ArnoKotro

Kaikki blogit puheenaiheesta Politiikka

Vuoroin polttaa helle ja vuoroin routa – maatalous tarvitsee tukea

Kuivuus koettelee tilallisia ja uhkaa viljelijöiden toimeentuloa. Jopa maataloustukiin nihkeästi suhtautuva Ruotsi on päättänyt maksaa peräti 120 miljoonaa euroa maatiloille satovahinkokorvausta. Suomessa muutaman miljoonan euron saaminen budjettiin on aiheuttanut käsittämätöntä vastustusta joka vuosi.

Maatalouspolitiikan kirjattuja keskeisiä tavoitteita olisi luoda vakautta markkinoille ja taata kohtuullinen elintaso maaseudun viljelijäväestölle. EUsta johdettu maatalouspolitiikka on Suomen osalta epäonnistunut tässä täydellisesti.

Lisää rauhaa ja rakkautta, Suomi

Näetkö nyt, etten ole pelkkä besserwisser?

Lisää rauhaa, Elävän Jumalan lapset!

Lisää rauhaa, enkelit!

Lisää rakkautta!

Jatkan pyytämistä kunnes lisää progressiota tapahtuu, sillä siitä ei (luonnollisesti) ole mitään haittaa.

Jumalan lapset, antakaa rakkautenne loistaa tie tästä risukasasta ja sekamelskasta. Teidän ei tarvitse syyttää, antakaa hyvien tekojenne, rakkauden, absoluuttisen hyvän, ja sanan, rakastaa.

Aino Pennanen & Touko Aalto - henkisesti jälkeenjääneet tuulimyllytaistelijat?

Vertaus Don Quijoteen ja Sancho Panzaan sinisilmäisen utopian ja inhorealistisen kyynisyyden perikuvina ei ehkä ole ihan täysin vailla perää, muttei toisaalta lähelläkään analyyttista totuutta. Se ei lähitarkastelussa tee näille ovelille pelureille oikeutta enempää luonne- kuin järjestöanalyyttisellakaan tasolla. Sitä paitsi huumorifiktion hassunkuriset tuulimyllytaistelijat eivät taivaanrannan ritarinpuuhissaan oikeasti syyllistyneet tai edes yllyttäneet merkittäviin rikoksiin.

Lunastaako Touko Aalto nyt paikkansa? Pakkopalautuskohu avasi tilaisuuden

Vihreiden Touko Aalto näyttää viimein saavan ilmaa puheenjohtajuutensa alle. Vihreiden kannatuskäyrä on osoittanut viime syksyn jälkeen kaakkoon, kun puolueelle ensin mitattiin ennätyslukemia. Aallon aikana vihreiden kannatus on ollut lähes vapaassa pudotuksessa.

Puheenjohtajan etsikkoajan pitäisi olla jo ohi, puolueen vaikuttajat tuskailevat.

Puolueen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin kansalaistottelemattomuus Finnairin lennolla näyttää lopulta tarjonneen paikan, jossa Aallolla on käden ulottuvilla ja tarjottimella mahdollisuus oman paikkansa lunastaminen.

Emma Kari ja muut vekkulit näennäisvakavuuden karusellissä

Oli kaunis iltapäivä Helsingin yliopiston luentosalissa. Heikki luennoi poliittisille suuruuksillemme elämästä. Siellä pilkisteli monta päivänsädettä: Emma ja Jutta loistivat hymyillen, Jutta tosin vähän salaperäisesti pää kenossa, Hjallis uusien modernien ideoiden kera coolisti viilettäen ja vanha kunnon niinistön Vilipertti etutukka aina-yhtä strategisen huolettamasti viilettäen, niin kuin aina, koska oli hyvä toistaa. 

"Miksi kapitalismi on parempi kuin sosialismi?", Ville kysyi Heikiltä ivaillen. 

Missä ne on, ne visionäärit?


Politiikka on vaihtoehtojen esittämistä, uusia avauksia ja nykyisen olemassa olevan järjestelmän korjaamista, niiltä osin kuin se on tarpeellista. Jaa, no unilta juuri heräsin, eihän tämä reaalielämässä näin toimi, koska politiikan tekemisen ja julkisen keskustelun kulttuuri ei tänä päivänä anna tilaa älylliselle visiokeskustelulle.

Read this, Iiris Suomela

Iiris, sun pitää löytää välineet tehdä rauha keskiluokan ja perussuomalaisten äänestäjien välille.

Kun löydät ne, tää kaikki raukeaa itsestään.

Good luck.

Lue tekstini jos haluat, siellä on kaikki mitä tarvitset.

Meillä kaikilla on tilaisuus hoitaa tämä tyylipuhtaasti ja niin, ettei kenellekkään tule paska fiilis, varsinkin kun suomessa on kaikki suhteellisen hyvin.

Porin kesäpuhujat!

Suomen Poriin on rakennettu kesäteatteri, jonne kutsutut 'näyttelijät' ovat edustuksellisia kansakunnan kynttilöitä.

Kutsutuille on tärkeää päästä ääneen ja saada viestinsä kerrotuksi kaikelle kansalle. Etenkin, eduskuntavaalien lähestyessä, paikkahan mitä mainioin olla näkyvä ja noteerattu.

MTV3:n aamutv oli tänään 19.7. kutsunut vuorollaan kaksi poliitikkoa, puolueidensa puheenjohtajina toimivat Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon ja Vasemmistoliiton Li Anderssonin.

Aamu oli vielä siihen vuorokauden aikaan sen verran viileä, että jaksoin katsella haastattelun.

More Peace, politiikot 8-P

Lisää rauhaa, Jumalan lapset.

Lisää rauhaa, Enkelit.

Kantakaa pyhä tuli seuraavalle sukupolvelle, lukekaa tekstini.

Lisää rakkautta.

Lisää hyviä päätöksiä molemmin puolin.

Lisää rauhaa Euroopalle.

Lisää rauhaa koko maailmalle.

Pienetkin hyvät teot, näkymättömätkin, auttavat.

En ole itsekkään täydellinen: Yritän parhaani olla osoittamatta, ja auttaa, omalla oudolla tavallani. 

Lukekaa tekstini niin ymmärrätte enemmän. 

 

 

Hei hei hei hei, mun smaragdisilmä

Kipus on vain kehon järjestelmä

Noitavainon uhri

 

Koko maailma tuijotti eilen Helsinkiin. Mahtavat panssaroidut lentokoneet toivat mahtavia panssaroituja autoja, jotka kuljettivat mahtavaa avioparia ja mahtavaa sinkkumiestä. Kansa tungeksi helteisillä kaduilla ja halusi nähdä vilahduksen maailman mahtavimmasta pariskunnasta ja sinkkumiehestä. Helsinki oli sekaisin päivän ajan, onneksi vain päivän.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä