monet ovat opiskelleet kelpoisuuden kahden, kolmen tai jopa neljän aineen opettajiksi, ja nyt he kyselivät sijaisuuksien perään, mikä tahansa kelpaisi. Moni oli hakenut pitkään töitä jopa koko Suomen alueelta, turhaan.

Kuva alkoi hahmottua. Suomessa ei ole opettajapulaa vaan tolkuton opettajien ylitarjonta.

Tässä kohtaa kuulee usein, että riippuu siitä, minkä aineen opettajista puhutaan. Tämä on siinä mielessä totta, että tilanne vaihtelee, mutta se vaihtelee toivottoman ja melkein toivottoman välillä.

Julkisuudessa on sentään hiukan puhuttu historian ja yhteiskuntaopin opettajien heikosta työllistymisestä, mutta varjoon on jäänyt se, että työllistyminen on jokseenkin yhtä surkeaa melkein kaikissa aineissa.

Tuttavapiirissäni on esimerkiksi erittäin osaavia ja motivoituneita biologian, maantieteen, äidinkielen ja kirjallisuuden, uskonnon, filosofian, musiikin ja kuvataiteen opettajia, jotka etsivät laajalta alueelta jatkuvasti töitä, mutta saavat parhaimmillaankin vain muutaman päivän tai viikon sijaisuuksia. Myös esimerkiksi ruotsin, ranskan ja saksan opettajien työllistymismahdollisuudet näyttävät lohduttomilta.

Näin keväisin opettajavirat ovat avoimessa haussa, mistä voi tulla kuva mahdollisuuksien markkinoista. Mutta rehtorit tietävät kertoa, että kun jossain on aineenopettajan virka avoinna, päteviä hakijoita voi olla hyvinkin satakunta, enemmänkin.

Entäpä luokanopettajat, heille kai nyt sentään löytyy hommia, jos julkiseen sanaan on uskominen? Miten sen nyt ottaa. Ainakin pääkaupunkiseudulla virkaa kohti on helposti toistasataa hakijaa. Tuttava on hakenut luokanopettajan töitä kaikkialta Suomesta, mutta eipä ole tärpännyt.

Miten tähän on tultu? Vastaus on yksinkertainen. Yliopistot ovat vuosikaudet kouluttaneet opettajia valtavat määrät yli tarpeen. Tähän tulevat päälle vielä avoimet yliopistot, joissa voi hankkia opettajakelpoisuuksia eri aineisiin, eivätkä nämä edes näy valmistuneiden opettajien tilastoissa.

Yliopistojen toiminnan vielä ymmärtää siinä mielessä, että ne saavat valmistuneista maistereista rahaa. Sitä on vaikeampi ymmärtää, että opettajien holtiton ylituotanto ei tunnu kiinnostavan ketään.

Asian korjaamista hidastaa sekin, että onneton työtilanne ei näy kunnolla tilastoissa. Opettajien viralliset työttömyysluvut ovat todelliseen tilanteeseen nähden merkillisen alhaiset, alle 15 %. Tilastot johtavat harhaan, koska toivottomaan työnhakuun turhautuneet opettajat hakeutuvat esimerkiksi jatko-opiskelijoiksi, vaihtavat alaa tai jäävät kotiin lastenhoitoon, eivätkä siis enää näy luvuissa työttöminä.

Opetusalaa vaivaa nyt sama kuin media- ja taidealoja takavuosina. Nuorille annetaan kuva, että tätä opiskelemalla valmistut hienoon ammattiin, mutta myöhemmin opintovelkaisina he sitten huomaavat, ettei töitä olekaan.

Vähemmästäkin tuntee itsensä petetyksi.

 

ArnoKotro
Helsinki

Lukion opettaja, kolumnisti.

Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.

Näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä edusta työnantajieni kantaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu