ArnoKotro

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilän hallitus

Terveystiedosta kauppatavaraa - Sitran Isaacukseen laitettu 10 miljoonaa euroa

Kaiken sotehässäkän taustalla eduskunnassa on käsittelyssä ns toisiolaki, joka mahdollistaisi kerätyn kansalaisten terveystiedon luovuttamisen erilaisiin tarkoituksiin. Tietoviikon mukaan hallitus uskoo, että potilastiedot voisivat olla Suomelle melkoinen rahasampo, sillä dataa voitaisiin hyödyntää kaupallisten keksintöjen tekemisessä. Tämän povataan tuottavan tuhdin rahavirran yritysten kassoihin.

Tietojen käytön mahdollistava toisiolaki käsittelyssä

Sipilän ja Mykkäsen varasuunnitelma irakilaisille

1. Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) ideoimasta irakilaisten passidelegaatiosta.

 

2. Pidän erikoisena, että Sipilän hallitus neuvotteli Irakin hallituksen kanssa irakilaisten Suomeen jäämisen keinoista.

 

3. Hallitus keskittyy vääriin asioihin. Laittomasti saapuneille irakilaisille tarjotaan varasuunnitelma Suomessa pysymiseksi, vaikka pitäisi keskittyä lähettämään heidät takaisin Irakiin.

 

Olipa yllätys: Ruokaviraston pääjohtajaksi Maaseutuviraston ylijohtaja

Keskustan ajaman Ruokaviraston, jonne yhdistetään Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskuksesta, pääjohtajaksi on valittu Maasuetuviraston nykyinen ylijohtaja. Tämä sinetöi Keskustan tavoitteet alistaa elintarviketurvallisuusasiat sekä tuotantoeläinten valvonta maaseutupolitiikalle.

Alustatalous poistaa kokonaan irtisanomissuojan ja työntekijän oikeudet.

Sipilän hallituksen pyrkimys helpottaa työntekijöiden irtisanomista on vain yksi osa helposti huomaamatta jäävää isompaa kokonaisuutta, jolla työntekijöiden oikeudet pyritään systemaattisesti riisumaan. Poistamalla koko työsuhde ja työsopimus voidaan työntekijäksi valita aina se, joka tekee työn halvimmalla ja ilman vaatimuksia työsuhteeseen kuuluvista etuisuuksista.

Kuinka tämä on mahdollista nykypäivän Suomessa? Temppu tehdään näin:

Oikeistohallitus talousoppikouluun - tuottavuuden ja työllisyyden suhde

Kuvittelisi ex-yritysjohtaja Sipilän johtaman oikeistohallituksen tuntevat talouden käsitteet ja ymmärtävän niiden eroja sekä suhteita - vaan ei siltä näytä. Hallitus on perustellut alle 20 hengen yritysten irtisanomisehtojen helpottamista kärkenään työllisyyden paraneminen.  Pääministeri Juha Sipilä kertoi Iltalehden mukaan vielä keskiviikkona, että kyseessä on tärkeä askel työllisyysasteen nostamisessa 75 prosenttiin.

Juha Sipilän turvapaikkaluvuista

Eurooppaan tulleista turvapaikanhakijoista vain ”noin 44 prosenttia sai myönteisen päätöksen”, kirjoitti pääministeri Juha Sipilä (kesk) verkkosivuillaan maanantaina.

Sipilän hallitus jakaa kansaa pahiten pitkään aikaan

Sipilän hallituksen kansaa voimakkaasti jakavat ehdotukset ja päätökset jatkuvat irtisanomissuojan heikennystavoitteilla. Leimallista tälle hallituskaudelle on ollut Kokoomuksen sekä Sipilän Keskustan oikeistosiiven ajama vahva ideologia, jota pyritään verhoilemaan Suomen edun kaapuun huonolla menestyksellä. Mikäli vähänkaan katsoo perusteluiden onttoutta ja niiden ohuutta selviää hyvin nopeasti kyseessä olevan vain ideologia, jonka ytimessä on hyvätuloisten ja varakkaiden etujen ajaminen.

Jarrua hallituksen biopolttoainekiimaan

Hallitus Keskustan johdolla ajaa Suomeen korkeampaa biopolttoaineen sekoitusvelvollisuutta kuin EU:ssa todennäköisesti käynnissä olevan prosessin edetessä tullaan vaatimaan. Tämä herättää kysymyksen syistä. Miksi hallitus yrittää kiireesti päättää puutteellisesti perustellulla esityksellä biopolttoaineen lisäysvelvollisuudesta ennen vaalikauden loppua.

Hallituksen veronkiristyksillä ja sanktioilla kiire - helpotuksilla taas ei

Budjettiriihessä ollaan erikoisella tavalla tekemässä verojen kiristyksiä ensi vuonna, mutta helpotukset tulevatkin voimaan vasta vuonna 2020 seuraavalla hallituskaudella. Tämä on ollut hallituskaudella useasti tapana - vaikkapa aktiivimalli laitetaan sanktioineen voimaan kiireellä siten, etteivät kohteet edes lain tulessa voimaan tiedä kuinka toimia.

Miten vihervasemmisto on sössinyt kaiken ruskeaoikeiston ollessa vallassa?

Viimeisimpänä itse tekemänsä nuija kädessään Juha Sipilä kertoi korjaavansa vihervasemmiston tekosia toteamalla: "Teidän jälkiänne olen yhdessä muun hallituksen kanssa viimeiset vuodet korjannut." Kun katselee tätä foorumia, niin varsin usea taho laittaa vihervasemmiston syyksi montakin asiaa erityisesti valtion talouden sekä maahanmuuton osalta. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä