ArnoKotro

Kaikki blogit puheenaiheesta Facebook

Tieto, mainonta ja politiikka

Cambridge Analytican tapaus nosti erityisesti Facebookin keräämän tiedon ja sen käyttömahdollisuudet keskustelun keskipisteeseen. Kuten moni, itsekään en osaa henkilökohtaisella tasolla valtavasti huolestua – mutta kyse ei ole vain henkilökohtaisesta tasosta. Kyse on valtavasta vallankäytöstä ja sen oikeutuksesta.

Peruuta Facebookille antamasi suostumukset

Tämä kirjoitus on tehty varsin tiukalla aikatalululla, mutta esittelen tässä tavat, miten saat ainakin kaksi tänään antamaasi suostumusta takaisin Facebookilta. Asetukset muuttuvat kuitenkin niin hyvää vauhtia, että näitä voi hyvinkin joutua uusimaan taas lähitulevaisuudessa. Nämä kannattaa kuitenkin muuttaa, kun olet nyt jo tähän asti päässyt.

Huijarivaroitus kaikille netinkäyttäjille!

Nyt minua on vielä mietityttänyt Facebookissa ollut huijaukseni, joka tapahtui vuoden 2015 lopulla. Tarkoitukseni on varoittaa huijareista just tänä aprillipäivänä, koska kuka tahansa voi heikkona hetkenä tulla etenkin taloudellisesti huijatuksi. Aina on mahdollista tulla huijatuksi ja huijaukseen riittää jo se jos käyt keskustelua tuntemattoman netinkäyttäjän kanssa esimerkiksi sähköpostitse!

Ihmetys!

Lähimmäisenvihaa pohjolassa

LÄHIMMÄISENVIHAA POHJOLASTA

Facebookissa on vuodenvaihteen tienoilta asti ollut meneillään "suuri puhdistus".  Tarkoittaen sitä, että suomalaisten oikeuksien, Suomen itsenäisyyden tai oikeusvaltion palauttamista vaativat eivät voi toivottaa edes hyvää päivää, rikkomatta jotenkin FB:n erinomaisen epämääräisiä yhteisönormeja ja joutumatta siis bannilistalle.

Facebook repii kansallista yhtenäisyyttä

The Observer paljasti hiljattain, miten Cambridge Analytica oli saanut Facebookilta hyvin yksityiskohtaisia tietoja sadoista miljoonista yhdysvaltalaisista ja käyttänyt näitä tietoja Yhdysvaltain presidentinvaaleihin lähettämällä räätälöityä mainontaa hyvin pienille ihmisryhmille. Tapaus on ongelmallinen ainakin tietosuojan ja demokratian kannalta.

EU:n alettava verottaa sosiaalisen median käyttöä!

Sosiaalisen median pääasialliset toimijat Facebook ja Google (YouTube) ovat Amerikasta kuten tiedämme. Lisäksi tiedämme että Facebook ja Google tekevät yhtiöinä maailman parasta liiketaloudellista tulosta.

Facebook on vastannut ihmisen perustarpeisiin!

Onko kukaan huomannut ja huolestunut, miten paljon vietämme aikaa sosiaalisen median palveluissa? Vielä 10 vuotta sitten internetin käyttö oli paljon hakukoneisiin ja uutissivustoihin sidottua, mutta nykyään moni seuraa pääasiassa sosiaalisen median uutissyötteitä (Facebook, Twitter) ja kaverifeedejä (Instagram, Facebook, snapchat, whatsup).

Anonyymit foorumit olivat entisajan Facebook!

Sosiaalisen median vastuu

Olen joutunut vaimoni kanssa nyt sosiaalisen median politiikan uhriksi ja huomannut voimattomuuden sen edessä.Itse olin 3vrk kirjoituskiellossa julkaisusta jota en tehnyt ja nyt vaimolla on sama menossa. Olemme huomanneet, että jotkut voivat tehdä ilmiantoja, sekä perättömiä kirjoitella nimissämme ja kukaan ei puutu tähän. Herää kysymys missä on näiden medioiden vastuu, kun poliisille tehty ilmoituskaan ei näytä auttavan asiaa, poliisi vain totesi että näitä on paljon.

Algoritmit ja profilointi määrittävät mitä sinulle näytetään ja suositellaan

Hyvät ja pahat algoritmit - kolikolla on molemmat puolet ja kantitkin löytyy. Yhä useammin algoritmit sekä koneoppiminen määräävät mitä meille eri palveluissa ensisijaisesti näytetään ja hektisessä informaatiovirrassa ensin nähdyt ovat useimmiten klikattuja. Vaikkapa Google, Facebook ja Youtube kaikki käyttävät historiaasi ja algoritmeilla sekä koneoppimisella luotuja profiileja muokatessaan sinulle kohdennetun näkymän. Nämä eivät ole julkisia emmekä tiedä tarkkaan kuinka ne toimivat, mutta erilaisia päätelmiä pystytään tekemään.

Google ja Facebook tuntevat sinut paremmin kuin kukaan muu

Google ja Facebook tuntevat sinut usein paremmin kuin ystäväsi tai äitisi. Nämä arvoltaan mailmaan suurimpiin kuuluvat yritykset tarjoavat kuluttajille ilmaista palvelua, jonka todellisena hintana on yksityisyytemme. Globaaleina USA:sta lähtöisin olevina toimijoina niillä ei ole merkittävästi rajoitteenaan esimerkiksi EU:n tiukempia sääntöjä tietojen käytölle tai vaikkapa Suomen henkilörekistereihin kohdistuvia lakeja.

Fabebook sai sinut kertomaan kuka olet

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä