*

ArnoKotro

Kaikki blogit puheenaiheesta oikeudenmukaisuus

Keskustalaisuus: henkinen ihmiskuva ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Keskusta-aatteesta on aika vähän keskustelua julkisuudessa, joten se on ehkä jäänyt monille hämäräksi. Moni ihminen yhdistää keskustalaisuuden maaseutuväestön etujen puolustamiseen. Tällöin unohtuu, että keskusta on toki päivittänyt aateperintöään vastaamaan nykyaikaa ja kaupungistumista.

Oikeus pääomatulojen verottamiseen ratkaisuksi kuntien rahoitusvajeeseen

Kuten tiedossa on, kunnallisvero on käytännössä tasavero- rikkaiden pääomatulojen nauttijoiden ei tarvitse kunnallisveronmaksuun tällä hetkellä lainkaan osallistua, kun taas palkkatuloilla elävät pieni- ja keskituloiset kuntalaiset maksavat kunnallisveroa merkittävässä määrin. Tästä johtuen ja tarvittavien resurssien varmistamiseksi kunnille täytyy antaa oikeus verottaa yhtälailla pääomatuloja palkkatulojen verottamisen lisäksi.

Vastenmielisiä puhelinsoittoja

Olen alkanut saada soittoja pankkiiriliikkeistä. Ehdottavat tapaamista ja kertovat, että voisimme vaikka keksiä keinoja, miten perintöveron pystyy junailemaan pienemmäksi.

Lehdestä bongasin varainhoitofirman mainoksen, joka lupaili, että 55 000 euron perintöveron voi sopivalla suunnittelulla kutistaa noin 8000 euroon, siis seitsemäsosaan.

Omistusoikeus on suojattava kaavoituspolitiikassa

Kunnallisen päätöksenteon keskeisimpiä kysymyksiä on kaavoitus ja myös siihen liittyvät eri pakkokeinot, kuten maa-alueiden pakkolunastus. Kyseinen menetelmä on teoriassa sama asia kuin neuvostohenkinen kollektivisointi ja näin muodoin yksityisen omistusoikeuden rikkominen, jota en voi missään olosuhteissa kannattaa. Jyväskylän kaupungin mahdolliset kaavoitusongelmat ovat ratkaistavissa muilla keinoilla, sillä vapaata ja kaavoitettavaa maa-aluetta riittää, mikäli kaupunki-infraa halutaan laajentaa.

Kansa vallassa

Syy, miksi demokratiaa pidetään niin itsestäänselvästi parhaana yhteiskuntamuotona, on oletettavasti se, että juuri demokratian ajatellaan tarjoavan parhaat edellytykset tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumiselle yhteiskunnassa.

Kipukynnys ylittyy, mitä seuraa?

Tuulivoimatoimija otti ampuma-aseet käyttöön vastustajia vastaan Intiassa, yksi kuoli ja useita haavoittui.

 

"Gujarat man shot dead after clash over installing windmills in Surendranagar"

 

http://indianexpress.com/article/cities/rajkot/gujarat-man-shot-dead-after-clash-over-installing-windmills-in-surendranagar-4499682/

 

Hyväosaisia ja rikkaita suosivan politiikan on loputtava!


Näin ei voi jatkua enää ja se on teidän porvarien ymmärrettävä!
 
Kansan kuppaaminen ja syrjintä vuosikymmenistä toisiin kaikilla mahdollisilla osa-alueilla, mutta etenkin taloudellinen rosvous, ovat paljastuneet kansalaisille ja siten tulleet myös tiensä päähän.
 
Tulonsiirtoja on alettava tekemään tosissaan vaurailta (sisältää myös isot yritykset, jmv.), rikkailta ja hyväosaisilta huono-osaisille, pienituloisille ja köyhille.

 

Koiravero on epäoikeudenmukainen jäänne menneisyydestä

Koiravero säädettiin alun perin estämään vesikauhun leviäminen kaupungeissa. Nykyisen koiraverolain hallituksen esityksessä kuitenkin todetaan, että vesikauhun kadottua Suomesta on veron merkitys enää fiskaalinen. Tilanne koiraverolain säätämisen jälkeen on tältäkin osin muuttunut, kun kunnat yksitellen ovat luopuneet veron keräämisestä.

Olet huikee!

Ministeri Rehulan taannoinen anteeksipyyntö jätti kylmäksi. Varmasti ainakin heidät, jotka ovat joutuneet vuosien saatossa sijaishuoltopaikkojen epäinhimillisen kohtelun uhreiksi. Eikä varmaa ole edelleenkään mitä, ja missä määrin, kaikessa hiljaisuudessa tapahtuu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä