Saksassa puitiin turvallisuutta ja turvattomuutta (Munchen). Estradille kohosivat – kuinka ollakaan – Ukraina, varsinkin kun lännenmiehen media sai valita lukijoilleen uutisoitavat kohdat.
Minskin sopimuksen kadonnutta avainta – kielikysymystä ei kukaan ottanut esille. Arvostaen jatkoaikapresidenttimme – Sauli Niinistön ulostuloa – voimme olla ylihuomenna YK-rauhanoperaatioiden suurvalta! [1.
Tämä kirjoitus on pitkä ja vaatii lukijalta sekä kärsivällisyyttä että suurta mielenkiintoa kirjoituksessa käsiteltyyn aiheeseen.
Keskustelu Ahvenmaan sotilaallisesta asemasta nousi taas hieman esille lyhyen tauon jälkeen, kun Ilta-Sanomat julkaisi lehtijutun otsikolla ”Suomen armeija ei voi harjoitella Ahvenanmaalla - puolustusministeriö pitää uhkana” (IS 3.10.2017).
Ahvenanmaan demilitarisointi sai alkunsa Krimin sodasta 1854–56. Sodan jälkeen Venäjä torjui Ruotsin vaatimuksen saada saaret itselleen, mutta sen täytyi hyväksyä saarten jättäminen linnoittamatta. Venäjän rakentama suuri Bomarsundin linnoituskin tuhottiin. Siitä lähtien Ahvenanmaan maakunta on ollut erityisasemassa kaikkien hallitsemiensa valtioiden sisällä.
# Useimmilla suomalaisilla on virheellinen käsitys Ahvenanmaasta. He kuvittelevat, että saarimaakunta on oleellinen osa Suomea. Kyllähän se kuuluu Suomen rajojen sisäpuolelle, mutta se on omaa luokkaansa. Jotkut muutkin kuin persut eivät halua ymmärtää, että Ahvenanmaa-Åland on ruotsinkielinen maakunta ja piste. Ja erityisesti monia ihmetyttää Ahvenanmaan demilitarisointi, sotavalmistelujen ulkopuolelle jääminen.
Tänään on huoli Ahvenanmaasta, koko valtakunnan puolustuksesta.Kuinka voimme Ahvenanmaata asiallisesti puolustaa kun maakunta on demilitarisoitu. Minä kannan huolta itäisestä Suomesta, kun Pohjois-Karjala on demilitarisoitu lakkauttamalla Kontiolahden varuskunta.
No, valtakunnan onneksi on Dragsvik säilytetty. Lännestähän se mahdollinen vihollinen on odotettavissa.
Kun Jussi Niinistö töksäytti Ahvenanmaan valmiusongelmista, alkoi väärän tiedon tahaton levittäminen. Tarkka ja Visuri istuivat studiossa kinaamassa, eikä kumpikaan ollut kovin hyvin perillä asioista. Poliitikot sopertelivat.
SOS-hallituksen pyssyuskovainen puolustusministeri osoittautuu olevan innokas sotavarusteluministeri, joka ei kunnioita tehtyjä kansanvälisiä sopimuksiakaan, kun on kysymys mahdollisuudesta kiristää Suomen osalta Pohjolan rauhanomaista rinnakkaineloa, ystävyyttä ja yhteistyötä erityisesti Venäjän suhteen. Mutta samalla myös Ruotsinkin suhteen tulee tätä kiristystä tehdyksi: paradoksia kerrakseen. Tämä ministeripojankoltiainen kai kuvittelee olevansa suuri sotapäällikkö Napoleonin ja Hitlerin malliin?