ArnoKotro

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhteinen hyvä

Yksin materiaalia hallussaan pitävän käden raakuus on rajatonta

Jokainen ihminen tekee jotakin, näkyvää tai näkymätöntä, siksi yhteisön on koottava hyvälaatuiselle elämälle myönteistä kollektiivista varallisuutta, joka mahdollistaa poliittisen, taloudellisen ja hallinnollisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen. On hyödytöntä erottaa poliittinen ja taloudellinen toisistaan, sillä vailla pääomaa olevan poliittisen enemmistön valta jatkuu silloin vain elämänä vähemmistön rikkauksien tuottajana. Väitetään tuntemattomassa kädessä olevan omaisuuden olevan samaa, kuin luonnontieteiden kerrostumista kumpuavat ihmisen tuntemat tosiasiat.

Kansan tahto ja yleinen hyvä

Harvoin mutta kuitenkin joskus filosofien käsitteenmuodostuksella on käytännöllisiä seurauksia. Tuollaisilla seurauksilla ei kylläkään tarvitse olla sen ihmeempää asiallista yhteyttä filosofien ajatusrakennelmiin: ilmiöiden analyyseihin voi vedota ja niistä voi inspiroitua niiden sisällöstä riippumattakin. Tällä tavoin erityisesti politiikan saralla erilaiset toimijat ovat ryhtyneet muuttamaan maailmaa ja onnistuneetkin tavoitteessaan. Yksi esimerkki tästä on Jean-Jacques Rousseaun (1712–1778) kirjoitusten vaikutus Ranskan vallankumoukseen sekä myöhempään demokratiakeskusteluun.

Oikeus pääomatulojen verottamiseen ratkaisuksi kuntien rahoitusvajeeseen

Kuten tiedossa on, kunnallisvero on käytännössä tasavero- rikkaiden pääomatulojen nauttijoiden ei tarvitse kunnallisveronmaksuun tällä hetkellä lainkaan osallistua, kun taas palkkatuloilla elävät pieni- ja keskituloiset kuntalaiset maksavat kunnallisveroa merkittävässä määrin. Tästä johtuen ja tarvittavien resurssien varmistamiseksi kunnille täytyy antaa oikeus verottaa yhtälailla pääomatuloja palkkatulojen verottamisen lisäksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä