ArnoKotro

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallituskriisi

Eduskunta ei ole yhtiökokous hyvä Juha!

Pääministeri Juha Sipilä on asettanut eduskunnan ja työmarkkinat vastakkain toteamalla, että hallitusta vastaan saa lakkoilla mutta eduskuntaa vastaan ei saa.

Lyhyesti: pääministeri vetoaa tänään parlamentarismin sääntöihin – valtiovalta kuuluu kansalle ja sen tahto toteutuu eduskunnan voimasuhteissa. Lakkoilu sitä vastaan on siten lakkoilua kansaa vastaan.

Taloustsunami edessä – ja me riidellään

Vuonna 2004 suomalaisia kohtasi pahin rauhanajan suuronnettomuus – 179 meikäläistä turistia kuoli samalla kun yli 200 000 paikallista menehtyi. Syy oli tsunamin, joka syntyi kun Intian valtameressä sattui maanjäristys.

Merkillisin ilmiö oli se, että metsän eläimet ja norsut tajusivat kyllä tulevan katastrofin ja pyrkivät korkeammille paikoille. Ihmiset taas olivat rauhallisia ja hörppivät aamukahviaan ilman huolen häivää.

Hallituksen kaatuminen pienempi paha kuin demokratian uskottavuuden pilaaminen

Ottaa päähän taas niin paljon meidän politiikka että pitää purkaa blogissa.

Soinin potkujen ei pitäisi kaataa hallitusta. Siinä ei ole mitään järkeä, muun kuin ärsyttävän poliittisen pelin takia. Ministerin epäluottamuslause on eri kuin hallituksen epäluottamuslause. Ne on perustuslaissakin erikseen mainittu. Ministerin voi vaihtaa kesken lennon. Stubbikin vaihtui Orpoon ongelmitta.

Ilmeisesti sinisten kannatus on noin viisi henkilöä ja nekin on ministereitä, joten näillä ei kai sitten olisi ketään kenellä korvata Soinia.

Seehofer lähtee, Saksan hallitus hajoaa – EU:n loppu?

Baijerin kristillisdemokraattien, CSU:n johtaja Horst Seehofer on tarjoutunut eroamaan Saksan hallituksesta ja on valmis myös jättämään CSU:n puheenjohtajan tehtävät. Sunnuntain sovitteluneuvottelut eivät johtaneet lopputulokseen.

Sote-uudistus ajaa kohti jäävuorta

Pääministeri Sipilä antoi eilen eduskunnalle ilmoituksen sote-uudistuksen viivästymisestä vuodella. Ilmoitus ei tullut yllätyksenä, sillä uudistus on kulkenut kriisistä toiseen jo 12 vuoden ajan. Jos jostakin löytyisi vielä ihminen, jonka päätä ei tällä koohotuksella olisi ihan kokonaan sekotettu, niin se ihmettelisi.

Sipilä, Orpo ja kolmannen sektorin tuho

 

 

 

Pääministeri Sipilän ilme SOTE-uudistuksen vuoden lykkäysilmoitusta kertoessa oli kuvaava. Ounastelen, että hänenkin korviinsa on kiirinyt tieto:  kolmas sektori on jo alkanut sulkeutua. Eikä syksyllä, vaan juuri nyt kesäkuussa 2018. Kysymys on, palaako Suomi  kesälomilta suoraan kriisivaltioon.

Hallitus sai neljät ”ehdot”

Vanhassa kansakoulussa oli tapana antaa ”ehtoja”.

Se tarkoitti sitä, että huonosti menestyneen oppilaan oli pakko ahkeroida kun muut kirmailivat uimassa ja kedolla.

Hallituksella on nyt tällainen paikka. Se saa nyt neljät ehdot ja reppuja. Pitäisi ahkeroida ja tehdä työtä. Mutta kun ei.

Hallituksen ratkaisu on ollut vaivaton: se on laittanut virkamiehet ahkeroimaan ja pelastamaan Sote-uudistusta. Neliöimään ympyrää. Maalina sote ja kepun himoitsema maakuntahallinto.

Sote hajottaa Kokoomuksen ja hallituksen?*

Olisiko jo kolmas - neljäs hallitus joka purkaa kansalaistemme sosiaali- ja terveyspajukkoa – useamman luukun filosofiaa, joka työllistää mukavasti – vielä, vaikka robotisaatio jo painaa päälle?

Tämän kertainen sote saattaa olla ohdake kykypuolueen aatteelle [1 tai oikeastaan aatteettomuudelle ja voi nostaa demarit jälleen pääministeripuolueeksi, joka ottaa myös ulkoministerisalkun haltuunsa.

[1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10241763 -

Selviävätkö Kolme Pientä Porsasta Ison Pahan Suden kynsistä?

 

Hallitus päätti kevään 2018 kehysriihessä käynnistää seuraavat uudet hankkeet:

 

I. Toimintatapojen uudistaminen ja hallinnon kehittäminen

Kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön toimintatapojen uudistaminen (UM)

Lunastuslain uudistaminen (OM)

Julkisia kuulutuksia koskevan menettelyn uudistaminen (OM)

Hallituksen esitysten laatimisohjeiden uudistaminen (kansallinen liikkumavara EU-säädös- ten täytäntöönpanossa) (OM)

Sisäisen turvallisuuden portaali perustetaan (SM)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä