Vihapuhe http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132711/all Mon, 05 Nov 2018 08:24:29 +0200 fi Lapsista rekrytoidaan Espoossa ns. vihapuhepoliiseja. http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263680-lapsista-rekrytoidaan-espoossa-ns-vihapuhepoliiseja
Nyt ollaan siis todella vaarallisella tiellä. Espoon kaupunki, on yhdessä Allianssin kanssa rekrytoimassa lapsista ns. vihapuhepoliiseja, kahden tunnin koulutuksella, joka sekin naurettavaa.

Allianssin toiminta on vähän arveluttavaa tässä asiassa, koska sen on katsottu olevan vahvasti poliittisesti sitoutunutta toimintaa. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi nationalismia vastustavan Unitedin ja EU:n kehitysyhteistyötä ajavaan Kehys ry:hyn kanssa. Haluaisitko sinä lapsesi tällaiseen toimintaan mukaan?

Mielestäni tämä on yksi portti koulukiusaamiseen. Lasten tehtävänä on ilmiantaa heidän mielestään vihapuhuja. Kuinka moni aikuinen erottaa tällaisen ns.vihapujan edes?

Vihapuhettahan ei ole edes laissa määritelty. Ollaanko tällä hankkeella laittamassa lapsille leimaa päälle?

Lapsethan eivät tykkää ns. kielikelloista koulussa. Ollaanko lapsia ohjeistamassa tehtävään miten?

Onko hurrittelut, ryssittelyt, natsittelut, rasistileimat,mannettelut ja saamelaisista puhuminen halventavasti myös tässä ns. vihapuhekategoriassa, vai tarkkaillaanko tässä vai sitä, ettei ikäviä asioita kerrota turvapaikanhakijoista?

Minä olen itse ihan varma, että edelleen täällä saa ryssitellä, hurritella tai mannetella ihmisiä ja siihen ei puututa, mutta ikävistä kulttuureista puhuminen on se paha paha asia.

Kyllä taas on keksitty niin turha rahareikä. Ei lapsia pidä sekoittaa aikuisten unelmiin ja kinoihin. 100.000€ on taas otettu pois koulutuksesta unelman tähden ja siirretty se raha alueelle, joka ei ole lakikirjoissa edes kirjattu.
Lähde: https://www.suomenuutiset.fi/opetus-kulttuuriministeriolta-100-000-euroa...

0

Lähde: https://www.suomenuutiset.fi/opetus-kulttuuriministeriolta-100-000-euroa-tukea-espoo-ryhtyi-kouluttamaan-nuoria-vihapuheen-vastaisiksi-agenteiksi/?fbclid=IwAR3i1tbJ1l-1eZa1l_4_YJwH-UFfdinORNX0_ZzZPYk6kf1FNUKEyt0hKjk ]]>
60 http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263680-lapsista-rekrytoidaan-espoossa-ns-vihapuhepoliiseja#comments Espoo Vihapuhe Mon, 05 Nov 2018 06:24:29 +0000 Pekka Hetta http://pekkahetta1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263680-lapsista-rekrytoidaan-espoossa-ns-vihapuhepoliiseja
Loukkasiko Villen vihapuhe islamin profeettaa? http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263675-loukkasiko-villen-vihapuhe-islamin-profeettaa

Jeesusta väitetään islamin profeetaksi. Kansanedustaja Ville Niinistö puhui (tai täsmällisemmin kirjoitti) Jeesuksesta halventavaan sävyyn, katukieltä käyttäen, IL:n uutisen mukaan. Luterilaisen kirkon piispa Jolkkonen nuhteli Niinistöä, mutta tämä piti katukieltään asiallisena.

Loukkasiko Ville Niinistö islamia? Olen melko varma, että jos nuhtelun olisi esittänyt islamilainen johtaja, Niinistö olisi pyytänyt anteeksi tai muutoin pahoitellut. Pyysihän aikoinaan pääminsteri Vanhanenkin muslimeilta anteeksi, vaikkei edes ollut osallisena pilapiirroksiin. Taustalla tässä on islamin uskon väkivaltainen puolustaminen, jolle ei haluta antaa aihetta.

Meille kristityille Jeesus on jumala, joten tästä näkökannasta Niinistö syyllistyi vihapuheellaan jumalanpilkkaan. Tätä tuskin vihapuheviranomaisetkaan huomioivat, koska kristillinen terrorismi tai kostaminenkin on olematonta ja myös kristinuskon vastaista.

Voinemme huokaista helpotuksesta. Jeesus ei ole oikeasti islamin profeetta. Jeesuksen opetuksia ei noudateta, kuten käskyä rakastaa vihollisiaan. Eikä tiettävästi koskaan ole muslimit loukkaantuneet Jeesuksen pilkasta. Ei tässäkään tapauksessa.

Kuvan tekijäviite: By Paasikivi - Oma teos, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=44847142

88 http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263675-loukkasiko-villen-vihapuhe-islamin-profeettaa#comments Vihapuhe Mon, 05 Nov 2018 04:28:18 +0000 Risto Jääskeläinen http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263675-loukkasiko-villen-vihapuhe-islamin-profeettaa
Tunteita ja tuoksuja - Minne unohtui tiedonvälitys? http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263418-tunteita-ja-tuoksuja-minne-unohtui-tiedonvalitys
Media kulkee sitkeästi ja sisukkakaasti kohti lopullista taloudellista romahdustaan. Epätoivoisia korjausliikkeitä yritetään  tehdä tunteiden ja tuoksujen avulla, yhtä turhaan kuin pornolehdet joskus muinoin. Ei osata bisnestä eikä journalismia.

Jälleen kerran voin vilpittömästi todeta että suurimman virheensä media teki luopumalla itsenäisyydestään, itsemääräämisoikeudestaan ja terveestä monopolistaan ryhtymällä jakamaan tuotteitaan ilmaiseksi ja sallimalla liki kenen tahansa ilmaiseksi hyödyntää palstatilaansa ja levikkiään kansalaisjournalismiksi kutsumansa sosiaalisen median muodossa.

Järjetöntähän se. Sitä ei tarvitse edes perustella.

Mutta ei media opi eikä oivalla. Niinpä yhä useammin törmää uutisen tai artikkelin lopussa kysymykseen "Mitä tunteita tämä sinussa herätti? " Tarjoilla on erilaisia klikattavia hymiöitä ja hämiöitä.

Jotain täydellisestä osaamattomuudesta kertoo sekin, että media valittaa suurten sometekijöiden, kuten Facebookin, vievän kaikki mainostulot, ja samaan aikaan media yllyttää lukijoitaan Twitteriin ja Facebookiin. Tykkää meistä.

Tykkää meistä. Kommentoi. Keskustele.

Tykkääminen, kommentointi ja keskustelu eivät ole mediaa, journalismia eivätkä tiedonvälitystä. Pohjimmiltaan ne ovat laillistettua vihapuhetta, sitä mistä media itse kovasti melua pitää. Vihapuhetta ne ovat olleet alusta asti, mutta ikuinen säästämisvimma on tehnyt esimerkiksi Ylen verkkosivuista vihapuheen tyyssijan, koska moderointi hoidetaan "tekoälyllä".

Tekoäly eli koneen suorittama moderointi on maailman helpoimmin huijattava äly, jolla itse asiassa ei ole älyä lainkaan.

Tästä blogitekstistä ei tarvitse tykätä. Ei tarvitse painaa mitään nappia joka kertoisi millaisia tunteita ja tuoksuja lukijan mieleen nousi. Jos nousi.

Virkistän päiväänne ennustamalla että media ajaa maailman tuhoon, jos ei muuten niin järjestämällä maailmansodan. Ennusmerkit siitä ovat näkyneet jo pitkään.

Mutta ei se mitään niin kauan kuin tuntuu ja tuoksuu. Eikö niin.

14 http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263418-tunteita-ja-tuoksuja-minne-unohtui-tiedonvalitys#comments Journalismi Median kriisi Some Tiedonvälitys Vihapuhe Wed, 31 Oct 2018 08:26:41 +0000 Pekka Siikala http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263418-tunteita-ja-tuoksuja-minne-unohtui-tiedonvalitys
Hyökkäys synagogaan Pittsburgissa http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263246-hyokkays-synagoogaan-pittsburgissa
"I can't sit by and watch my people get slaughtered..."Screw your optics, I'm going in." (Robert Bowers viisi minuuttia ennen hyökkäystään synagoogaan)

“All Jews Must Die” (Robert Bowers avatessaan tulen)

11 ihmistä kuoli ja kuusi haavoittui Pittsburgissa USAssa äärioikeistolaisen asemiehen hyökättyä  Tree of Life synagogaan lauantaiaamuna [27.10.2018 klo 9:54 ap]. Haavoittuneista neljä oli poliiseja jotka pidättivät ampujan - 46-vuotiaan Robert Bowersin – tapahtumapaikalla. Syytetty, jolla ei ole aiempaa rikosrekisteriä, on kohtuullisessa kunnossa vaikka hän saikin tulitaistelussa poliiseja vastaan useita osumia. Hänen uskotaan toimineen yksin eikä viranomaisilla ennen lauantaita ollut mitään käsitystä hänen vaarallisuudestaan. Tapahtumapaikalta FBI löysi [automaatti-]kiväärin ja kolme käsiasetta.

Hyökkäys kuuluu vakavimpiin Yhdysvalloissa juutalaisyhteisöä vastaan tehtyihin iskuihin maan historiassa ja viranomaiset ovat jo lisänneet turvatoimia juutalaiskeskuksissa mm New Yorkissa ja Chicagossa.

Tree of Life synagooga

Bowers oli jo aiemmin purkanut vihaansa juutalaisia kohtaan sosiaalisessa mediassa mm Gab -vihasivustolla ja ampuessaankin hän teki anti-semitistisiä lausuntoja. Viimeinen Bowersin postauksista tapahtui vain viisi minuuttia ennen hyökkäystä. Syytteet mm viharikoksista Bowersia vastaan luettaneen jo lähipäivinä. Yleisen syyttäjän, Jeff Sessionsin mukaan ne voivat johtaa jopa kuolemantuomioon.

Some-postauksissaan Bowers uskoi juutalaisten auttavan maahantunkeutujiksi kutsumiaan siirtolaisia saapumaan etelä-Amerikasta USAhan. Siirtolaisten Bowers puolestaan uskoi olevan väkivaltaisia koska he saapuivat väkivaltaisista maista. Bowers myös kritisoi postauksissaan presidentti Donald Trump’ia koska hän on liian monien juutalaisten ympäröimä; Bowers myös ilmoitti neljä tuntia ennen hyökkäystään ettei äänestänyt Trumpi’ia.

Vuotuisessa katsauksessaan (Audit of Anti-Semitic Incidents) kunnianloukkauksia ym seuraava järjestö Anti-Defamation League (ADL) havaitsi antisemitisten tapahtumien kasvaneen 57% vuonna 2017 edelliseen vuoteen verrattuna (1986 vs 1267). Nousu on suurin vuotuinen kasvulukema ja korkein sitten vuoden 1979 jolloin ADL alkoi tilastoida niitä.

Suurin antisemitisten tekojen kasvu tapahtui kouluissa ja yliopistokampuksilla joissa jo toissa vuonna peräkkäin ne liki kaksinkertaistuivat.  Vuonna 2017 kasvua tapahtui sekä antisemitistinä hyökkäyksinä reaalimaailmassa että myös verkossa tapahtuvana häirintänä.

Valkoisen ylivallan kannattajat ovat aiemminkin Yhdysvalloissa  hyökänneet juutalaisyhteisöjä  vastaan salaliittoteorioiden ja vallankaappauspyrkimysten pohjalta ja syyttäen juutalaisia terrorismista. Pittsburgissa valkoisen ylivallan kannattajat ovat jo aiemmin kunnostautuneet aseellisissa hyökkäyksissä: Vuonna 2000, Richard Baumhammers kohdisti ampumisensa erityisesti juutalaisia ja muita etnisiä vähemmistöjä vastaan; vuonna 2009, Richard Poplawski tappoi kolme poliisia.

Credit: Anti-Defamation League

Lähteet: CNN, Anti-Defamation League, CBS News

Op-Ed kommenttini:

Nyt Pittsburgissa tapahtunut hyökkäys on mitä ilmeisimmin jyrkät näkemykset omaavan henkilön toteuttama yksittäistapaus ilman organisoidun ryhmän tukea. Nähdäkseni kyse on vastaavanlaisesta toiminnasta mitä Länsirannalla on koettu ns. Puukkointifadan aikana kahden viime vuoden aikana. Merkittävä tekijä lienee sosiaalisessa mediassa suosittu etninen vihapuhe joka yhdessä tätä tukevan ekosysteemin (media, kulttuuri, yhteisö, taloudelliset tekijät…) kanssa laukaisee väkivaltaisen toiminnan. Aivan kuten Länsirannallakin näitä hyökkäyksiä on vaikea ennakoida, hallita ja torjua toisin kuin organisoituja terrori-iskuja kuten vaikkapa Hamasin rakettihyökkäykset Gazasta.

Kirjoitus on julkaistu ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkosivustolla.

0

"I can't sit by and watch my people get slaughtered..."Screw your optics, I'm going in." (Robert Bowers viisi minuuttia ennen hyökkäystään synagoogaan)

All Jews Must Die” (Robert Bowers avatessaan tulen)

62 http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263246-hyokkays-synagoogaan-pittsburgissa#comments Synagoogaisku Vihapuhe Sun, 28 Oct 2018 00:50:58 +0000 Ari Rusila http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263246-hyokkays-synagoogaan-pittsburgissa
Media nauttii Janitsikinin tuomiosta - Mutta on itse yhtä syyllinen http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262774-media-nauttii-janitsikinin-tuomiosta-mutta-on-itse-yhta-syyllinen
Vihapuhe on arkea, eikä siihen puutu kukaan, ja varmasti kaikkein vähiten siihen puuttuvat laki, oikeus ja media. Paitsi jos kohde on toimittaja tai näyttelijä. Niinpä Ilja Janitskin ja Bäckman  ovat jollain tapaa turhia uhreja, joiden tuomitsemisella pestään kädet. Oletettavasti tuomiot hovissa alenevatkin.

Minulla ei ole mitään tekemistä Janitskinin, Bäckmanin tai MV-lehden kanssa, eikä sen puoleen Jessikka Aronkaan kanssa. Kunhan sivusta seuraan median kaksinaamaisuutta, enkä toki ainoana, sillä jopa jotkut asiantuntijatkin ovat rohjenneet kiinnittää huomionsa mainitsemaani kaksinaamaisuuteen.

Loikataan nyt kuitenkin hetkeksi naisten kokemaan ahdisteluun ja metoohoon. Mitään ahdistelua ei tietenkään olisi, elleivät nimenomaan naisnäyttelijät ja naisjulkkikset  olisi sitä esiin nostaneet. Mediaa kun ei taatusti kiinnosta pätkääkään tavallisen Tiinan kokema ahdistelu. Vasta totaalinen raiskaus päätyy otsikoihin.

Ihan tavallisia naisia kuitenkin ahdistellaan seksuaalisesti joka päivä melkein missä tahansa. Ei siitä mitään kampanjaaa aikaiseksi saa.

Nyt voimme palata vihapuheeseen. Ei Suomessa mitään vihapuhetta ollut, eikä ole. Sananvapautta ja kansalaisjournalismia kyllä on, ja oikeinkin runsaasti median tarjoamilla ilmaisilla palstoilla. Tähän ilmaisjakeluun on myös Yle liittynyt.

Vihapuhetta löydettin tuomiolle asti vasta kun uhreina olivat toimittajat, esimerkiksi Jessikka Aro, joka itse on surutta leimannut yhden jos toisenkin tavallisen pulliaisen vieraan vallan agentiksi ja trolliksi, puhumattakaan pikästä litaniasta medioita, jotka hän on nimennyt venäjätrollauksen alustoiksi. Muistaakseni myös Uusi Suomi pääsi tuolle pitkälle listalle.

Sosiaalinen media, johon ehdottomasti kuuluvat ns. laatumedian ylläpitämät kommentointiosiot, on täynnä vihapuhetta, solvauksia, kunnianloukkauksia ja muuta sontaa. Näin on myös Ylen verkkosivuilla.

Aikain saatossa olen mitätön minäkin joutunut jos jonkilaisten vihakampanjoiden kohteeksi. On pedofiiliksikin väitetty, sosiaalisessa mediassa, siten että siitä on ollut oikein hitosti harmia meikäpapalle. Puhumattakaan muista haitallisista valheista ja joistain ihan kotiin asti kohdistuneista häiriköinneistä.

Joskus olen poliisilta kysellyt että voisiko asialle jotain tehdä. Ei kannata, on poliisi aina sanonut. Ihmiset nyt kuulemma puhuvat, ja mitäpä noista, eikä heillä missään tapauksessa ole aikaa mokomia tutkia.

Tarvitaan siis nimekäs uhri ja mieluiten toimittaja, koska sanavapaus ja tiedonvälitys ynnä muuta sellaista.

Media on aika hukassa itseltäänkin, kuten tapahtuvaksi ennustin jo yli 15 vuotta sitten ollessani mukana muokkaamassa median siirtymistä verkkoon. Sanoin tuolloin hyvin suoraan, ja toisinaan kovaan ääneenkin, että keskustelupalstojen luominen ja uutisten kommentoinnin avaaminen rahvaalle on vaarallinen tie ellei vastuuta kanneta. Eikä sitä vastuuta ole juurikaan kannettu. Se on fakta, jonka faktaksi näkee lukaisemalla Hesarin tai Ylen uutisen kommentteja. Anonyymit kommentoijat suoltavat melkein mitä tahansa kenenkään puuttumatta asiaan.

Uudelle Suomelle on annettava kymmenen pistettä ja jopa se kuuluisa papukaijamerkki siitä ettei se salli nimettömyyttä Puheenvuorossa eikä kai missään muuallakaan.

Janitskinin ja Bäckmanin touhuissa ei siis hurraamista ole, mutta epäilemättä he ovat nyt myös sijaiskärsijöitä, nimenomaan vihapuhepuolella, ja tietyllä tavalla nimenomaan median puolesta.

Joku huomattavasti minua viisaampi ja koulutetumpi henkilö kirjoitti eilen mainion kolumnin aiheesta, siis median vastuusta, mutta jostain syystä sitä en tänään enää netistä löydä, kun en kirjoittajan nimeä muista. Mutta laatumediassa kolumni oli julkaistu, eikä missään MV-lehdessä.

Hyvää viikonloppua kaikille. Kirjoitelkaa, kunhan ette toimittajista kirjoittele, ettekä näyttelijöistä.

66 http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262774-media-nauttii-janitsikinin-tuomiosta-mutta-on-itse-yhta-syyllinen#comments Ilja Janitskin Jessikka Aro Kaksinaismoraali Sananvapaus Vihapuhe Fri, 19 Oct 2018 07:58:19 +0000 Pekka Siikala http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262774-media-nauttii-janitsikinin-tuomiosta-mutta-on-itse-yhta-syyllinen
"Vihapuhelain muutos" lakivaliokunnassa ja natsipelle http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262379-vihapuhelain-muutos-lakivaliokunnassa-ja-natsipelle
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari jätti 20.4.2018 lakialoiteen laiksi rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta eduskunnalle, koska pykälä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" rajoittaa sananvapautta. Lakialoite on tällä hetkellä lakivaliokunnan käsitettylyssä. "FT Jussi Halla-aho teki lakialoitteen (2013) kyseisen pykälän järkeistämisestä, mutta asia ei edennyt. Tilanne sen sijaan on entisestään pahentunut, siksi jätän tämän saman aloitteen uudestaan. Sananvapaus on keskeinen perusoikeus." Lähde

Tästä lainpykälästä on ollut harmia, koska mm. todenpuhumisesta on saannut tuomion. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja Sebastian Tynkkynen ovat saaneet sakkorangaistuksen Islamista kielteisesti puhumisesta, joka on todettu kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.

Sananvapautta rajoittava lainpykälän soveltaminen on saamassa uuden mielenkiintoisen käänteen, kun Yleisradion toimittaja ja faktantarkistaja Johanna Vehkoo nimitteli Facebook-alustalla marokkolaissuomalaista ja maahanmuuttokriittistä Junes Lokkaa natsipelleksi ja rasistiksi. Tätä edelsi episodi Oululaisessa kirjakaupassa, kun Junes Lokka ja Tuukka Kuru olivat tulossa kuuntelemaan kirjanjulkaisemistilaisuutta.

Vehkoo oli saannut ennakkoon tietoa, että kyseiset herrat tulevat paikalle ja ylireagoi tähän. Hän hälyytti paikalle poliisit ja vartijoita. Koska oulainen kirjakauppa on julkinen tila saivat Lokka ja Kuru jäädä kuuntelemaan esitystä, jonka piti Roosa Meriläinen ja Saara Särmä. Kyse oli jonkintyypisestä feministikirjasta.

Junes Lokka teki asiasta silloin rikosilmoituksen ja juuri nyt kun se on vanhenemassa, Oulun käräjäoikeuden tuomari on päättänyt nostaa syytteen halventavista puheista Johanna Vehkoota vastaan. Hyvin pienistä "vihapuheista" on tullut sakkorangaistuksia tässä maassa ja jotenkin tässä asiassa on tuntunut, että eikö laki ole sama kaikille. Onneksi niin kuitenkin on.

Lähteet:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_15+2018.aspx

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_55+2018+...

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_55+2018+6.aspx

42 http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262379-vihapuhelain-muutos-lakivaliokunnassa-ja-natsipelle#comments Eduskunta Perussuomalaiset Vihapuhe Thu, 11 Oct 2018 10:34:16 +0000 Leena Rosendahl Os Hanhijärvi http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262379-vihapuhelain-muutos-lakivaliokunnassa-ja-natsipelle
Valkoinen heteromies ja Metoo -kampanja http://jarisotka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261849-valkoinen-heteromies-ja-metoo-kampanja
Viime vuosien lehtijutuissa on yhä useammin esiintynyt karkeita yleistyksiä siitä, miksi naiset ovat älykkäämpiä kuin miehet ja kuinka miehet ovat emotionaalisesti kykenemättömiä luolamiehiä, joilta ei voi paljoa odottaakaan.

Metoo -liikkeen myötä myös muutkin kuin feministit katsovat nyt oikeudekseen leimata meidät kaikki sovinistisiksi ahdistelijoiksi, jotka tietysti käyttävät asemaansa ja (nuoria) naisia hyväkseensä. Tällaisia miehiä on toki joukossamme, mutta ei kuitenkaan enemmistönä, joka oikeuttaisi meidän kaikkien leimaamiseen.

Kukaan ei ota vakavasti meidän keski-ikäisten, valkoisten, kokolihaa syövien heteromiesten elämäntuskaa, eli setä-miesten. Kun kaikki maailman synnit ja vääryydet ristiretkistä Hitleriin ja Trumpiin ovat kollektiivisesti meidän syytä. Olen yrittänyt pitää tätä kohta vähemmistöksi muuttuvan kansanosan elämäntuskaa esillä, mutta ajatuksiini suhtautuminen on vaihdellut epäuskosta hyväntahtoisiin hymähdyksiin. Yritän kuitenkin tässä hieman avata tätä asiaa ihan asiaperäisillä argumenteilla.

En usko, että kumpikaan sukupuoli on toistaan älykkäämpi. En myöskään suostu myöntämään sitä, että naiset olisivat luonnostaan älykkäämpiä kuin miehet, kumpaankin sukupuoleen mahtuu sekä hyvin älykkäitä että tyhmiä yksilöitä.

ISIEMME SYNNIT

Miehet ovat olleet hallitsevana luokkana yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa. Tähän ovat vaikuttaneet historialliset ja kulttuurilliset syyt, missä uskonnollakin on ollut oma osansa. Pojat on laitettu opiskelemaan ja tyttöjä on lähinnä valmisteltu kodin ja perheen hoitamiseen, kun miehen tehtävänä on pidetty perheen elättämistä. Mitään sukupuolen älykkyyteen liittyvää syytä en tähän tiedä. On tunnustettava, että naisia on aiemmin pidetty vähemmän älykkäämpinä, mutta tähän lienee syynä se, että heidän ei ole annettu käydä kouluja ja kehittää itseään.

Suomessa ja pohjoismaissa missä sukupuolten välinen tasa-arvo lienee maailmassa parhaalla tasolla, on kehitys ollut huimaa. Naisasialiike, kun on maailmanlaajuisesti vain noin sadanviidenkymmenen vuoden ikäinen, joka alkoi suffrageteista ja jatkui feministisen liikkeeseen, on saanut yllättävän nopeita saavutuksia tässä vuosituhansia vanhassa miesten dominoimassa maailmassa.

Pohjoismaissa syynä tasa-arvon nykyiseen tilanteeseen saattaa olla myös se, että miehet eivät pärjänneet kovissa pohjoisen oloissa ilman naisia. Naiset hoitivat tilan ja talon, kun miehet olivat kalastamassa, ryöstöretkillä, sodassa ja metsästämässä. Maanviljelyssä yksiköt olivat perinteisesti perheviljelmiä, joiden ylläpitäminen ja leivän saaminen vaati kahden aikuisen työpanoksen. Miehillä ei ollut varaa pitää naisia kovin alisteisessa asemassa, koska yksin ei mies olisi pysynyt hengissä. Naisilla on täällä ollut jo hieman etumatkaa sisariinsa muualla maailmassa, mikä ei ollenkaan vähennä heidän saavutuksiaan.

Naiset, jotka nyt ovat päässeet yhteiskunnan ja talouselämän johtopaikoille, ovat joutuneet moneen kertaan todistamaan olevansa parempia kuin miehet, niin opinnoissa kuin työelämässäkin. Tämä johtuu vanhasta mieskulttuurista ja valtarakenteista. Yleistysten tekeminen pelkästään näiden poikkeuksellisen vahvojen ja määrätietoisten naisten saavutusten perusteella on vähintäänkin harhaanjohtavaa. Tosin he ovat joutuneet sopeutumaan olemassa oleviin valtarakenteisiin ja kulttuuriin. Seuraavan tai nykyisen nuoremman sukupolven naisten tehtävänä on sitten pyrkiä muuttamaan tätä kulttuuria. Se tulee olemaan pitkä tie sillä vanhojen asenteiden, arvojen ja kulttuurin muuttaminen kohta aina vastarintaa ja kestää yllättävän kauan. Itse en vastusta tätä muutosta vaan yritän siihen sopeutua, mutta systeemi yleensä vastustaa muutosta.

Nämä naiset ovat kuitenkin esimerkillään raivanneet tietä seuraaville sukupolville ja osoittaneet, että naiset pärjäävät siinä missä miehetkin. Ehkä he ovat myös osoittaneet nuoremmille sisarilleen, että pärjätäkseen miesten maailmassa heidän on ollut pakko olla parempia kuin miehet. Näyttääkin siltä, että naiset ovat keskimäärin parempia koulussa, mutta johtuuko tämä miehiä korkeammasta älykkyydestä, vai ahkeruudesta ja näyttämisen tarpeesta. Nuorilla miehillä olisi tässä kohden paljon parannettavaa, sillä maailma, johon he opiskelujensa jälkeen päätyvät, on toinen kuin omalla sukupolvellani.

NIIN SE MAAILMA MUUTTUU ESKOSENI

Kohta ei ole enää jäljellä miehille kuuluvia `läänityksiä`, eikä miehiä enää suosita vain siksi että he ovat miehiä. Joskus on hieman provosoivaan tyyliin todennut.

” Kyllä ennen oli paremmin! Aiemmin saattoi luottaa, että kyllä keski-ikäinen, keskiluokkainen, keskivartaloa kehittävä, keskinkertainen valkoihoinen, kokolihaa syövä heteromies pärjää pelkkien em. avujen avulla pakostakin tässä yhteiskunnassa, mutta ei. Nyt ne fiksummat ja koulutetummat nuoret naiset vievät meidän ikiaikaiset läänityksemme. On se niin väärin.”

Nykyään enemmistö korkeakouluopiskelijoista on naisia lähes kaikissa koulutusohjelmissa. Itse olen ammatissani havainnut, että pahin virhe minkä voi tehdä on naiskollegan aliarviointi. Naiset perehtyvät ja valmistautuvat asioihin pääsääntöisesti hyvin huolellisesti ja se pakottaa myös meidät miehet samaan, koska kuka sitä nyt haluaisi hävitä naiselle sen takia, että on itse laiskotellut.

Tässä tilanteessa meillä setä-miehillä on kaksi vaihtoehtoa, joko valittaa asiasta ja surkutella maailman tilaa tai sopeutua uuteen tilanteeseen. Itse olen valinnut jälkimmäisen. Jos me miehet haluamme säilyttää edes jotain meidän ikiaikaisista läänityksistämme, on meidän lopetettava laiskottelu ja työskenneltävä yhtä ahkerasti kuin vanhoja asemiamme kärkkyvät naiset. Näin se maailma muuttuu Eskoseni.

ANTAA TÄMÄ TILANNE MYÖS UUSIA MAHDOLLISUUKSIA

Kun meidät kaikki leimataan yhteen ja samaan hyvin leimaavaan stereotypiaan kuuluviksi vastenmielisiksi yksilöiksi, antaa se myös mahdollisuuden erottua joukosta. Kun oletukset ja mielikuvat meistä keksi-ikäisistä setä-miehistä ovat jo valmiiksi huonot, yllätys on suuri, jos saksalaisen auton kiitävien peltien sisältä ja `machon` ulkokuoren alta paljastuukin jotain muuta kuin lipeväkielinen sovinisti.

Keskustelukumppanin huomioiminen ja aidosti kuunteleminen tai nykyajan muotitermejä käyttäen läsnäolo vuorovaikutustilanteessa on jotain sellaista, mitä setä-mieheltä ei odoteta. Mehän vain jyräämme keskustelukumppanin mielipiteillämme, emmekä kuuntele mitä toinen sanoo. Itse asiassa positiivista huomiota saa pelkästään sillä, että ei kiroile, ei keskeytä toista tai vähättele toisen mielipiteitä.

Jos mies osaa keskustella muustakin kuin autoista, tekniikasta, taloudesta ja työstään, on tämä jo stereotypiasta poikkeamista, puhumattakaan että osaisi vielä pukea tunteitaan sanoiksi tai puhumaan tunteista.

Jos mies vielä jossain määrin tuntee kirjallisuutta, musiikkia ja muita taidemuotoja, eli kulttuuria, on miestä entistä vaikeampaa asettaa valmiiseen lokeroon. Itse olen aina pitänyt lukemisesta ja harrastanut historiaa ja nykyään jonkin verran filosofiaa, eli pyrkinyt sivistämään itseäni ja muistamaan hyvät käytöstavat.

Veljet, ehkä meidänkin on aika tulla ulos luolistamme ja norsunluutorneistamme, muutettava käytöstämme ja osoitettava, että feministien ja metoo -liikkeen stereotypiat ovat kohtuuttomia yleistyksiä.

Jari Sotka

Kyllä ennen oli paremmin! Aiemmin saattoi luottaa, että kyllä keski-ikäinen, keskiluokkainen, keskivartaloa kehittävä, keskinkertainen valkoihoinen, kokolihaa syövä heteromies pärjää pelkkien em. avujen avulla pakostakin tässä yhteiskunnassa, mutta ei. Nyt ne fiksummat ja koulutetummat nuoret naiset vievät meidän ikiaikaiset läänityksemme. On se niin väärin.”

Nykyään enemmistö korkeakouluopiskelijoista on naisia lähes kaikissa koulutusohjelmissa. Itse olen ammatissani havainnut, että pahin virhe minkä voi tehdä on naiskollegan aliarviointi. Naiset perehtyvät ja valmistautuvat asioihin pääsääntöisesti hyvin huolellisesti ja se pakottaa myös meidät miehet samaan, koska kuka sitä nyt haluaisi hävitä naiselle sen takia, että on itse laiskotellut.

Tässä tilanteessa meillä setä-miehillä on kaksi vaihtoehtoa, joko valittaa asiasta ja surkutella maailman tilaa tai sopeutua uuteen tilanteeseen. Itse olen valinnut jälkimmäisen. Jos me miehet haluamme säilyttää edes jotain meidän ikiaikaisista läänityksistämme, on meidän lopetettava laiskottelu ja työskenneltävä yhtä ahkerasti kuin vanhoja asemiamme kärkkyvät naiset. Näin se maailma muuttuu Eskoseni.

ANTAA TÄMÄ TILANNE MYÖS UUSIA MAHDOLLISUUKSIA

Kun meidät kaikki leimataan yhteen ja samaan hyvin leimaavaan stereotypiaan kuuluviksi vastenmielisiksi yksilöiksi, antaa se myös mahdollisuuden erottua joukosta. Kun oletukset ja mielikuvat meistä keksi-ikäisistä setä-miehistä ovat jo valmiiksi huonot, yllätys on suuri, jos saksalaisen auton kiitävien peltien sisältä ja `machon` ulkokuoren alta paljastuukin jotain muuta kuin lipeväkielinen sovinisti.

Keskustelukumppanin huomioiminen ja aidosti kuunteleminen tai nykyajan muotitermejä käyttäen läsnäolo vuorovaikutustilanteessa on jotain sellaista, mitä setä-mieheltä ei odoteta. Mehän vain jyräämme keskustelukumppanin mielipiteillämme, emmekä kuuntele mitä toinen sanoo. Itse asiassa positiivista huomiota saa pelkästään sillä, että ei kiroile, ei keskeytä toista tai vähättele toisen mielipiteitä.

Jos mies osaa keskustella muustakin kuin autoista, tekniikasta, taloudesta ja työstään, on tämä jo stereotypiasta poikkeamista, puhumattakaan että osaisi vielä pukea tunteitaan sanoiksi tai puhumaan tunteista.

Jos mies vielä jossain määrin tuntee kirjallisuutta, musiikkia ja muita taidemuotoja, eli kulttuuria, on miestä entistä vaikeampaa asettaa valmiiseen lokeroon. Itse olen aina pitänyt lukemisesta ja harrastanut historiaa ja nykyään jonkin verran filosofiaa, eli pyrkinyt sivistämään itseäni ja muistamaan hyvät käytöstavat.

Veljet, ehkä meidänkin on aika tulla ulos luolistamme ja norsunluutorneistamme, muutettava käytöstämme ja osoitettava, että feministien ja metoo -liikkeen stereotypiat ovat kohtuuttomia yleistyksiä.

Jari Sotka

3 http://jarisotka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261849-valkoinen-heteromies-ja-metoo-kampanja#comments Metoo-kampanja Mies Sukupuoliroolit Tasa-arvo Vihapuhe Mon, 01 Oct 2018 09:06:13 +0000 Jari Sotka http://jarisotka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261849-valkoinen-heteromies-ja-metoo-kampanja
Sananvapauden rajoittaminen ja sen seuraukset http://saarahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260804-sananvapauden-rajoittaminen-ja-sen-seuraukset
Sananvapaus on tulkinnanvarainen käsite.

Mistä sananvapaudesta on kyse?

Sananvapauteen kuuluu vitsailu, pilan tekeminen, provosoiminen, agitoiminen, kritisointi ja arvostelu. Sananvapauden piiriin kuuluvat mielipiteet voivat järkyttää joitakin, ja niitä voidaan pitää häiritsevinä ja epämiellyttävinä. Mutta sananvapaudessa on kyse juuri ihmisen oikeudesta sanoa epämiellyttäviäkin asioita, ilman rangaistuksen pelkoa. Tietenkin sanomisillamme on aina luonnollisia seuraamuksia, osa ihmisistä ei välttämättä enää pidä meistä, mutta tämä on riski, jonka otamme. Kannamme aina seuraamukset omista teoistamme ja sanomisistamme. Sananvapauteen kuuluu juuri se, että henkilö kantaa vastuun puheistaan ja kirjoituksistaan.

Sananvapaus on tärkeää, koska siinä ei ainoastaan ole kyse henkilön vapaudesta ilmaista mielipiteitään, vaan myös henkilön oikeudesta ja tarpeesta purkaa tunteitaan. Sananvapaus edistää yksilön hyvinvointia. Ajattelu, ajatus ja mielipiteiden vaihto vapaalla tavalla ovat välttämätön edellytys. Sananvapaus on yksi demokratian peruslähtökohdista ja yhteiskuntarauhaa ylläpitävä elementti.

Sananvapaudessa ilmenevät ongelmat

Määrittäminen

Sananvapaus määritellään Suomen perustuslaissa henkilön perusoikeutena, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä (Suomen hallitusmuoto, 2. luku, 12 §).

Sananvapautta voidaan kuitenkin tietyissä tilanteissa rajoittaa, esimerkiksi sananvapauden turvin ei sallita muiden perusoikeuksien tai ihmisarvon loukkaamista. Lisäksi rikoslaissa rangaistaviksi teoiksi on määritelty kunnianloukkaus, laiton uhkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Sananvapauden rajoitusten tulee olla joka kerta laintasoisia, eli pelkällä viranomaisen määräyksellä sananvapautta ei voi estää. Ja sananvapauden “ydinalueeseen” ei saa koskaan puuttua (ydinalueessa puhuminen on sallittua, lainsäädäntöä ja viranomaisia saa arvostella, tutkimustulokset julkaistaan ja yhteiskunnallisista kysymyksistä kuten sosiaaliturvasta, maahanmuutosta ja rikollisuudesta voidaan vapaasti keskustella).

Sananvapauden määritelmä ei kuitenkaan ole riittävän kattava, etteikö väärinymmärryksiä syntyisi. Ilmaisut ovat osin epämääräisiä, esimerkiksi ilmaisu “kiihottaminen kansanryhmää vastaan“, ei ainoastaan ole vaikeaselkoinen, vaan se on myös vaikeasti toteen näytettävä teko. Loppupelissä tuomioistuin määrittelee pykälää tuomarin oman arvomaailman pohjalta. Rajan määrittely on siis jonkin verran tulkinnanvarainen.

Tulkinta

Sananvapaus on osittain myös tulkintakysymys. Ihmiset näkevät saman asian eri tavalla, tulkitsevat sitä eri tavoin ja faktatkin ymmärretään eri tavoin. Ihmisten vaihteleviin tulkintoihin vaikuttaa niin kulttuuritausta, arvopohja, ikä kuin sukupuolikin. Alla on mainittu muutamia erilaisia tulkintatapoja.

Selektiivinen (valikoiva) havainto. Ihmisen aivot eivät pysty käsittelemään kaikkia ärsykkeitä yhtä aikaa ja tämän vuoksi henkilö valitsee kiinnostuksen kohteeksi vain tiettyjä näkökulmia. Näkökulmien valintaan vaikuttavat henkilön oma motivaatio, kokemukset, odotukset, asenteet, ennakkoluulot ja stereotypiat. Selektiivinen havainto johtaa havaintojen vääristymiseen.

Illuusio puolueellisuuden ymmärtämisestä. Henkilöt yliarvioivat oman ymmärtämisensä kiistanalaisissa ja kontroversiaalisissa kysymyksissä.

Sokea piste -teoria. Henkilö tarkastelee vastapuolen argumentteja ennakkoasenteellisesti eikä lainkaan kyseenalaista omaa kantaansa.

Myside bias. Henkilökohtainen puolueellisuus. Henkilö kerää omia argumentteja vahvistavaa todistusaineistoa ja arvio niitä positiivisesti.

Valaistuminen (enlightening). Henkilö uskoo valaistuneensa, mutta pitää vastustajan samanlaista “valaistumista” puolueellisena ja asenteellisena.

Naiivi realismi. Henkilö katsoo, että hän havaitsee asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, mutta vastustaja ei.

Motivoitunut skeptismi.  Henkilö tulkitsee vastapuolen argumentteja asenteellisesti ja epäilevasti, vaikka tietojen oikeellisuus olisi virallisesti todistettu.

Yllä mainitut selektiivinen havainto ja myside bias yhdessä naiivin realismin, valaistumisen, sokea piste-teorian ja motivoituneen skeptismin kanssa tarjoavat monisyisen selityksen siitä, miksi vastakkaiset puolet eivät yksinkertaisesti pysty näkemään toistensa väitteiden pätevyyttä. Tutkimuksissa on havaittu, että sekä asian puolustajat että vastustajat, eivät ainoastaan tulkinneet samaa tilannetta eri tavalla, vaan he todella näkivät eri asioita. Tämä on yksi selittävä tekijä miksi asiat ja ilmiöt ajautuvat vastakkainasetteluun eli aiheuttavat niin sanotun polaarisen jännitteen. Sananvapautta tuomioistuimessa pohditaan tapauskohtaisesti, yleisenä tulkinnan lähtökohtana on ns. perusoikeusmyönteinen tulkinta. Tulee muistaa, että tulkinta on aina jonkun näkemys. Henkilöt tulkitsevat asioita eri tavalla. Jos henkilö käyttää yllä mainittuja tulkintatapoja osoittaa hän käsityksen puutetta omasta osaamisestaan ja pätevyydestään.

Vihapuhe ja rajanveto

Suomen lainsäädännössä vihapuhetta vastaa etupäässä rikoslain 11 luvun 10§:n kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Lisäksi syyllistyminen kunnianloukkaukseen ja laiton uhkaus on rangaistavaa vihapuhetta. Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan vihapuhe on ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.

Vihapuhe on viharikos. On todettu, että osa viharikoksista ovat opportunistisia, joissa olosuhteet määräävät jonkin verran tekoa. Kriminologiassa on mainittu teoria nimeltään “rikkoutunut ikkuna”, jossa tutkijat halusivat selvittää, miksi rikollisuuden määrä on huomattavasti alhaisempi joillakin esikaupungin alueilla kuin toisilla, vaikka taloudelliset ja demografiset piirteet olivat samankaltaisia. Tutkijat suorittivat kokeilun Etelä-Bronxissa (New York), jossa kallis ja ehjä auto pysäköitiin ja jätettiin kadun varrelle pitkäksi aikaa seisomaan. Auto säilyi ehjänä, mutta heti kun tutkijat rikkoivat autosta pienen sivuikkunan, niin muutaman tunnin sisällä auto oli käännetty ylösalaisin ja tuhottu täysin. Tämä teorian pohjalta on perusteltua, että valtion tulee toteuttaa tiettyjä toimenpiteitä vähentääkseen vihapuhetta. Kun lain ja järjestyksen ylläpitämistä laiminlyödään, niin ei pelkästään rikollismahdollisuudet kasva, vaan koko yhteiskunta muuttuu heikommaksi, pelottavammaksi ja välinpitämättömäksi.

Vihapuheella on myös vaikutuksia yksilöön. Vihapuheen kohteena oleminen aiheuttaa henkilölle sekä fyysisiä, että psyykkisiä haittoja. Yksilötasolla on havaittu tihentynyttä hengitystä, päänsärkyä, kohonnutta verenpainetta, huimausta ja nopeaa sydämensykettä. Joidenkin tiedemiesten mukaan afrikkalaisamerikkalaisten korkea verenpaine saattaa mahdollisesti liittyä tukahdettuun vihaan geneettisten tekijöiden lisäksi. Vihapuheen psykologisia haittoja ovat muun muassa pelot, painajaiset ja sosiaalinen syrjäytyminen. Vihapuhe vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin lapsiin ja nuoriin, mutta tietenkin sillä on vaikutuksia koko yhteiskuntaan, koska suvaitsemattomuus estää tasapuolisen ja asiallisen keskustelun.

Vihapuhetta ei kuitenkaan tule sekoittaa vihaisen puheen kanssa, valitettavasti vaan rajanveto vihaisen puheen ja vihapuheen välillä on vaikea tehdä. Vihapuhetta ei ole helppo määritellä, koska mitään suoranaista, yleisesti tunnustettua määritelmää ei ole olemassa ja tämä tekee rajanvetämisen näiden kahden puheen välillä häilyväksi. Kärjistetysti voidaan todeta, että vihapuheen tulkinta on “kuulijan korvassa”. Sananvapautta säädellään poliittisesti, valtasuhteet vaikuttavat siihen kuka saa äänensä kuuluviin ja kuka ei. Mutta toisin kuin vihapuhe niin, vihainen puhe voi olla meille myös hyödyllistä, se muun muassa varoittaa meitä siitä, että jokin on väärässä, joko poliittisessa elimessä, tai puhujassa itsessään. Se saattaa myös viitata siihen, että muutosta tarvitaan, ja se voi esiin tuoda uusia mahdollisuuksia.

Koska vihapuhe on osin tulkinnanvarainen, ja koska tulkitsemme asioita eri tavalla (ks. yllä), niin kuka voi määritellä mikä on vihapuhetta ja mikä on vihaista puhetta eli sallittua kritiikkiä? Missä menee sananvapauden rajoittamisen raja? On aika mahdotonta sallia jotain tiettyä puhetta ja samalla kieltää jotakin toista.

Kehityspsykologi Helen L. Carr ei löydä sananvapaudelle vaihtoehtoja, koska hänen mukaansa kaikille kiistanalaisille aiheille löytyy huomattava joukko ihmisiä, jotka pitävät niitä vihamielisinä, epämiellyttävinä ja syrjivinä ja jos määrittelemme jotkut puheen aiheet vihapuheiksi, niin samaan aikaan meidän tulisi poistaa kaikki kiistanalaiset aiheet, koska suvaitsemattomuutta löytyy poliittisesti aina molemmilta puolilta. Esimerkiksi USA:ssa, jos keskustellaan aiheesta kuten esimerkiksi “black lives matter“ löytyy aina joku, joka kokee keskustelun vastenmielisenä, hyökkäävänä ja jopa inhottavalta, ja vastaavanlaisesti sama ilmiö on havaittavissa jos keskustellaan aiheesta “blue lives matter“. Myös ihmiskehityksen professori Williams on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa se, että henkilö tuntee epämukavuutta tai ahdistusta kuullessaan tiettyjä asioita, ei riitä oikeudelliseksi syyksi kieltää sananvapautta.

Sananvapaudessa on kyse juuri ihmisen oikeudesta sanoa epämiellyttäviäkin asioita. Sananvapauden kollektiivinen luonne liittyy juuri yksilöiden ideoihin ja tiedon vaihtoon, jotta voimme rakentaa parempia ideoita ja etsiä totuutta. Yleensä vain yhtä totuutta ei ole, ja sen takia argumenttien perustelut ovat parasta, jotta saamme mahdollisuuden kumota ne, silläkin uhalla, että vasta-argumenttimme olisi väärä tai se sisältäisi vain osan totuudesta, koska ainoastaan mielipiteiden törmäyksellä, voimme löytää totuuden. Mutta emme voi saavuttaa totuutta, jos tietoja poistetaan tai vapaa keskustelu evätään. Vapaa keskustelu ja argumentointi auttaa meitä tekemään parempia päätelmiä. Kiistanalainen puhe ja vihainen puhe eivät ole vihapuhetta, eikä niitä sellaisina tulisi nähdä. Sananvapauden määrittäminen vihapuheeksi on yksi keino tehdä tietyistä ajatuksista lainvastaisia, jotta ne eivät häiritsisi poliittisia tavoitteita.

“Totuus, on uusi vihapuhe. Epärehellisyyden aikana, totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.“ - Orwell

Sananvapauden rajoittaminen ja sen seuraukset

Sananvapaus kielletään usein sensuurin kautta. Useimmiten sensuurin lähtökohtana on suojata henkilöitä, yleensä lapsia, olemasta alttiina sanoille, ideoille ja kuville, jotka ovat tarkoitettu aikuisille. Tämä on tavallisesti hyväksyttävää. Mutta jossain vaiheessa sananvapauden suhteen tapahtui käänne ja ajan henki on nyt sellainen, että uskotaan, että kaikkein tuhoisin asia, mitä ihmisille voi tapahtua, on se, että joku sanoisi jotain, joka voisi loukata heitä.

Erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana sananvapauden kunnioittaminen ja suojaaminen on vähentynyt maailmalaajuisesti Eurooppa mukaan lukien. Hälyttäviä trendejä on siis nähtävissä eri puolilla Eurooppaa. Jopa Tanska ja Englanti –historialliset sananvapauden puolesta puhujat, ovat valinneet “sosiaalisen harmonian” sananvapauden yli. Itse asiassa kaikilla Euroopan jäsenvaltiolla (myös Islannilla ja  Norjalla) on havaittu vuonna 2016 Reports Without Bordersin lehdistönvapausindeksin mukaan, heikompaa alhaisempaa lehdistönvapautta verrattuna vuoteen 2013. Joissakin tapauksissa on tapahtunut huomattavaa taaksepäin menemistä, esimerkiksi Saksassa pisteet nousivat 10,24 %:sta 14,8 %:iin (mitä vähemmän pisteitä, sen enemmän lehdistönvapautta kunnioitetaan). Englannissa vastaavat luvut olivat 16, 89%:sta 21,7%:iin ja Puola oli pahimpia tapauksia 13,11 %:sta 23.89 %:iin.

Sananvapautta Euroopassa ei myöskään lisää jokin aika sitten allekirjoitettu “käytännesääntö” (COC) Euroopan komission ja Facebookin, Microsoftin, Twitterin ja YouTuben välillä.  Yhteenvetokäytännön mukaan nämä tekniset jättiläiset ovat sopineet "tarkistavansa enemmistön pätevistä ilmoituksista, jotka koskevat laittoman vihamielisen puheen poistamista alle 24 tunnissa ja poistaa tai estää pääsyn tällaiseen sisältöön tarvittaessa". Mikä sitten tällainen "laiton vihamielinen puhe" on, ei ole aivan selvä. Sillä viitataan puitepäätökseen ja kansallisiin lakeihin. Kuitenkin puitepäätöksen määritelmä siitä, mikä on "yllyttäminen vihaan", ei ole kovin selkeä, ja kansalliset vihanpuheen lait vaihtelevat suuresti.

Sananvapauden rajoittaminen johtaa salakavalasti myös muiden oikeuksiemme hallitsemiseen. Alla on mainittu muutamia sananvapauden rajoittamisesta aiheutuvia seurauksia.

Psykologinen reaktanssi

Useissa empiirisissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rajoittamisesta koituu tunneperäisiä seurauksia. Psykologisessa reaktansissa on kyse henkilön emotionaalisesta kapinasta, jossa henkilö valitsee jotain päinvastaista kuin mitä häneltä odotetaan tai pyydetään. Tässä ei niinkään ole kyse erimielisyydestä, vaan henkilön keinosta säilyttää vapaus ja itsenäisyys. Tätä reaktanssia (käänteistä psykologiaa) tapahtuu usein lasten ja nuorten parissa, mutta on myös havaittu monilla aikuisilla. Reaktanssikokemuksen aikana henkilöillä on taipumusta olla vihamielinen ja heillä on aggressiivisia tunteita enemmänkin uhkaavan viestin lähteeseen, kuin itse sanomaan.

On havaittu kolmenlaista reaktanssikäyttäytymistä: 1) Suoraa, “kielletty hedelmä maistuu makeammalta”. Henkilö kokee, että hänen vapautta uhataan, jonkin kieltämisen kautta ja tämä motivoi henkilöä tekemään jotain täysin päinvastaista. 2) Epäsuoraa, “Valkoinen karhu”. Psykologi Wegner teki tutkimuksen ihmisille, jossa kerrottiin, että valkoista karhua ei saa ajatella. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ensimmäisen 5 minuutin aikana he eivät kyenneet olla ajattelemasta valkoista karhua, ja 5 minuutin jälkeenkin he ajattelivat sitä kaksi kertaa enemmän kuin verrokkiryhmä. Meidän mielellä on taipumus palata esimerkiksi ajatukseen, jota ei saisi ajatella. 3) Uteliaisuus, subjektiivinen reaktanssi. Kokeilut ovat osoittaneet, että ihmiset katsovat tai tekevät jotain todennäköisemmin, jos niissä on varoituslappu, esimerkiksi kirjat, jotka ovat “kiellettyjä” ovat enemmän suosittuja kuin ei kielletyt. Joissakin tapauksissa henkilö voi noudattaa kieltoa, mutta kehittää voimakkaan hylkimisreaktion sitä kohtaa kuka sen määräsi.

Sananvapauden rajoittamisessa rajoitetaan henkilön itsenäisyyttä ja vapautta sanoa tiettyjä asioita. Tästä väistämättä seuraa tunneperäisiä seuraamuksia, emotionaalista kapinaa. Reaktanssikokemuksen aikana henkilöillä on ollut taipumusta olla aggressiivisia kielletyn viestin lähteeseen, enemmän kuin itse sanomaan sekä jatkuvat rajoitukset keräävät turhautumia ja patoutuneita vihan tunteita. Lisäksi on havaittu, että jos henkilön perusvapauksia uhataan, niin yhteiskunnallisella vaikutusalueella saavutetaan huonompia tuloksia. Yksi kuuluisimmista esimerkeistä lienee kieltolaki, vaikka se esti alkoholin jakelun, niin kuitenkin monet retrospektiiviset tutkimukset osoittavat, että kieltäminen johti alkoholin kulutuksen kasvuun ja lisääntyneeseen rikollisuuteen. Rajoittaminen johtaa usein vastarintaan.

Lisää ennakkoluuloja

Ennakkoluulot ovat enemmän tai vähemmän opittuja. Ihmisillä on tapana etsiä todisteita, jotka tukevat heidän omia mielipiteitään ja ennakkoluulojaan ja jättävät huomioimatta todisteet, jotka ovat ristiriidassa heidän mielipiteidensä kanssa (ks. yllä sokea piste-teoria, myside bias, motivoitunut skeptismi, naiivi realismi). Jos sananvapautta rajoitetaan, jäävät ulkopuolelle tietyt mielipiteet ja henkilöt eivät pääse peilaamaan omia mielipiteitään avoimesti. Eriävien mielipiteiden esittäminen on hedelmällistä ja todella tärkeää. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ennakkoluuloja ei vältetä sananvapautta rajoittamalla, vaan henkilöitä tulisi opettaa arvostamaan muita näkökulmia, lisäksi monipuolinen tiedon hankkiminen ja myönteiset ryhmien väliset kontaktit vähentävät ennakkoluuloja.

Lisää ääri-ilmiöitä, radikalisoitumista ja vastakkainasettelua

Rajoitettu sananvapaus voi johtaa sortamiseen, ihmisoikeusrikkomuksiin ja muihin vakaviin seuraamuksiin ja kysymyksiin. Sosiaalinen media on kunnostautunut bannaamisessa, viestejä poistetaan ja samalla bannataan niiden kirjoittajat. Brookingin tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että bannaus ja tilien poistaminen, ei ainoastaan lisää, vaan kiihottaa radikalisoitumiselle, siis erityisesti niiden kohdalla, joita ei olla vielä bannattu. Myös Greenwichin yliopiston tutkimuksen tulokset osoittivat, että bannaus aiheutti itse asiassa lisääntynyttä väkivaltaa. Ihmisten ryhmittely vain yhteen tiettyyn suljettuun ryhmään vain vahvistaa heidän ei-toivottua käyttäytymistä ja vahvistaa heidän puolueellisuutta. Tämän takia useiden erilaisten näkökulmien esittäminen puolestaan vähentäisi ääri-ilmiöitä ja vastakkainasettelua.

Heikentää demokratiaa ja lisää taantumista

Sananvapauden rajoittaminen on tyypillistä totalitaarisissa valtioissa. Valtioissa, joissa sananvapautta ei ole tai sitä olennaisesti rajoitetaan, on usein mahdotonta erottaa huonoja ideoita hyvistä, koska tarjolla ei ole kuin niin sanottu se “oikeaksi katsottu” tieto. Sananvapaus on edellytys tehokkaalle demokraattiselle osallistumiselle. Yhteiskunta tarvitsee avointa viestintää muuttumiseen ja kasvuun, ja jos ihmiset eivät voi puhua tai eivät uskalla puhua, jakaa ajatuksia ja mielipiteitä, vaikuttaa se väistämättä yksilön yksittäiseen autonomiaan ja vapauteen, mikä muodostaa vakavan esteen yksilön henkilökohtaiselle kehitykselle. Ihmisistä tulee vähemmän tuottavia, he taantuvat, eikä tällainen taantunut yhteiskunta enää pysty kilpailemaan muiden maiden kanssa. Sananvapauden rajoittaminen aiheuttaa pitkällä välillä sosiaalisen pysähtymisen ja tyytymättömyyden rajoittajaa kohtaan. Koko yhteiskunta taantuu.

Lisää epätasa-arvoa

Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että on oltava yhtä kriittinen jokaista asiaa kohtaan, olipa kyseessä sitten aatteelliset tai uskonnolliset asiat. Haastaa saa ja pitää. Kenenkään argumentit ja uskomukset eivät ole yhtään sen arvokkaampia tai arvottomampia, ketään ei pidä asettaa eri asemaan. Uskonvapaus liittyy erottamattomasti sananvapauden puolustamiseen. Uskonnossa ei kuitenkaan todellisuudessa ole kysymys uskosta, vaan poliittisesta vallasta. Tämä on hyvä tiedostaa. Vaatimus siitä, että tiettyjä asioita ei voida sanoa, joko uskon kunnioittamisen tai kulttuurien kunnioittamisen takia, on ainoastaan keino tukahduttaa eri mielipiteitä ja eri mieltä olevia. Ja hyväksymällä sen, että tiettyjä asioita ei voida sanoa tai tietyistä asioista ei voida puhua, koska ne mahdollisesti loukkaavat, on selkeästi epätasa-arvoista sananvapauden rajoittamista. Käytännössä on mahdotonta vähentää tai poistaa kiihkoilu yksinkertaisesti kieltämällä se. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vuoksi meidän on suojeltava vapaata ilmaisua. Kohdennettua  sananvapautta ei ole olemassa, sananvapaus kuuluu kaikille.

Lopuksi

Sananvapautta rajoitetaan ja säädellään poliittisesti, ja nämä rajoitukset ajavat aina jonkun tarkoitusperiä. Keskusteluja ei käydä tyhjiössä, vaan valtasuhteet vaikuttavat, kuka saa äänensä kuuluviin ja kuka ei. Viime aikoina on näyttänyt siltä, että sananvapauden rajoittamisesta ja vihapuheen määrittämisestä on enemmänkin tullut keino muokata ärsyttäviä poliittisia argumentteja sopimattomiksi, josta on seurannut se, että vain tietyistä asioista saa puhua ja tietyistä ei. Mutta kenellä on oikeus määritellä nämä? Täysin arvovapaata henkilöä ei ole, jokaisella meillä on oma päämäärämme, jota ajamme.

Demokratia voi toimia ainoastaan jos jokainen kansalainen uskoo, että juuri hänen äänensä on tärkeä. Jos ihmiset kokevat, että heillä ei enää tätä oikeutta ole, demokratia kärsii. Sananvapautta rajoittamalla voimme sanoa myös hyvästit vapaalle ajattelulle, innovaatioille ja muutokselle. Argumentin hylkääminen ilman perusteluja ja ilman avointa keskustelua, on epäedullista demokratialle. Myös sellaisten argumenttien hylkääminen, jotka mahdollisesti loukkaavat, on turha rajoittaa, sillä jos lähdemme tälle tielle voimme välittömästi peruuttaa kaiken kommunikoimisen, koska aina löytyy joku joka loukkaantuu. Ja sananvapauden salliminen vain tietylle porukalle, ei ole sananvapautta. Sananvapauden rajoittamisella ei ongelmia ratkota.

Tämän blogin kirjoittaja ottaa täyden vastuun kirjoituksestaan.

(Blogi kirjoitus löytyy myös blogistani: https://saarahuhtasaari.vuodatus.net/)

Lähteet &liitteet:

Ceci, S.J. & Williams, W.M. (2018). Who Decides What is Acceptable Speech on Campus? Why Restircting Free Speech IS Not the Answer. SageJournals. Haettu: http://journals.sagepub.com/eprint/I6zYjCxgsdtnFbmPm9FI/full

Cornell Chronicle (2018). Psychologists: there is no alternative to free Speech. Haettu: http://news.cornell.edu/stories/2018/05/psychologists-there-no-alternative-free-speech

Foreign Policy (2016). Europe’s freedom of speech fail. Haettu: https://foreignpolicy.com/2016/07/07/europes-freedom-of-speech-fail/

Gelber, K. & McNamara, L.J. (2016). Evidencing the harms of hate speech, 22 (3) Social Identities 324-341. Haettu:  https://ro.uow.edu.au/cgi/viewcontent.cgi?referer=&httpsredir=1&article=3288&context=lhapapers

Herz, M. & Molnar, P. (2012). The Content and Context of Hate Speech. Rethinking Regulation and Responses. Oxford Press.

PsychologyToday (2014). Principle number nine: Freedom of Speech. Haettu: https://www.psychologytoday.com/us/blog/resilience-bullying/201401/principle-number-nine-freedom-speech

Poliisi.fi. Haettu: https://www.poliisi.fi/vihapuhe

Steindl, C. & Jonas, E. & Sittenthaler, S. & Traut-Mattausch, E. & Greenberg, J. (2015). Understanding Psychological Reactance, 223 (4): 205-214. Haettu: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4675534/

The New York Times (2012). The Harm in free Speech. Haettu: https://opinionator.blogs.nytimes.com/2012/06/04/the-harm-in-free-speech/

Tieteen termipankki. Sananvapaus. Haettu: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:sananvapaus

Wikipedia. Reactance (psychology). Haettu: https://en.wikipedia.org/wiki/Reactance_(psychology)

Wikipedia. Sananvapaus. Haettu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus

0

Sananvapaus on tulkinnanvarainen käsite.

Mistä sananvapaudesta on kyse?

Sananvapauteen kuuluu vitsailu, pilan tekeminen, provosoiminen, agitoiminen, kritisointi ja arvostelu. Sananvapauden piiriin kuuluvat mielipiteet voivat järkyttää joitakin, ja niitä voidaan pitää häiritsevinä ja epämiellyttävinä. Mutta sananvapaudessa on kyse juuri ihmisen oikeudesta sanoa epämiellyttäviäkin asioita, ilman rangaistuksen pelkoa. Tietenkin sanomisillamme on aina luonnollisia seuraamuksia, osa ihmisistä ei välttämättä enää pidä meistä, mutta tämä on riski, jonka otamme. Kannamme aina seuraamukset omista teoistamme ja sanomisistamme. Sananvapauteen kuuluu juuri se, että henkilö kantaa vastuun puheistaan ja kirjoituksistaan.

Sananvapaus on tärkeää, koska siinä ei ainoastaan ole kyse henkilön vapaudesta ilmaista mielipiteitään, vaan myös henkilön oikeudesta ja tarpeesta purkaa tunteitaan. Sananvapaus edistää yksilön hyvinvointia. Ajattelu, ajatus ja mielipiteiden vaihto vapaalla tavalla ovat välttämätön edellytys. Sananvapaus on yksi demokratian peruslähtökohdista ja yhteiskuntarauhaa ylläpitävä elementti.

Sananvapaudessa ilmenevät ongelmat

Määrittäminen

Sananvapaus määritellään Suomen perustuslaissa henkilön perusoikeutena, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä (Suomen hallitusmuoto, 2. luku, 12 §).

Sananvapautta voidaan kuitenkin tietyissä tilanteissa rajoittaa, esimerkiksi sananvapauden turvin ei sallita muiden perusoikeuksien tai ihmisarvon loukkaamista. Lisäksi rikoslaissa rangaistaviksi teoiksi on määritelty kunnianloukkaus, laiton uhkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Sananvapauden rajoitusten tulee olla joka kerta laintasoisia, eli pelkällä viranomaisen määräyksellä sananvapautta ei voi estää. Ja sananvapauden “ydinalueeseen” ei saa koskaan puuttua (ydinalueessa puhuminen on sallittua, lainsäädäntöä ja viranomaisia saa arvostella, tutkimustulokset julkaistaan ja yhteiskunnallisista kysymyksistä kuten sosiaaliturvasta, maahanmuutosta ja rikollisuudesta voidaan vapaasti keskustella).

Sananvapauden määritelmä ei kuitenkaan ole riittävän kattava, etteikö väärinymmärryksiä syntyisi. Ilmaisut ovat osin epämääräisiä, esimerkiksi ilmaisu “kiihottaminen kansanryhmää vastaan“, ei ainoastaan ole vaikeaselkoinen, vaan se on myös vaikeasti toteen näytettävä teko. Loppupelissä tuomioistuin määrittelee pykälää tuomarin oman arvomaailman pohjalta. Rajan määrittely on siis jonkin verran tulkinnanvarainen.

Tulkinta

Sananvapaus on osittain myös tulkintakysymys. Ihmiset näkevät saman asian eri tavalla, tulkitsevat sitä eri tavoin ja faktatkin ymmärretään eri tavoin. Ihmisten vaihteleviin tulkintoihin vaikuttaa niin kulttuuritausta, arvopohja, ikä kuin sukupuolikin. Alla on mainittu muutamia erilaisia tulkintatapoja.

• Selektiivinen (valikoiva) havainto. Ihmisen aivot eivät pysty käsittelemään kaikkia ärsykkeitä yhtä aikaa ja tämän vuoksi henkilö valitsee kiinnostuksen kohteeksi vain tiettyjä näkökulmia. Näkökulmien valintaan vaikuttavat henkilön oma motivaatio, kokemukset, odotukset, asenteet, ennakkoluulot ja stereotypiat. Selektiivinen havainto johtaa havaintojen vääristymiseen.
• Illuusio puolueellisuuden ymmärtämisestä. Henkilöt yliarvioivat oman ymmärtämisensä kiistanalaisissa ja kontroversiaalisissa kysymyksissä.
• Sokea piste -teoria. Henkilö tarkastelee vastapuolen argumentteja ennakkoasenteellisesti eikä lainkaan kyseenalaista omaa kantaansa.
• Myside bias. Henkilökohtainen puolueellisuus. Henkilö kerää omia argumentteja vahvistavaa todistusaineistoa ja arvio niitä positiivisesti.
• Valaistuminen (enlightening). Henkilö uskoo valaistuneensa, mutta pitää vastustajan samanlaista “valaistumista” puolueellisena ja asenteellisena.
• Naiivi realismi. Henkilö katsoo, että hän havaitsee asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, mutta vastustaja ei.
• Motivoitunut skeptismi.  Henkilö tulkitsee vastapuolen argumentteja asenteellisesti ja epäilevasti, vaikka tietojen oikeellisuus olisi virallisesti todistettu.

Yllä mainitut selektiivinen havainto ja myside bias yhdessä naiivin realismin, valaistumisen, sokea piste-teorian ja motivoituneen skeptismin kanssa tarjoavat monisyisen selityksen siitä, miksi vastakkaiset puolet eivät yksinkertaisesti pysty näkemään toistensa väitteiden pätevyyttä. Tutkimuksissa on havaittu, että sekä asian puolustajat että vastustajat, eivät ainoastaan tulkinneet samaa tilannetta eri tavalla, vaan he todella näkivät eri asioita. Tämä on yksi selittävä tekijä miksi asiat ja ilmiöt ajautuvat vastakkainasetteluun eli aiheuttavat niin sanotun polaarisen jännitteen. Sananvapautta tuomioistuimessa pohditaan tapauskohtaisesti, yleisenä tulkinnan lähtökohtana on ns. perusoikeusmyönteinen tulkinta. Tulee muistaa, että tulkinta on aina jonkun näkemys. Henkilöt tulkitsevat asioita eri tavalla. Jos henkilö käyttää yllä mainittuja tulkintatapoja osoittaa hän käsityksen puutetta omasta osaamisestaan ja pätevyydestään.

Vihapuhe ja rajanveto

Suomen lainsäädännössä vihapuhetta vastaa etupäässä rikoslain 11 luvun 10§:n kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Lisäksi syyllistyminen kunnianloukkaukseen ja laiton uhkaus on rangaistavaa vihapuhetta. Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan vihapuhe on ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.

Vihapuhe on viharikos. On todettu, että osa viharikoksista ovat opportunistisia, joissa olosuhteet määräävät jonkin verran tekoa. Kriminologiassa on mainittu teoria nimeltään “rikkoutunut ikkuna”, jossa tutkijat halusivat selvittää, miksi rikollisuuden määrä on huomattavasti alhaisempi joillakin esikaupungin alueilla kuin toisilla, vaikka taloudelliset ja demografiset piirteet olivat samankaltaisia. Tutkijat suorittivat kokeilun Etelä-Bronxissa (New York), jossa kallis ja ehjä auto pysäköitiin ja jätettiin kadun varrelle pitkäksi aikaa seisomaan. Auto säilyi ehjänä, mutta heti kun tutkijat rikkoivat autosta pienen sivuikkunan, niin muutaman tunnin sisällä auto oli käännetty ylösalaisin ja tuhottu täysin. Tämä teorian pohjalta on perusteltua, että valtion tulee toteuttaa tiettyjä toimenpiteitä vähentääkseen vihapuhetta. Kun lain ja järjestyksen ylläpitämistä laiminlyödään, niin ei pelkästään rikollismahdollisuudet kasva, vaan koko yhteiskunta muuttuu heikommaksi, pelottavammaksi ja välinpitämättömäksi.

Vihapuheella on myös vaikutuksia yksilöön. Vihapuheen kohteena oleminen aiheuttaa henkilölle sekä fyysisiä, että psyykkisiä haittoja. Yksilötasolla on havaittu tihentynyttä hengitystä, päänsärkyä, kohonnutta verenpainetta, huimausta ja nopeaa sydämensykettä. Joidenkin tiedemiesten mukaan afrikkalaisamerikkalaisten korkea verenpaine saattaa mahdollisesti liittyä tukahdettuun vihaan geneettisten tekijöiden lisäksi. Vihapuheen psykologisia haittoja ovat muun muassa pelot, painajaiset ja sosiaalinen syrjäytyminen. Vihapuhe vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin lapsiin ja nuoriin, mutta tietenkin sillä on vaikutuksia koko yhteiskuntaan, koska suvaitsemattomuus estää tasapuolisen ja asiallisen keskustelun.

Vihapuhetta ei kuitenkaan tule sekoittaa vihaisen puheen kanssa, valitettavasti vaan rajanveto vihaisen puheen ja vihapuheen välillä on vaikea tehdä. Vihapuhetta ei ole helppo määritellä, koska mitään suoranaista, yleisesti tunnustettua määritelmää ei ole olemassa ja tämä tekee rajanvetämisen näiden kahden puheen välillä häilyväksi. Kärjistetysti voidaan todeta, että vihapuheen tulkinta on “kuulijan korvassa”. Sananvapautta säädellään poliittisesti, valtasuhteet vaikuttavat siihen kuka saa äänensä kuuluviin ja kuka ei. Mutta toisin kuin vihapuhe niin, vihainen puhe voi olla meille myös hyödyllistä, se muun muassa varoittaa meitä siitä, että jokin on väärässä, joko poliittisessa elimessä, tai puhujassa itsessään. Se saattaa myös viitata siihen, että muutosta tarvitaan, ja se voi esiin tuoda uusia mahdollisuuksia.

Koska vihapuhe on osin tulkinnanvarainen, ja koska tulkitsemme asioita eri tavalla (ks. yllä), niin kuka voi määritellä mikä on vihapuhetta ja mikä on vihaista puhetta eli sallittua kritiikkiä? Missä menee sananvapauden rajoittamisen raja? On aika mahdotonta sallia jotain tiettyä puhetta ja samalla kieltää jotakin toista.

Kehityspsykologi Helen L. Carr ei löydä sananvapaudelle vaihtoehtoja, koska hänen mukaansa kaikille kiistanalaisille aiheille löytyy huomattava joukko ihmisiä, jotka pitävät niitä vihamielisinä, epämiellyttävinä ja syrjivinä ja jos määrittelemme jotkut puheen aiheet vihapuheiksi, niin samaan aikaan meidän tulisi poistaa kaikki kiistanalaiset aiheet, koska suvaitsemattomuutta löytyy poliittisesti aina molemmilta puolilta. Esimerkiksi USA:ssa, jos keskustellaan aiheesta kuten esimerkiksi “black lives matter“ löytyy aina joku, joka kokee keskustelun vastenmielisenä, hyökkäävänä ja jopa inhottavalta, ja vastaavanlaisesti sama ilmiö on havaittavissa jos keskustellaan aiheesta “blue lives matter“. Myös ihmiskehityksen professori Williams on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa se, että henkilö tuntee epämukavuutta tai ahdistusta kuullessaan tiettyjä asioita, ei riitä oikeudelliseksi syyksi kieltää sananvapautta.

Sananvapaudessa on kyse juuri ihmisen oikeudesta sanoa epämiellyttäviäkin asioita. Sananvapauden kollektiivinen luonne liittyy juuri yksilöiden ideoihin ja tiedon vaihtoon, jotta voimme rakentaa parempia ideoita ja etsiä totuutta. Yleensä vain yhtä totuutta ei ole, ja sen takia argumenttien perustelut ovat parasta, jotta saamme mahdollisuuden kumota ne, silläkin uhalla, että vasta-argumenttimme olisi väärä tai se sisältäisi vain osan totuudesta, koska ainoastaan mielipiteiden törmäyksellä, voimme löytää totuuden. Mutta emme voi saavuttaa totuutta, jos tietoja poistetaan tai vapaa keskustelu evätään. Vapaa keskustelu ja argumentointi auttaa meitä tekemään parempia päätelmiä. Kiistanalainen puhe ja vihainen puhe eivät ole vihapuhetta, eikä niitä sellaisina tulisi nähdä. Sananvapauden määrittäminen vihapuheeksi on yksi keino tehdä tietyistä ajatuksista lainvastaisia, jotta ne eivät häiritsisi poliittisia tavoitteita.

“Totuus, on uusi vihapuhe. Epärehellisyyden aikana, totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko.“ - Orwell

Sananvapauden rajoittaminen ja sen seuraukset

Sananvapaus kielletään usein sensuurin kautta. Useimmiten sensuurin lähtökohtana on suojata henkilöitä, yleensä lapsia, olemasta alttiina sanoille, ideoille ja kuville, jotka ovat tarkoitettu aikuisille. Tämä on tavallisesti hyväksyttävää. Mutta jossain vaiheessa sananvapauden suhteen tapahtui käänne ja ajan henki on nyt sellainen, että uskotaan, että kaikkein tuhoisin asia, mitä ihmisille voi tapahtua, on se, että joku sanoisi jotain, joka voisi loukata heitä.

Erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana sananvapauden kunnioittaminen ja suojaaminen on vähentynyt maailmalaajuisesti Eurooppa mukaan lukien. Hälyttäviä trendejä on siis nähtävissä eri puolilla Eurooppaa. Jopa Tanska ja Englanti –historialliset sananvapauden puolesta puhujat, ovat valinneet “sosiaalisen harmonian” sananvapauden yli. Itse asiassa kaikilla Euroopan jäsenvaltiolla (myös Islannilla ja  Norjalla) on havaittu vuonna 2016 Reports Without Bordersin lehdistönvapausindeksin mukaan, heikompaa alhaisempaa lehdistönvapautta verrattuna vuoteen 2013. Joissakin tapauksissa on tapahtunut huomattavaa taaksepäin menemistä, esimerkiksi Saksassa pisteet nousivat 10,24 %:sta 14,8 %:iin (mitä vähemmän pisteitä, sen enemmän lehdistönvapautta kunnioitetaan). Englannissa vastaavat luvut olivat 16, 89%:sta 21,7%:iin ja Puola oli pahimpia tapauksia 13,11 %:sta 23.89 %:iin.

Sananvapautta Euroopassa ei myöskään lisää jokin aika sitten allekirjoitettu “käytännesääntö” (COC) Euroopan komission ja Facebookin, Microsoftin, Twitterin ja YouTuben välillä.  Yhteenvetokäytännön mukaan nämä tekniset jättiläiset ovat sopineet "tarkistavansa enemmistön pätevistä ilmoituksista, jotka koskevat laittoman vihamielisen puheen poistamista alle 24 tunnissa ja poistaa tai estää pääsyn tällaiseen sisältöön tarvittaessa". Mikä sitten tällainen "laiton vihamielinen puhe" on, ei ole aivan selvä. Sillä viitataan puitepäätökseen ja kansallisiin lakeihin. Kuitenkin puitepäätöksen määritelmä siitä, mikä on "yllyttäminen vihaan", ei ole kovin selkeä, ja kansalliset vihanpuheen lait vaihtelevat suuresti.

Sananvapauden rajoittaminen johtaa salakavalasti myös muiden oikeuksiemme hallitsemiseen. Alla on mainittu muutamia sananvapauden rajoittamisesta aiheutuvia seurauksia.

Psykologinen reaktanssi

Useissa empiirisissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rajoittamisesta koituu tunneperäisiä seurauksia. Psykologisessa reaktansissa on kyse henkilön emotionaalisesta kapinasta, jossa henkilö valitsee jotain päinvastaista kuin mitä häneltä odotetaan tai pyydetään. Tässä ei niinkään ole kyse erimielisyydestä, vaan henkilön keinosta säilyttää vapaus ja itsenäisyys. Tätä reaktanssia (käänteistä psykologiaa) tapahtuu usein lasten ja nuorten parissa, mutta on myös havaittu monilla aikuisilla. Reaktanssikokemuksen aikana henkilöillä on taipumusta olla vihamielinen ja heillä on aggressiivisia tunteita enemmänkin uhkaavan viestin lähteeseen, kuin itse sanomaan.

On havaittu kolmenlaista reaktanssikäyttäytymistä: 1) Suoraa, “kielletty hedelmä maistuu makeammalta”. Henkilö kokee, että hänen vapautta uhataan, jonkin kieltämisen kautta ja tämä motivoi henkilöä tekemään jotain täysin päinvastaista. 2) Epäsuoraa, “Valkoinen karhu”. Psykologi Wegner teki tutkimuksen ihmisille, jossa kerrottiin, että valkoista karhua ei saa ajatella. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ensimmäisen 5 minuutin aikana he eivät kyenneet olla ajattelemasta valkoista karhua, ja 5 minuutin jälkeenkin he ajattelivat sitä kaksi kertaa enemmän kuin verrokkiryhmä. Meidän mielellä on taipumus palata esimerkiksi ajatukseen, jota ei saisi ajatella. 3) Uteliaisuus, subjektiivinen reaktanssi. Kokeilut ovat osoittaneet, että ihmiset katsovat tai tekevät jotain todennäköisemmin, jos niissä on varoituslappu, esimerkiksi kirjat, jotka ovat “kiellettyjä” ovat enemmän suosittuja kuin ei kielletyt. Joissakin tapauksissa henkilö voi noudattaa kieltoa, mutta kehittää voimakkaan hylkimisreaktion sitä kohtaa kuka sen määräsi.

Sananvapauden rajoittamisessa rajoitetaan henkilön itsenäisyyttä ja vapautta sanoa tiettyjä asioita. Tästä väistämättä seuraa tunneperäisiä seuraamuksia, emotionaalista kapinaa. Reaktanssikokemuksen aikana henkilöillä on ollut taipumusta olla aggressiivisia kielletyn viestin lähteeseen, enemmän kuin itse sanomaan sekä jatkuvat rajoitukset keräävät turhautumia ja patoutuneita vihan tunteita. Lisäksi on havaittu, että jos henkilön perusvapauksia uhataan, niin yhteiskunnallisella vaikutusalueella saavutetaan huonompia tuloksia. Yksi kuuluisimmista esimerkeistä lienee kieltolaki, vaikka se esti alkoholin jakelun, niin kuitenkin monet retrospektiiviset tutkimukset osoittavat, että kieltäminen johti alkoholin kulutuksen kasvuun ja lisääntyneeseen rikollisuuteen. Rajoittaminen johtaa usein vastarintaan.

Lisää ennakkoluuloja

Ennakkoluulot ovat enemmän tai vähemmän opittuja. Ihmisillä on tapana etsiä todisteita, jotka tukevat heidän omia mielipiteitään ja ennakkoluulojaan ja jättävät huomioimatta todisteet, jotka ovat ristiriidassa heidän mielipiteidensä kanssa (ks. yllä sokea piste-teoria, myside bias, motivoitunut skeptismi, naiivi realismi). Jos sananvapautta rajoitetaan, jäävät ulkopuolelle tietyt mielipiteet ja henkilöt eivät pääse peilaamaan omia mielipiteitään avoimesti. Eriävien mielipiteiden esittäminen on hedelmällistä ja todella tärkeää. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ennakkoluuloja ei vältetä sananvapautta rajoittamalla, vaan henkilöitä tulisi opettaa arvostamaan muita näkökulmia, lisäksi monipuolinen tiedon hankkiminen ja myönteiset ryhmien väliset kontaktit vähentävät ennakkoluuloja.

Lisää ääri-ilmiöitä, radikalisoitumista ja vastakkainasettelua

Rajoitettu sananvapaus voi johtaa sortamiseen, ihmisoikeusrikkomuksiin ja muihin vakaviin seuraamuksiin ja kysymyksiin. Sosiaalinen media on kunnostautunut bannaamisessa, viestejä poistetaan ja samalla bannataan niiden kirjoittajat. Brookingin tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että bannaus ja tilien poistaminen, ei ainoastaan lisää, vaan kiihottaa radikalisoitumiselle, siis erityisesti niiden kohdalla, joita ei olla vielä bannattu. Myös Greenwichin yliopiston tutkimuksen tulokset osoittivat, että bannaus aiheutti itse asiassa lisääntynyttä väkivaltaa. Ihmisten ryhmittely vain yhteen tiettyyn suljettuun ryhmään vain vahvistaa heidän ei-toivottua käyttäytymistä ja vahvistaa heidän puolueellisuutta. Tämän takia useiden erilaisten näkökulmien esittäminen puolestaan vähentäisi ääri-ilmiöitä ja vastakkainasettelua.

Heikentää demokratiaa ja lisää taantumista

Sananvapauden rajoittaminen on tyypillistä totalitaarisissa valtioissa. Valtioissa, joissa sananvapautta ei ole tai sitä olennaisesti rajoitetaan, on usein mahdotonta erottaa huonoja ideoita hyvistä, koska tarjolla ei ole kuin niin sanottu se “oikeaksi katsottu” tieto. Sananvapaus on edellytys tehokkaalle demokraattiselle osallistumiselle. Yhteiskunta tarvitsee avointa viestintää muuttumiseen ja kasvuun, ja jos ihmiset eivät voi puhua tai eivät uskalla puhua, jakaa ajatuksia ja mielipiteitä, vaikuttaa se väistämättä yksilön yksittäiseen autonomiaan ja vapauteen, mikä muodostaa vakavan esteen yksilön henkilökohtaiselle kehitykselle. Ihmisistä tulee vähemmän tuottavia, he taantuvat, eikä tällainen taantunut yhteiskunta enää pysty kilpailemaan muiden maiden kanssa. Sananvapauden rajoittaminen aiheuttaa pitkällä välillä sosiaalisen pysähtymisen ja tyytymättömyyden rajoittajaa kohtaan. Koko yhteiskunta taantuu.

Lisää epätasa-arvoa

Tasa-arvo tarkoittaa sitä, että on oltava yhtä kriittinen jokaista asiaa kohtaan, olipa kyseessä sitten aatteelliset tai uskonnolliset asiat. Haastaa saa ja pitää. Kenenkään argumentit ja uskomukset eivät ole yhtään sen arvokkaampia tai arvottomampia, ketään ei pidä asettaa eri asemaan. Uskonvapaus liittyy erottamattomasti sananvapauden puolustamiseen. Uskonnossa ei kuitenkaan todellisuudessa ole kysymys uskosta, vaan poliittisesta vallasta. Tämä on hyvä tiedostaa. Vaatimus siitä, että tiettyjä asioita ei voida sanoa, joko uskon kunnioittamisen tai kulttuurien kunnioittamisen takia, on ainoastaan keino tukahduttaa eri mielipiteitä ja eri mieltä olevia. Ja hyväksymällä sen, että tiettyjä asioita ei voida sanoa tai tietyistä asioista ei voida puhua, koska ne mahdollisesti loukkaavat, on selkeästi epätasa-arvoista sananvapauden rajoittamista. Käytännössä on mahdotonta vähentää tai poistaa kiihkoilu yksinkertaisesti kieltämällä se. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vuoksi meidän on suojeltava vapaata ilmaisua. Kohdennettua  sananvapautta ei ole olemassa, sananvapaus kuuluu kaikille.

Lopuksi

Sananvapautta rajoitetaan ja säädellään poliittisesti, ja nämä rajoitukset ajavat aina jonkun tarkoitusperiä. Keskusteluja ei käydä tyhjiössä, vaan valtasuhteet vaikuttavat, kuka saa äänensä kuuluviin ja kuka ei. Viime aikoina on näyttänyt siltä, että sananvapauden rajoittamisesta ja vihapuheen määrittämisestä on enemmänkin tullut keino muokata ärsyttäviä poliittisia argumentteja sopimattomiksi, josta on seurannut se, että vain tietyistä asioista saa puhua ja tietyistä ei. Mutta kenellä on oikeus määritellä nämä? Täysin arvovapaata henkilöä ei ole, jokaisella meillä on oma päämäärämme, jota ajamme.

Demokratia voi toimia ainoastaan jos jokainen kansalainen uskoo, että juuri hänen äänensä on tärkeä. Jos ihmiset kokevat, että heillä ei enää tätä oikeutta ole, demokratia kärsii. Sananvapautta rajoittamalla voimme sanoa myös hyvästit vapaalle ajattelulle, innovaatioille ja muutokselle. Argumentin hylkääminen ilman perusteluja ja ilman avointa keskustelua, on epäedullista demokratialle. Myös sellaisten argumenttien hylkääminen, jotka mahdollisesti loukkaavat, on turha rajoittaa, sillä jos lähdemme tälle tielle voimme välittömästi peruuttaa kaiken kommunikoimisen, koska aina löytyy joku joka loukkaantuu. Ja sananvapauden salliminen vain tietylle porukalle, ei ole sananvapautta. Sananvapauden rajoittamisella ei ongelmia ratkota.

Tämän blogin kirjoittaja ottaa täyden vastuun kirjoituksestaan.

(Blogi kirjoitus löytyy myös blogistani: https://saarahuhtasaari.vuodatus.net/)

Lähteet &liitteet:

Ceci, S.J. & Williams, W.M. (2018). Who Decides What is Acceptable Speech on Campus? Why Restircting Free Speech IS Not the Answer. SageJournals. Haettu: http://journals.sagepub.com/eprint/I6zYjCxgsdtnFbmPm9FI/full

Cornell Chronicle (2018). Psychologists: there is no alternative to free Speech. Haettu: http://news.cornell.edu/stories/2018/05/psychologists-there-no-alternative-free-speech

Foreign Policy (2016). Europe’s freedom of speech fail. Haettu: https://foreignpolicy.com/2016/07/07/europes-freedom-of-speech-fail/

Gelber, K. & McNamara, L.J. (2016). Evidencing the harms of hate speech, 22 (3) Social Identities 324-341. Haettu:  https://ro.uow.edu.au/cgi/viewcontent.cgi?referer=&httpsredir=1&article=3288&context=lhapapers

Herz, M. & Molnar, P. (2012). The Content and Context of Hate Speech. Rethinking Regulation and Responses. Oxford Press.

PsychologyToday (2014). Principle number nine: Freedom of Speech. Haettu: https://www.psychologytoday.com/us/blog/resilience-bullying/201401/principle-number-nine-freedom-speech

Poliisi.fi. Haettu: https://www.poliisi.fi/vihapuhe

Steindl, C. & Jonas, E. & Sittenthaler, S. & Traut-Mattausch, E. & Greenberg, J. (2015). Understanding Psychological Reactance, 223 (4): 205-214. Haettu: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4675534/

The New York Times (2012). The Harm in free Speech. Haettu: https://opinionator.blogs.nytimes.com/2012/06/04/the-harm-in-free-speech/

Tieteen termipankki. Sananvapaus. Haettu: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:sananvapaus

Wikipedia. Reactance (psychology). Haettu: https://en.wikipedia.org/wiki/Reactance_(psychology)

Wikipedia. Sananvapaus. Haettu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus

60 http://saarahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260804-sananvapauden-rajoittaminen-ja-sen-seuraukset#comments Psykologinen reaktanssi Sananvapauden rajoittaminen Sananvapaus Vihainen puhe Vihapuhe Tue, 11 Sep 2018 08:23:08 +0000 Saara Huhtasaari http://saarahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260804-sananvapauden-rajoittaminen-ja-sen-seuraukset
Kokoomus, äkkiä pois vihapuheen harhapoluilta! http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260086-kokoomus-akkia-pois-vihapuheen-harhapoluilta
<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/wUKjoy1RjFs?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/wUKjoy1RjFs?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

Kokoomuksen ministeriryhmä on kesäkokouskiertueellaan, jolta sopii vaalivuodesta johtuen odottaa paljon. Paljon on näkynyt hyvääkin, mutta mikään ei olisi voinut vetää mattoa Kokoomus-aatteen alta, niin kuin isolla metelillä julkaistu lista tavoitteista vihapuheen kitkemiseksi. Iltalehden haastattelussa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perusteli vihapuhe-työryhmän tarvetta sillä, että “tutkimuksen mukaan vihapuhe ja nettikiusaaminen heikentävät eniten suomalaisten turvallisuudentunnetta”. Toivoisin todella, että poliitikot alkaisivat lukemaan siteeraamiaan papereita, eivätkä vain poimisi omaa agendaansa tukevia rusinoita pullasta, sillä ainoa moiseen tulokseen päätyvä paperi vaikuttaisi olevan konsulttiyhtiö KPMG:n sekä tasa-arvosuunnitelmien laadinnalla rahansa tekevän konsulttiyhtiö World of Managementin selvitys.

Ja selvitykseksi sitä pitääkin kutsua, koska se ei millään kriteerillä täytä edes alkeellisimpia tutkimukselle asetettuja vaatimuksia. Aineisto perustuu 53:n ihmisen vastaukseen ja kolmenkymmenen käsin valitun järjestöaktiivin haastatteluun. Ei ole ensimmäistäkään syytä siteerata tämän kyselyn tulosta tavalla, jolla poliitikot oikealta vasemmalle ovat viime aikoina tehneet.

Oivana kuriositeettina mainittakoon, että kyseinen selvitys on osa Suomi 100-juhlavuoden “100 tasa-arvotekoa”-projektia, joka perustettiin kanavoimaan rahaa kolmannen sektorin tukityöllistettäville hömppäorganisaatioille. Olen näitä menetettyjä miljoonia käsitellyt jo parilla aikaisemmalla videolla, joten siitä ei sen enempää.

Oikeusministeri Antti Häkkänen totesi Iltalehden haastattelussa, että  vihapuhe-työryhmän tarkoituksena on mm. pureutua pohtimaan sananvapauden juridisia rajoja sekä pohtia termin “vihapuhe” sisältöä, koska tällä hetkellä siitä ei ole vakiintunutta määrittelyä. Nämä tavoitteet eivät sinällään vielä ole tuomittavia, vaikka sananvapautta rakastavan kansalaisen hämähäkkivaisto jo varoitteleekin. Mutta kun soppaan heittää mukaan ministeriryhmämme laatiman kolmentoista kohdan toimenpidelistan, niin aivan hiljaa ollessa voi jo kuulla rautasaappaiden kopseen.

Iso osa listatuista tavoitteista on retorisesti samalla tasolla kuin mihin SDP:n vero-ohjelmissa, Vasemmistoliiton maahanmuuttopolitiikassa tai Vihreiden ympäristöpoliittisissa kannanotoissa on totuttu: Konkretia on korvattu analyysiköyhällä hutulla, joka ei tarkoita mitään.

Mutta otetaan ne hyvät asiat, tai ainakin positiiviset vivahteet, ensin. Kohdassa kymmenen puhutaan opiskelijoille tarjottavista vaihto-opiskelumahdollisuuksista ja kansainvälistymisjaksoista. Globalisoituvassa maailmassa se on lähes varauksettomasti etu, joka suomalaisille nuorille on hyvä suoda, matkailu kun tunnetusti avartaa. Tällainen koulutuspoliittinen linjaus on hyvä, vaikka konkretia ehdotuksen taustalla jää muuten olemattomaksi.

Kohdasta kuusi löytyy lause “Jokaiselle lapselle ja nuorelle on tärkeää opettaa, mikä on sähköisessä maailmassa hyväksyttävää, toista ihmistä kunnioittavaa käytöstä”. Kyllä, tällaista kasvatuksellista työtä pitää ehdottomasti tehdä niin kodeissa kuin julkisen keskustelun kauttakin. Vetää kuitenkin mielen mustaksi, kun julkisen sektorin koosta ja yksilön vastuusta paljon puhuva puolueemme tekee selväksi, ettei kasvatusvastuuta olla vaatimassa lasten vanhemmilta, vaan oppilaitoksilta ja viranomaisilta.

Kohdassa kahdeksan puhutaan lasten lukutaidosta ja kriittisestä ajattelusta siinä, missä kohdassa yhdeksän jokaisen suomalaisen monipuolisesta ja kriittisestä medialukutaidosta. Nämä taidot ovat tietysti tärkeitä ja tarpeellisia, mutta eikö niitä opeteta jo nyt peruskouluissa? Muutenkin tuntuu lähinnä irvokkaalta vitsiltä, että jakovarapuheista äänekkäästi varoitteleva puolueemme ehdottaa seitsemän miljoonan euron määrärahaa aikuisten “digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistamiseen”. Miksi juuri seitsemän, eikä vaikka seitsemäntoista? Tai kaksi? No, ainakin ne korkeakoulujen orientaatiojaksoilta tutut tietokoneajokorttibisneksen konsultit hierovat jo karvaisia käsiään, kun taas joku kaataa ilmaista massia ovista ja ikkunoista.

Mutta sitten ne huonot, ja niitä ikävä kyllä piisaa. Kohdassa yksi puhutaan verkkopalveluiden velvoittamisesta valeprofiilien poistamiseen, mikä herättää heti kysymyksen, miten valeprofiili määritellään ja miksi ne halutaan kitkeä? Toisen henkilön nimellä ja naamalla esiintyminen täyttänee jo nyt kunnianloukkausen tunnusmerkit, mutta jos tarkoitus on lakkauttaa viime aikoina puhuttaneet sosiaalisen median parodiatilit, aletaan olla jo heikoilla jäillä. Ja ihan siltä varalta, että joku kiilusilmä ajatteli puuttua netinkäyttäjien anonymiteettiin, niin muistuttaisin, että anonymiteettiä tarvitaan yleensä eniten niissä valtioissa, joissa se on kiellettyä. Valeprofiilin taakse kätkeytyminen on monissa totalitaristisissa valtioissa ainoa keino kritisoida vallanpitäjiä ja jakaa luotettavaa tietoa julkisesti. Katsokaa vaikka Venezuelaa, joka juuri yritti sensuroida Ylen Venezuelan ongelmia käsittelevän Ulkolinja-dokumentin.

Neloskohdassa lähdetään sitten jo aivan laukalle viittaamalla Saksassa käytössä olevan lainsäädännön soveltamista Suomeen. Kyseinen laki velvoittaa verkkopalvelun ylläpitäjän poistamaan vihapuheeksi luokiteltavan sisällön palvelustaan. Ehdotus palauttaa keskustelun jälleen lähtöruutuun, kun termiä “vihapuhe” ei ole edelleenkään määritelty. On myös ristiriitaista oikeusministeri Häkkäseltä vannoa, ettei vihapuhetta tulla kriminalisoimaan. Jos verkkopalveluiden tarjoajat pakotetaan sanktioiden uhalla poistamaan viestejä palvelustaan, niin kyseessä on, de facto, vihapuheen kriminalisointi.

Muutenkin, Saksan mallin ennalta nähdyt ongelmat ovat jo toteutuneet: Lainvalvojan rooli on ulkoistettu verkkopalveluiden ylläpitäjille, jotka sakkotuomioiden pelossa kaventavat sananvapautta tiukalla ennakkosensuurilla. Tässä mielessä Saksa on lähempänä synkkää historiaansa kuin koskaan sotien jälkeen, enkä suostu uskomaan, että Suomessa yksikään puolue haluaa harkita asiaa tämän pidemmälle. Varsinkin Kokoomuksen pitäisi ymmärtää vastustaa ankarasti tällaisia aloitteita, ei tehdä niitä itse.

Listalla esitellään myös täysin käsittämätön vaatimus, jonka mukaan luvatta nettiin ladattujen kuvien tulisi olla helpommin poistettavissa. Kenelle tällainen ukaasi mahdollisesti aiotaan toimittaa ja miten? “Hei, se on Kokoomus täällä terve, onko Interneteillä? Joo, me haluttais yhdet kuvat pois globaalista tietoverkosta, niin otattehan nyt saman tien ne veke sieltä?”. Moista tavoitetta ei olla saavutettu edes kommunistisessa Kiinassa, toivottavasti sitä ei saavuteta Suomessakaan, ainakaan Kokoomuksen johdolla.

Muistuttaisin ministeriryhmäämme myös Streisandin ilmiöstä, jonka mukaan yritykset poistaa materiaalia netistä johtaa sensuurin kohteen räjähdysmäisesti kasvavaan julkisuuteen. Streisandin ilmiö vieläpä todistettavasti toimii paljon paremmin kuin mikään yritys sensuroida nettiä. Viittaan tässä kohtaa jälleen Venezuelaan ja Ylen Ulkolinja-dokumenttiin.

Listalle jää vielä pitkä liuta asioita, joista kaikista Orwellimaisimmille klassikoille on annettava kunniamaininnat. Kohdassa kaksi puhutaan turvallisuusviranomaisten valtaoikeuksien laajentamisesta. Kolmoskohdassa ehdotetaan pakollista päätoimittajaa “sähköisille alustoille”. Kohdassa seitsemän ehdotetaan kännykkä-aplikaatiota some-loukkauksien raportoimiseksi sekä viranomaisvalvonnan kohdistamista heihin, jotka ovat kirjoitelleet rumia nettiin. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kohdassa yksitoista puppugeneraattorista täräytetään ulos lause, josta vasemmistopuolueiden puoluetoimistoilla ollaan varmasti kateudesta punavihreinä: “Kaiken valtion rahoittamassa toiminnassa tulee sitoutua vihapuheen ja rasismin vastustamiseen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen”. Ihanko kaikessa, koko reilun 50 miljardin vuotuisen kulutuksen osalta? Ja siitä huolimatta, ettemme edelleenkään tiedä, mitä vihapuhe tarkoittaa?

Ehkäpä kaikista suurin yllätys oli oikeusministeri Häkkäsen Iltalehdelle antama lausunto, jonka mukaan sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa. En olisi yllättynyt kuullessani tällaista opiskelija- tai vasemmistopoliitikkojen suusta, mutta mutten voi uskoa, että selkeän perusteltua linjaa tähän asti vetänyt Häkkänen olisi aivan oikeasti tätä mieltä. Koska tunnen Häkkäsen politiikkaa jonkin verran ja tiedän hänen yleensä osoittavan erittäin hyvää harkintakykyä ajamissaan hankkeissa, epäilen, että tämän vihapuhe-hankkeen puuhamiehet ja -naiset löytyvät jostain aivan muualta kuin oikeusministeriöstä. En silti voi olla huomauttamatta, että sananvapauden rajan vetäminen toisten subjektiivisiin tunteisiin johtaa väistämättä sananvapauden kuolemaan.

Tuollaista periaatetta noudattamalla syntyy nopeasti yhteiskunta, jossa sinun oikeutesi loppuvat siihen, mistä minun tunteeni alkavat. Esimerkkejä tällaisen ajattelun seurauksista voi katsoa vaikka vasemmistoretoriikasta, jonka mukaan rikkaalla ei ole moraalista oikeutta antaa köyhälle neuvoja rahankäyttöön. Tai vaikkapa feministisestä retoriikasta, jonka mukaan valkoisen tulee vaieta etnisten vähemmistöjen edessä, miehillä ei ole oikeutta kritisoida naisia koskevia teemoja, eikä heteroilla ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä kaikki seksuaalivähemmistöjen edustajien jutut absoluuttisena totuutena.

Hälytyskellojen tulisi soida kaikilla kansalaisilla aina, kun poliittinen eliitti alkaa vakuutella olevansa huolissaan vihapuheesta, koska hyvääkin tarkoittavat sananvapauden rajoitukset tuppaavat yleensä pönkittämään vallanpitäjän asemaa opposition ja kansalaisten oikeuksien kustannuksella. Näin on käynyt kaikissa maailmanhistorian diktatuureissa ja totalitaristisissa valtioissa, tuoreimpana esimerkkinä Venezuelassa, missä vihapuheeseen vedoten koko mediakenttä on korruptoitunut ja alistettu valtiojohdon kritiikittömäksi tiedotuskanavaksi. Vapaissa demokratioissa tulee siis lähtökohtaisesti suhtautua epäillen kaikkiin yrityksiin kahlita sananvapautta.

Ihmisten täytyy ymmärtää, että vaikka vallanpitäjät vaikuttaisivat kuinka laupeilta ja oikeamielisiltä nyt, voi tilanne olla parin vuoden päästä aivan toinen. Jokainen vasemmistolainen voi kuvitella, mitä vihapuhe tarkoittaisi pelkäämiensä Perussuomalaisten enemmistönä hallitsemassa Suomessa? Kokoomuksen ministerit voivat tykönään pohtia, mitä vihapuhe tarkoittaisi vaikkapa Vihreiden ja Vasemmistoliiton ottaessa suitset käsiinsä?

Jos me nyt alistumme tinkimään vapauksistamme jonkin politikoinnin välineenä käytetyn höpönlöpö-termin takia, niin korruptoituneen vallanpitäjän kiristäessä otettaan vallankahvasta niitä vapauksia ei enää saa takaisin ilman verenvuodatusta. Jos joku on eri mieltä, niin osoittakaa minulle maailmanhistoriasta maa, jonka epäoikeudenmukainen vallanpitäjä on yhtäkkiä kokenut valaistuksen ja luopunut vallastaan suosiolla?

Tuntuu, että Kokoomuksen ministeriryhmä ampuu nyt piiput kuumina pimeään. Ratkaisuja on keksitty valtava määrä laidasta laitaan, itse ongelma vain tuntuu olevan vielä vaalihumun peitossa.

Miksi ihmeessä Kokoomus yrittää valmistautua vaaleihin kosiskelemalla vasemmistopuolueiden kannattajia heidän keksimien mukaongelmien ympärillä hääräilemällä? Kaikki höpötykset vihapuheen kitkemisestä pitää asettaa oikeaan kontekstiinsa totalitarististen vallanpitäjien työkaluna ja jättää ne omaan arvoonsa. Vaaleihin on kahdeksan kuukautta aikaa ja mielestäni Kokoomuksen pitää viimeistään nyt nousta julkisen keskustelun soihdunkantajaksi, joka johdattaa poliitikot keskittymään tiukasti talouteen, energiapolitiikkaan, ympäristöön, turvallisuuspolitiikkaan, yrittäjyyteen, työnteon kannustimiin ja muihin aidosti tärkeisiin markkina- ja arvoliberaaleihin politiikan teemoihin.

https://www.kokoomus.fi/petteri-orpon-puhe-ministeriryhman-kesakokoukses...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201135808_pi.shtml
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76633/omso_7_2...
https://valtioneuvosto.fi/documents/1410869/4024872/Turvallisuuden+yhden...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201135808_pi.shtml
https://home.kpmg.com/fi/fi/home/tietoa-kpmgsta/kpmg-yrityksena.html
http://wom.fi/
http://www.tasaarvo100.fi/
https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/Na4rbTlQt6U?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/Na4rbTlQt6U?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>
https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/UB1Pqo6xTy4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/UB1Pqo6xTy4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-haluaa-kitkea-vihapuhetta/
https://yle.fi/uutiset/3-10339426
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201136633_pi.shtml
https://yle.fi/uutiset/3-9699018
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/saksa-kyllastyi-vihapuheeseen-uusi-lak...
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801072200651916_ul.shtml
https://fi.wikipedia.org/wiki/Streisandin_ilmi%C3%B6
https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-11-08/venezuela-passes-anti...
https://www.reuters.com/article/us-venezuela-politics/venezuelas-sociali...
https://en.wikipedia.org/wiki/Censorship_in_Venezuela
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-haluaa-kitkea-vihapuhetta/

0

www.youtube.com/watch?v=wUKjoy1RjFs

Kokoomuksen ministeriryhmä on kesäkokouskiertueellaan, jolta sopii vaalivuodesta johtuen odottaa paljon. Paljon on näkynyt hyvääkin, mutta mikään ei olisi voinut vetää mattoa Kokoomus-aatteen alta, niin kuin isolla metelillä julkaistu lista tavoitteista vihapuheen kitkemiseksi. Iltalehden haastattelussa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perusteli vihapuhe-työryhmän tarvetta sillä, että “tutkimuksen mukaan vihapuhe ja nettikiusaaminen heikentävät eniten suomalaisten turvallisuudentunnetta”. Toivoisin todella, että poliitikot alkaisivat lukemaan siteeraamiaan papereita, eivätkä vain poimisi omaa agendaansa tukevia rusinoita pullasta, sillä ainoa moiseen tulokseen päätyvä paperi vaikuttaisi olevan konsulttiyhtiö KPMG:n sekä tasa-arvosuunnitelmien laadinnalla rahansa tekevän konsulttiyhtiö World of Managementin selvitys.

Ja selvitykseksi sitä pitääkin kutsua, koska se ei millään kriteerillä täytä edes alkeellisimpia tutkimukselle asetettuja vaatimuksia. Aineisto perustuu 53:n ihmisen vastaukseen ja kolmenkymmenen käsin valitun järjestöaktiivin haastatteluun. Ei ole ensimmäistäkään syytä siteerata tämän kyselyn tulosta tavalla, jolla poliitikot oikealta vasemmalle ovat viime aikoina tehneet.

Oivana kuriositeettina mainittakoon, että kyseinen selvitys on osa Suomi 100-juhlavuoden “100 tasa-arvotekoa”-projektia, joka perustettiin kanavoimaan rahaa kolmannen sektorin tukityöllistettäville hömppäorganisaatioille. Olen näitä menetettyjä miljoonia käsitellyt jo parilla aikaisemmalla videolla, joten siitä ei sen enempää.

Oikeusministeri Antti Häkkänen totesi Iltalehden haastattelussa, että  vihapuhe-työryhmän tarkoituksena on mm. pureutua pohtimaan sananvapauden juridisia rajoja sekä pohtia termin “vihapuhe” sisältöä, koska tällä hetkellä siitä ei ole vakiintunutta määrittelyä. Nämä tavoitteet eivät sinällään vielä ole tuomittavia, vaikka sananvapautta rakastavan kansalaisen hämähäkkivaisto jo varoitteleekin. Mutta kun soppaan heittää mukaan ministeriryhmämme laatiman kolmentoista kohdan toimenpidelistan, niin aivan hiljaa ollessa voi jo kuulla rautasaappaiden kopseen.

Iso osa listatuista tavoitteista on retorisesti samalla tasolla kuin mihin SDP:n vero-ohjelmissa, Vasemmistoliiton maahanmuuttopolitiikassa tai Vihreiden ympäristöpoliittisissa kannanotoissa on totuttu: Konkretia on korvattu analyysiköyhällä hutulla, joka ei tarkoita mitään.

Mutta otetaan ne hyvät asiat, tai ainakin positiiviset vivahteet, ensin. Kohdassa kymmenen puhutaan opiskelijoille tarjottavista vaihto-opiskelumahdollisuuksista ja kansainvälistymisjaksoista. Globalisoituvassa maailmassa se on lähes varauksettomasti etu, joka suomalaisille nuorille on hyvä suoda, matkailu kun tunnetusti avartaa. Tällainen koulutuspoliittinen linjaus on hyvä, vaikka konkretia ehdotuksen taustalla jää muuten olemattomaksi.

Kohdasta kuusi löytyy lause “Jokaiselle lapselle ja nuorelle on tärkeää opettaa, mikä on sähköisessä maailmassa hyväksyttävää, toista ihmistä kunnioittavaa käytöstä”. Kyllä, tällaista kasvatuksellista työtä pitää ehdottomasti tehdä niin kodeissa kuin julkisen keskustelun kauttakin. Vetää kuitenkin mielen mustaksi, kun julkisen sektorin koosta ja yksilön vastuusta paljon puhuva puolueemme tekee selväksi, ettei kasvatusvastuuta olla vaatimassa lasten vanhemmilta, vaan oppilaitoksilta ja viranomaisilta.

Kohdassa kahdeksan puhutaan lasten lukutaidosta ja kriittisestä ajattelusta siinä, missä kohdassa yhdeksän jokaisen suomalaisen monipuolisesta ja kriittisestä medialukutaidosta. Nämä taidot ovat tietysti tärkeitä ja tarpeellisia, mutta eikö niitä opeteta jo nyt peruskouluissa? Muutenkin tuntuu lähinnä irvokkaalta vitsiltä, että jakovarapuheista äänekkäästi varoitteleva puolueemme ehdottaa seitsemän miljoonan euron määrärahaa aikuisten “digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistamiseen”. Miksi juuri seitsemän, eikä vaikka seitsemäntoista? Tai kaksi? No, ainakin ne korkeakoulujen orientaatiojaksoilta tutut tietokoneajokorttibisneksen konsultit hierovat jo karvaisia käsiään, kun taas joku kaataa ilmaista massia ovista ja ikkunoista.

Mutta sitten ne huonot, ja niitä ikävä kyllä piisaa. Kohdassa yksi puhutaan verkkopalveluiden velvoittamisesta valeprofiilien poistamiseen, mikä herättää heti kysymyksen, miten valeprofiili määritellään ja miksi ne halutaan kitkeä? Toisen henkilön nimellä ja naamalla esiintyminen täyttänee jo nyt kunnianloukkausen tunnusmerkit, mutta jos tarkoitus on lakkauttaa viime aikoina puhuttaneet sosiaalisen median parodiatilit, aletaan olla jo heikoilla jäillä. Ja ihan siltä varalta, että joku kiilusilmä ajatteli puuttua netinkäyttäjien anonymiteettiin, niin muistuttaisin, että anonymiteettiä tarvitaan yleensä eniten niissä valtioissa, joissa se on kiellettyä. Valeprofiilin taakse kätkeytyminen on monissa totalitaristisissa valtioissa ainoa keino kritisoida vallanpitäjiä ja jakaa luotettavaa tietoa julkisesti. Katsokaa vaikka Venezuelaa, joka juuri yritti sensuroida Ylen Venezuelan ongelmia käsittelevän Ulkolinja-dokumentin.

Neloskohdassa lähdetään sitten jo aivan laukalle viittaamalla Saksassa käytössä olevan lainsäädännön soveltamista Suomeen. Kyseinen laki velvoittaa verkkopalvelun ylläpitäjän poistamaan vihapuheeksi luokiteltavan sisällön palvelustaan. Ehdotus palauttaa keskustelun jälleen lähtöruutuun, kun termiä “vihapuhe” ei ole edelleenkään määritelty. On myös ristiriitaista oikeusministeri Häkkäseltä vannoa, ettei vihapuhetta tulla kriminalisoimaan. Jos verkkopalveluiden tarjoajat pakotetaan sanktioiden uhalla poistamaan viestejä palvelustaan, niin kyseessä on, de facto, vihapuheen kriminalisointi.

Muutenkin, Saksan mallin ennalta nähdyt ongelmat ovat jo toteutuneet: Lainvalvojan rooli on ulkoistettu verkkopalveluiden ylläpitäjille, jotka sakkotuomioiden pelossa kaventavat sananvapautta tiukalla ennakkosensuurilla. Tässä mielessä Saksa on lähempänä synkkää historiaansa kuin koskaan sotien jälkeen, enkä suostu uskomaan, että Suomessa yksikään puolue haluaa harkita asiaa tämän pidemmälle. Varsinkin Kokoomuksen pitäisi ymmärtää vastustaa ankarasti tällaisia aloitteita, ei tehdä niitä itse.

Listalla esitellään myös täysin käsittämätön vaatimus, jonka mukaan luvatta nettiin ladattujen kuvien tulisi olla helpommin poistettavissa. Kenelle tällainen ukaasi mahdollisesti aiotaan toimittaa ja miten? “Hei, se on Kokoomus täällä terve, onko Interneteillä? Joo, me haluttais yhdet kuvat pois globaalista tietoverkosta, niin otattehan nyt saman tien ne veke sieltä?”. Moista tavoitetta ei olla saavutettu edes kommunistisessa Kiinassa, toivottavasti sitä ei saavuteta Suomessakaan, ainakaan Kokoomuksen johdolla.

Muistuttaisin ministeriryhmäämme myös Streisandin ilmiöstä, jonka mukaan yritykset poistaa materiaalia netistä johtaa sensuurin kohteen räjähdysmäisesti kasvavaan julkisuuteen. Streisandin ilmiö vieläpä todistettavasti toimii paljon paremmin kuin mikään yritys sensuroida nettiä. Viittaan tässä kohtaa jälleen Venezuelaan ja Ylen Ulkolinja-dokumenttiin.

Listalle jää vielä pitkä liuta asioita, joista kaikista Orwellimaisimmille klassikoille on annettava kunniamaininnat. Kohdassa kaksi puhutaan turvallisuusviranomaisten valtaoikeuksien laajentamisesta. Kolmoskohdassa ehdotetaan pakollista päätoimittajaa “sähköisille alustoille”. Kohdassa seitsemän ehdotetaan kännykkä-aplikaatiota some-loukkauksien raportoimiseksi sekä viranomaisvalvonnan kohdistamista heihin, jotka ovat kirjoitelleet rumia nettiin. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kohdassa yksitoista puppugeneraattorista täräytetään ulos lause, josta vasemmistopuolueiden puoluetoimistoilla ollaan varmasti kateudesta punavihreinä: “Kaiken valtion rahoittamassa toiminnassa tulee sitoutua vihapuheen ja rasismin vastustamiseen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen”. Ihanko kaikessa, koko reilun 50 miljardin vuotuisen kulutuksen osalta? Ja siitä huolimatta, ettemme edelleenkään tiedä, mitä vihapuhe tarkoittaa?

Ehkäpä kaikista suurin yllätys oli oikeusministeri Häkkäsen Iltalehdelle antama lausunto, jonka mukaan sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa. En olisi yllättynyt kuullessani tällaista opiskelija- tai vasemmistopoliitikkojen suusta, mutta mutten voi uskoa, että selkeän perusteltua linjaa tähän asti vetänyt Häkkänen olisi aivan oikeasti tätä mieltä. Koska tunnen Häkkäsen politiikkaa jonkin verran ja tiedän hänen yleensä osoittavan erittäin hyvää harkintakykyä ajamissaan hankkeissa, epäilen, että tämän vihapuhe-hankkeen puuhamiehet ja -naiset löytyvät jostain aivan muualta kuin oikeusministeriöstä. En silti voi olla huomauttamatta, että sananvapauden rajan vetäminen toisten subjektiivisiin tunteisiin johtaa väistämättä sananvapauden kuolemaan.

Tuollaista periaatetta noudattamalla syntyy nopeasti yhteiskunta, jossa sinun oikeutesi loppuvat siihen, mistä minun tunteeni alkavat. Esimerkkejä tällaisen ajattelun seurauksista voi katsoa vaikka vasemmistoretoriikasta, jonka mukaan rikkaalla ei ole moraalista oikeutta antaa köyhälle neuvoja rahankäyttöön. Tai vaikkapa feministisestä retoriikasta, jonka mukaan valkoisen tulee vaieta etnisten vähemmistöjen edessä, miehillä ei ole oikeutta kritisoida naisia koskevia teemoja, eikä heteroilla ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä kaikki seksuaalivähemmistöjen edustajien jutut absoluuttisena totuutena.

Hälytyskellojen tulisi soida kaikilla kansalaisilla aina, kun poliittinen eliitti alkaa vakuutella olevansa huolissaan vihapuheesta, koska hyvääkin tarkoittavat sananvapauden rajoitukset tuppaavat yleensä pönkittämään vallanpitäjän asemaa opposition ja kansalaisten oikeuksien kustannuksella. Näin on käynyt kaikissa maailmanhistorian diktatuureissa ja totalitaristisissa valtioissa, tuoreimpana esimerkkinä Venezuelassa, missä vihapuheeseen vedoten koko mediakenttä on korruptoitunut ja alistettu valtiojohdon kritiikittömäksi tiedotuskanavaksi. Vapaissa demokratioissa tulee siis lähtökohtaisesti suhtautua epäillen kaikkiin yrityksiin kahlita sananvapautta.

Ihmisten täytyy ymmärtää, että vaikka vallanpitäjät vaikuttaisivat kuinka laupeilta ja oikeamielisiltä nyt, voi tilanne olla parin vuoden päästä aivan toinen. Jokainen vasemmistolainen voi kuvitella, mitä vihapuhe tarkoittaisi pelkäämiensä Perussuomalaisten enemmistönä hallitsemassa Suomessa? Kokoomuksen ministerit voivat tykönään pohtia, mitä vihapuhe tarkoittaisi vaikkapa Vihreiden ja Vasemmistoliiton ottaessa suitset käsiinsä?

Jos me nyt alistumme tinkimään vapauksistamme jonkin politikoinnin välineenä käytetyn höpönlöpö-termin takia, niin korruptoituneen vallanpitäjän kiristäessä otettaan vallankahvasta niitä vapauksia ei enää saa takaisin ilman verenvuodatusta. Jos joku on eri mieltä, niin osoittakaa minulle maailmanhistoriasta maa, jonka epäoikeudenmukainen vallanpitäjä on yhtäkkiä kokenut valaistuksen ja luopunut vallastaan suosiolla?

Tuntuu, että Kokoomuksen ministeriryhmä ampuu nyt piiput kuumina pimeään. Ratkaisuja on keksitty valtava määrä laidasta laitaan, itse ongelma vain tuntuu olevan vielä vaalihumun peitossa.

Miksi ihmeessä Kokoomus yrittää valmistautua vaaleihin kosiskelemalla vasemmistopuolueiden kannattajia heidän keksimien mukaongelmien ympärillä hääräilemällä? Kaikki höpötykset vihapuheen kitkemisestä pitää asettaa oikeaan kontekstiinsa totalitarististen vallanpitäjien työkaluna ja jättää ne omaan arvoonsa. Vaaleihin on kahdeksan kuukautta aikaa ja mielestäni Kokoomuksen pitää viimeistään nyt nousta julkisen keskustelun soihdunkantajaksi, joka johdattaa poliitikot keskittymään tiukasti talouteen, energiapolitiikkaan, ympäristöön, turvallisuuspolitiikkaan, yrittäjyyteen, työnteon kannustimiin ja muihin aidosti tärkeisiin markkina- ja arvoliberaaleihin politiikan teemoihin.

https://www.kokoomus.fi/petteri-orpon-puhe-ministeriryhman-kesakokouksessa-joensuussa/
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201135808_pi.shtml
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76633/omso_7_2016_vipu-raportti_158_s.pdf?sequence=1&isAllowed=y
https://valtioneuvosto.fi/documents/1410869/4024872/Turvallisuuden+yhdenvertaisuus+selvitys+310518.pdf/9091cbbf-6dd9-4d8a-b337-01be26de818a/Turvallisuuden+yhdenvertaisuus+selvitys+310518.pdf.pdf
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201135808_pi.shtml
https://home.kpmg.com/fi/fi/home/tietoa-kpmgsta/kpmg-yrityksena.html
http://wom.fi/
http://www.tasaarvo100.fi/
https://www.youtube.com/watch?v=Na4rbTlQt6U
https://www.youtube.com/watch?v=UB1Pqo6xTy4
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-haluaa-kitkea-vihapuhetta/
https://yle.fi/uutiset/3-10339426
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201808142201136633_pi.shtml
https://yle.fi/uutiset/3-9699018
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/saksa-kyllastyi-vihapuheeseen-uusi-laki-maaraa-jopa-50-miljoonan-euron-sakot-rasistisesta-some-kommentista-200436829/
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801072200651916_ul.shtml
https://fi.wikipedia.org/wiki/Streisandin_ilmi%C3%B6
https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-11-08/venezuela-passes-anti-hate-law-threatening-media-censorship
https://www.reuters.com/article/us-venezuela-politics/venezuelas-socialist-run-truth-commission-to-investigate-opposition-idUSKCN1AW2A1
https://en.wikipedia.org/wiki/Censorship_in_Venezuela
https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-haluaa-kitkea-vihapuhetta/

21 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260086-kokoomus-akkia-pois-vihapuheen-harhapoluilta#comments Aate Kokoomus lainsäädäntö Sananvapaus Vihapuhe Tue, 28 Aug 2018 05:00:00 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260086-kokoomus-akkia-pois-vihapuheen-harhapoluilta
Poistiko Putin facebook profiilini… http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259871-poistiko-putin-facebook-profiilini
Kirjoitin tänne Uuteen Suomeen 15.8 artikkelin ”Perussuomalaiset kovassa nousussa”. Tuossa artikkelissa ruodin tapahtuneita, jotka ovat merkkejä siitä, että Perussuomalaisten nousun pelko on valtava eri poliittisissa tahoissa. Toin artikkelissa esille myös 30 päivän julkaisukieltoni facebook:ssa, jonka sain sen seurauksena, kun ilmoitin tulleeni valituksi yhdeksi Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaaksi. Artikkelin loppusanoissa kirjoitin ”Mielenkiintoista seurata kuinka älyttömiä ulostuloja ja tempauksia vielä näemmekään ennen 2019 eduskuntavaaleja.”

Ei tarvinnut kauaa odotella kun tapahtui. Edellä mainitusta 30 päivän facebook julkaisukiellostani oli eilen lusimatta 8 päivää. Julkaisukieltoni aikana navigoin luomallani varaprofiililla, jonka kautta pääsin hallinnoimaan yritystemme ja eri yhdistysten facebook sivuja. Kuinka ollakaan, eilisen illan hämärtäessä vielä 8 päivää julkaisukiellossa oleva pääprofiilini, sekä varaprofiilini poistettiin kokonaan ilman mitään ennakkoilmoitusta.

En tiedä luuleeko joku aiheuttaneensa minulle näillä profiilien poistoilla jotakin hallaa eduskuntavaaleja ajatellen, ja jos näin on, niin voin kertoa, että tämähän luo vain lisää kiinnostavuutta kampanjaani kohtaan. Toki pääprofiilin mukana meni valtavasti kuvia ja muistoja niin urheilu-urastani kuin yksityiselämästänikin, mutta onhan ne tallessa muuallakin kuin facebook:ssa. Olen luonut uuden profiilin (Año Turtiainen) ja kaikki ovat tervetulleita seuraamaan sen kautta elämääni eduskuntavaalikampanjan aikana.

En ole ainut Perussuomalainen, jota yritetään kaikin keinoin poliittisesti hiljentää tällä hetkellä. Kun kansainvälisenä ihmisenä joutuu Suomessa tällaista kokemaan, niin voitte kuvitella kuinka hauskaa on kuunnella valtamediasta kauhu-uutisia, kuinka Venäjä ja Putin ovat vaikuttaneet jopa Amerikan presidentinvaaleihin, ym poliittisiin asioihin ympäri maailman.

Aloin ottamaan Suomen poliittisiin asioihin kantaa facebook:ssa kirjoittamalla jo 2014. Tuolloin seurasin internetin kautta Suomen menoa USA:sta. 2015 joulukuussa jaoin erään Uuden Suomen artikkelin omilla saateteksteillä, joka nousi valtamediassa ykkösaiheeksi. Tuohon aikaan en ollut vielä mukana politiikassa. 2017 kun tulin valituksi kuntavaltuutetuksi ja myöhemmin aloimme kiertämään toreja näkyvästi maakuntavaaleja ajatellen, päätti politisoitunut syyttäjä viedä minut käräjille tuon 2015 facebook:iin kirjoittamani saatetekstin vuoksi.

Hauskaa tässä asiassa on myös se, että edellä mainittu juttu on käräjillä syyskuussa ja syyttäjä hakee minulle sakkotuomiota tuosta saatetekstistä ja vähintään sitä, että joutuisin oikeuden päätöksellä poistamaan kyseisen saatetekstin facebook profiilistani. Kuka lieneekään facebook profiilini poiston takana, mutta sen poistamisella on samalla hävitetty todistusaineistoa oikeutta ajatellen ja kirjoituksen poistamisen osalta syyttäjällä on nyt tyhjät kädet.

Seuratkaa ihmiset Perussuomalaisia, tulevasta talvesta on tulossa kaikin puolin hauska ja mielenkiintoinen.

24 http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259871-poistiko-putin-facebook-profiilini#comments Eduskuntavaalit 2019 Nettipoliisi Perussuomalaiset Sananvapaus Vihapuhe Thu, 23 Aug 2018 01:11:24 +0000 Ano Turtiainen http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259871-poistiko-putin-facebook-profiilini
Suomi menettämässä omavaraisuutensa ruuan suhteen http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259700-suomi-menettamassa-omavaraisuutensa-ruuan-suhteen
Juttelin eilen erään maanviljelijän kanssa Mikkelin kalamarkkinoilla ja sen tiimoilta en malta olla kirjoittamatta muutamaa sanaa.

Miksi Kepu pääministeri Sipilän johdolla kurittaa maanviljelijöitä? Pakko tunnustaa, että fanaattiset kepulaiset ovat kyllä uskollisia puolueelleen. Tuki puolueelle on edelleen yllättävä, vaikka maataloutta ollaan ajamassa isolla kädellä alas. Meille on luotu tarkoituksella markkinat, että ulkomailta tuotua ruokaa löytyy jo maajussinkin kaapista.

Maatalouden alasajolla on suora yhteys muuhunkin isänmaamme pilaamiseen. On selvää, että nyt ollaan tarkoituksella tuhoamassa Suomesta viimeisetkin rippeet omavaraisuudesta ruuan suhteen.

Seuraavaksi muutama sana isoimmasta asiasta, millä isänmaatamme on jo pilattu pitemmän aikaa.

Vuosia on jo eletty tarkoituksella yli varojen, jotta maamme velkaantuisi kuralle. Yli varojen eläminen tehdään muuta maailmaa ”auttamalla” ja samalla leikataan kantaväestön eduista. Sinulta leikataan koska, sinun maksamat rahat ei mukamas riitä. Näin meitä alistetaan ja samalla muuta maailmaa ”auttamalla” meistä maksajista tehdään ”hyviä” ihmisiä. Eli aiheeton tukkapölly ei tunnu niin pahalta, kun samalla sinua kehutaan hyväntekijäksi. Huomaatteko kuinka teitä viedään kuin koiraa narussa.

Tarkemmin katseltuna, vähän kaikessa on merkkejä alasajosta, ikään kuin eläisimme aikaa lopun edellä. Esimerkiksi, miksi meidän suomalaisten omistamat tiet ja palvelut annetaan rapistua, vaikka maksamme valtavia summia veroja joka asian yhteydessä. Samaan aikaan EU maksujen kautta rahoillamme rakennetaan uusia teitä muualle Eurooppaan.

Mitä enemmän miettii palvelujemme alasajoa, tulee mieleen onko pankitkin mukana tässä maamme alasajossa. Yritin vaihtaa hiljattain USA:n dollareita euroiksi ja kävi ilmi, että yksikään pankki ei enää vaihda valuuttaa, ainakaan maaseudulla.

Edellä mainittuihin älyttömyyksiin on selitys. Isoissa pöydissä suunniteltu tuleva EU liittovaltio tarvitsee meitä suoraselkäisiä ja rehellisiä maksumiehiä. Kun taloutemme on ajettu tarpeeksi kuralle ja olemme menettäneet omavaraisuutemme, meistä on silloin tehty hyödyllisiä idiootteja, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla maksumiehenä ja saajan ohjattavana.

Kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö valtava vastakkainasettelu olisi läsnä koko aika nykyarjessamme. Meidän kaikkien, ihan jokaisen pitäisi muistaa, että se ja ne tahot, jotka meitä haluaa maksajiksi ja ohjaukseensa, he todellakin hyötyvät arjessamme olevasta vastakkainasettelusta. Meidän pitää yhdessä alkaa rakentamaan tätä maata takaisin, niin kuin teimme 60 ja 70 luvulla. Päätöksentekijöissämme on ”EU liitovaltion” lahjomia henkilöitä, jotka ruokkivat arjessamme olevaa vastakkainasettelua. Viimeisimpänä esimerkkinä vastakkainasettelun ruokkimisesta kertoo Kokoomuksen valtaapitävien vihapuhekampanja.

7 http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259700-suomi-menettamassa-omavaraisuutensa-ruuan-suhteen#comments Eduskuntavaali 2019 EU liittovaltio Omavaraisuus Vastakkainasettelu Vihapuhe Sun, 19 Aug 2018 13:12:20 +0000 Ano Turtiainen http://anoturtiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259700-suomi-menettamassa-omavaraisuutensa-ruuan-suhteen
Koska siniset ja perussuomalaiset palaavat yhteen? http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259656-koska-siniset-ja-perussuomalaiset-palaavat-yhteen
Perussuomalaisista dramaattisesti reilu vuosi sitten eronnut Sininen tulevaisuus on viime aikoina osoittanut olevansa konservatiivisempi kuin Ulla Appelsin, joka puolusti oikeutta aborttiin kirjoituksessaan ja vihapuhetta kannattavampi kuin perussuomalaiset. Vaikka perussuomalaisten puheenjohtaja on tuomittu rasistisesta viharikoksesta, ei puolue ole lytännyt vihapuheen kitkemiseen pyrkimistä yhtä ponnekkaasti kuin siniset.

Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin aborttikommentit ovat kuin tuulahdus suoraan The Handmade's tale -sarjasta. Soinin aborttivihaa ja julkisia kannaottoja on syystäkin ihmetelty.

Sinisen tulevaisuuden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo otti tänään Puheenvuoron blogissaan kantaa kokoomusvetoiseen vihapuhetyöryhmän työhön.

”Henkilökohtaisesti katson, että pilkkaaminen tai loukkaaminen ei ole riittävä peruste rikosnimikkeelle. Kristittynä minulle rajat asettaa kaikkien vakaumusten kunnioitus ja kotona opitut hyvät tavat”, Elo toteaa.

Kuitenkin jo tällä hetkellä Suomessa toisen julkinen pilkkaaminen ja loukkaaminen eivät kuulu sananvapauden piiriin.

Mielestäni on hienoa, että vihapuhetyöryhmä kokoontuu pohtimaan, onko Suomen lainsäädäntö ajantasalla.

Suomessa vihapuhe ilmenee esimerkiksi maailttamisena. Henkilön yhteystiedot julkaistaan, minkä jälkeen useampi henkilö häiriköi kohdetta. Kun jokainen lähettää vain pari viestiä kohteelle, on vaikea syyttää heitä vainoamisesta, vaikka toiminta jatkuisi pitkäänkin.

Moni internetissä häiriköivä on myös oppinut käyttämään kiertoilmaisuja taitavasti.

Yltyneeseen vihapuheeseen sosiaalisen median alustoilla on jollain tavalla puututtava. Äärioikeisto ja trollit ovat jo vuosia pyrkineet vaientamaan sosiaalisessa mediassa mielipiteet, jotka eivät ole heidän arvojensa mukaisia. Voisi kuvitella, että jokainen sananvapautta toivova ja demokraattista yhteiskuntaa kannattava haluaisi kitkeä vihapuhetta.

Siniset esittävät tässä tilanteessa huolensa ”ajatuspoliiseista”. Käsittääkseni tämä ei ollut vihapuhetyöryhmän tarkoitus.

Ehkä sinisten avaus kertookin enemmän puolueen epätoivoisesta tilanteesta.

Olin paikalla kun siniset kertoivat reilu vuosi sitten lähtevänsä perussuomalaisista. Simon Elo totesi tuolloin, että päätös todennäköisesti tuhoaa poliittisen uran. Hän perusteli päätöstä näin:

"Minulla on kaksivuotias poika jota haluan katsoa silmiin myös jatkossa. En halua tehdä sellaista minkä kanssa en voi elää. Kyse ei ole vain siitä, että Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi, vaan niistä tahoista jotka yhdessä puolueemme kaappasi", Elo sanoi.

Lähdettyään Halla-ahon johtamasta perussuomalaisista siniset saivat jäädä hallitukseen. Hallituksen hajoaminen estettiin.

Vuoden ajan siniset ja perussuomalaiset ovat lytänneet toisiaan julkisesti ja vähemmän julkisesti.

Politiikan seuraajat ovat arvuutelleet sinisten loikkaamisia muihin puolueisiin vaalien lähestyessä, mutta – ihme kyllä – massakatoa sinisistä ei ole vieläkään nähty.

Kesälukemisteni joukossa oli kirja, joka laittoi miettimään populismia uudella tavalla.

Ei ole kansainvälisesti tavatonta, että populistipuolue yhdistyy, pohtivat tutkijat Emilia Palonen ja Tuija Saresma viime syksynä julkaistussa kirjassaan Jätkät ja jytkyt.

”Näin kävi mm. Itävallan vapauspuolueelle: FPÖ:stä irtosi vuoden 2005 presidentinvaaleissa sen ehdokas pääsi toiselle kierrokselle”, Palonen ja Saresma kirjoittavat.

Siniset ovat ottaneet harppauksia kohti konservatiivista ja äärioikeistolaista suuntaa, josta he nimenomaan aiemmin perussuomalaisia kritisoivat. Ehkä tarkoitus on haalia kannatusta perussuomalaisilta tai ehkä epätoivoinen ”politiikan startup” on tullut realiteettien eteen kun gallupkannatus näyttää 0,8 prosenttia.

Kuinka kauan kestää, että perussuomalaiset ja siniset palaavat yhteen? Onko veikkauksia?

91 http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259656-koska-siniset-ja-perussuomalaiset-palaavat-yhteen#comments Kotimaa Media Politiikka Sananvapaus Vihapuhe Sat, 18 Aug 2018 14:39:05 +0000 Linda Pelkonen http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259656-koska-siniset-ja-perussuomalaiset-palaavat-yhteen
Lisää poliiseja, ei ajatuspoliiseja http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259625-lisaa-poliiseja-ei-ajatuspoliiseja
Kokoomuksen ministeriryhmä kertoi tiistaina perustavansa kolmen ministeriön alaisen vihapuhetyöryhmän. Sen tehtävänä on tehdä ”huolellinen analyysi siitä, mitä kaikkea sananvapauden piiriin sinänsä kuuluu”.

Kokoomus hyppää jälleen punavihreiden liberaalien tontille ja jättää tolkun konservatiivit kuin nallin kalliolle. Onneksi on siniset.

Perustuslakiimme on kirjattu, että "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla."

Häkkäsen mukaan "sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa". Väite ei pidä paikkaansa. Sananvapaus suojaa myös sellaista toimintaa, josta joku voi loukkaantua, sillä sellainen toiminta mistä kukaan ei loukkaannu ei todennäköisesti vaadi suojaamista. Laissa määritellään kunnianloukkaus ja laiton uhkaus, jotka ovat voimassaolevia perustuslain mainitsemia säännöksiä sananvapauden rajoista.

Jos kokoomus haluaa tehdä muutoksia tähän suomalaisen sananvapauden perustaan niin kuka määrittelee oikeat ja väärät mielipiteet? Porvarillinen ajatuspoliisi?

Oikeusministeri Antti Häkkäsen mukaan "vihapuhe on haasteellinen käsite, jota ei ole määritetty eikä kyetä kunnolla tarkkaan määrittämään". Mitä lakimuutoksia kokoomuksen vihapuhetyöryhmä voi siis edes tehdä, jos vihapuhetta ei kyetä kunnolla tarkkaan määrittämään?

Yhtä muutosta on syytä harkita. Uskonnonvapaus on erittäin tärkeä arvo, mutta sitä pitää punnita sananvapauteen nähden. Suomen lainsäädännössä on säädetty uskonrauhan rikkomisesta. On perusteltua arvioida, että onko tätä pykälää syytä lieventää tai poistaa kokonaan laista.

Henkilökohtaisesti katson, että pilkkaaminen tai loukkaaminen ei ole riittävä peruste rikosnimikkeelle. Kristittynä minulle rajat asettaa kaikkien vakaumusten kunnioitus ja kotona opitut hyvät tavat.

Uskonnollisten yhdyskuntien vapaa ja turvallinen toiminta on tietysti turvattava. Minulla, Timo Soinilla ja kaikilla muillakin on oltava vapaus vakaumukseensa ja sen ilmaisemiseen vaikka se loukkaisi lattekokoomuslaisia tai viinivihreitä.

Turvallisuus on jokaisen kansalaisen perusoikeus. Tapasin eilen Turussa ministeriryhmän kokouksen yhteydessä Hansakorttelissa ja Operaatio Ruokakassissa lukuisia ihmisiä eikä yksikään vaatinut rajoittamaan sananvapauttaan turvallisuuden tähden. Sen sijaan toivotaan lisää tekeviä käsiä.

Sininen tulevaisuus haluaa palauttaa ensi vuodeksi poliisiammattikorkeakoulun opintososiaaliset edut ja lisätä poliisien määrää lähivuosina 800 hengellä. Siniset haluaa myös ensi vuodeksi Puolustusvoimille sata henkilötyövuotta lisää. Tolkun konservatiivien linja.

Siniset haluavat lisää poliiseja, ei ajatuspoliiseja.

0 Poliisi Puolustusvoimat Sananvapaus Vihapuhe Sat, 18 Aug 2018 05:27:55 +0000 Simon Elo http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259625-lisaa-poliiseja-ei-ajatuspoliiseja
Onko vihapuhe Suomen ongelma? http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259557-onko-vihapuhe-suomen-ongelma
Mitä vihapuhe on? Kenen se pitäisi määritellä?  Vihapuhe-termi on tuontitavaraa viimevuosilta (hate speech) ja sitä käytetään Suomessa henkilöihin, jotka ovat eri mieltä tai suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan. Miksi ihmiset, jotka kutsuvat itseään suvaitsevaisiksi eivät suvaitse vastakkaista mielipidettä?

Kokoomus on perustamassa vihapuhetyöryhmää selvittämään mahdollisuuksia vihapuheen kitkemiseksi esimerkiksi netissä ja somessa. Tällaiselle työryhmälle ei ole tarvetta. Nettikiusaamiseen tulee ehdottomasti puuttua ponnekkaammin, mutta ei siihen tällaisia työryhmiä eikä ennakkosensuuria tarvita. Anonyymina esiintyminen somessa voidaan toki kieltää, mutta siihenkään työhön ei työryhmiä tarvita.

Suomessa on sananvapaus, joten jokainen voi rohkeasti olla ihan mitä tahansa mieltä, kunhan se ei loukkaa ketään. Oikeita ja vääriä mielipiteitä ei ole olemassakaan. Jo nyt lakiin on kirjattu tilanteet, että jos puheet tai kirjoitukset ylittävät hyvän maun, laittoman uhkauksen tai kunnianloukkauksen rajat, voi kansalainen tehdä rikosilmoituksen ja saada hyvitystä. Rangaistuksesta vastaa Suomen oikeuslaitos eikä valtio, poliitikot tai puolueet. Tästä on esimerkki Saksasta, jossa yritettiin rangaista sivustojen ylläpitäjiä, mutta korkein oikeus tuomitsi tämän lainvastaisena.

Tiedotteessa painotettiin muun muassa kansalaisjärjestöjen roolia vihapuheen torjunnassa. Mikä oikeus kansalaisjärjestöillä on toimia vihapuheenkitkijänä? Antaako valtio tuomioistuinten tehtäviä tavallisille kansalaisille? Kuulostaa diktatuurin toimintamallilta kontrolloida kansalaisten puheita. Mielestäni asia ei edes kuulu järjestöille vaan lakia valvoo poliisi ja tuomiot jakaa oikeuslaitos. SPR on tehnyt tällaista toimintaa kokeeksi mukanaan Rasismia vastusta Rasmus-yhdistys. Kaikki lahjoittajat tuskin edes tietävät, että rahaa käytetään kansalaisten mielipiteiden tarkkailuun, kun sillä voitaisiin auttaa ihmisiä.

Puolueeni linja tässä asiassa ei vastaa omaani. Minun mielestäni tällaista työryhmää ei tarvita. Jokainen vastatkoon puheistaan ja mielipiteistään ihan itse ilman valtion kitkemisiä. Vihapuhetta käsitteenä on mahdotonta määritellä. Suomessa on edelleen sananvapaus ja asioista on voitava olla eri mieltä. Kyseiset ministerit eivät voi määritellä, mikä on vihapuhetta ja mikä ei.

31 http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259557-onko-vihapuhe-suomen-ongelma#comments Politiikka Sananvapaus Vihapuhe Vihapuhetyöryhmä Thu, 16 Aug 2018 10:03:03 +0000 Sebastian Franckenhaeuser http://sebastianfranckenhaeuser.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259557-onko-vihapuhe-suomen-ongelma
Palestiinalaishallinnon oppikirjat EU:n tarkasteluun http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259539-palestiinalaishallinnon-oppikirjat-eun-tarkasteluun
European Coalition for Israel (ECI) – kristillisiä organisaatioita, kirkkoja ja ruohonjuuritason aktiiveja mobilisoiva Brysselissä päämajaansa pitävä vaikutusorganisaatio – julkaisi 15. elokuuta 2018 tiedotteen koskien Palestiinalaishallinnon jopa vihakoulutusta sisältävää opetussuunnitelmaa ja oppikirjoja.  Itse olen aiemmin käsitellyt aihetta viimeksi kirjoituksessani Palestiinalaisten uudet oppikirjat jopa aiempaa vihamielisempiä .

Seuraavassa tiivistetysti vapaasti suomeksi käännettynä ko tiedotteen pääkohtia:

Euroopan komission johdolla toimiva kansainvälinen yhteisö on parhaillaan aloittamassa palestiinalaisten oppikirjojen tarkastelua sen jälkeen, kun oli ilmennyt, että viime syksynä käyttöön otettu uusi opetussuunnitelma ei valmista palestiinalaisia ​​opiskelijoita rauhaan ja rinnakkaiseloon israelilaisten kanssa, vaan pikemminkin herättää vihaa ja radikalisoitumista.

Konkreettisia esimerkkejä vihaan yllyttämästä palestiinalaisissa oppikirjoissa esitettiin useille kansallisille hallituksille aiemmin tänä vuonna, myös Lontoossa, Brysselissä ja Helsingissä, ja ne ovat myös kiinnittäneet huomiota kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Monien vuosien hiljaisuuden ja kieltämisen jälkeen monet lahjoittajien hallitukset ovat nyt alkaneet reagoida.

Virallisessa vastauksessaan Suomen ECI edustajien kysymykseen hallitus vastasi kesäkuun puolivälissä sanomalla, että "Suomen hallitus ei hyväksy vihapuhetta ja pitää tärkeänä asian selvittämistä ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta. Suomen hallitus, joka johtaa tällä hetkellä EU: n palestiinalaishallinnon rahoituksesta ja valvonnasta koulutukseen liittyvissä asioissa vastaavaa koordinointiryhmää, ilmoitti, että Euroopan komission kanssa on parhaillaan suunniteltavana tarkistusprosessi aiheesta.

Tämä vahvistettiin Lontoossa viime viikolla, kun ECI-johtaja Tomas Sandell tapasi Lähi-idän asioista vastaavan ministeri Alistair Burtin, joka  Palestiinan oppikirjojen vihaan yllyttämisestä heinäkuussa pidetyssä parlamentin alahuoneessa käydyssä keskustelussa totesi tarvittavan PA:n oppikirjojen tarkastelua yhdessä muiden avunantajamaiden kanssa. Katsaus olisi saatettava päätökseen syyskuuhun 2019 mennessä.

Palestiinalaisten yllyttäminen vihaan ja marttyyrien perheiden taloudellinen tuki on jo johtanut Palestiinalaishallinnon tuen syvään leikkaukseen Yhdysvalloista ja viime kuussa Australian ulkoministeri Julia Bishop ilmoitti Australian hallituksen lopettavan PA: n rahoituksen kokonaisuudessaan niin kauan kuin Israelin vankiloissa tuomituille terroristeille maksettava tuki jatkuu.

Vaikka Yhdysvaltojen ja Australian hallitukset ovat leikanneet rahoitusta Palestiinalaishallinnolle merkittävästi, Euroopan hallitukset ovat olleet haluttomia tekemään niin. EU: n virkamiehet ovat aikaisemmissa keskusteluissa Brysselissä kieltäytyneet täysin mainitsemasta palestiinalaisten oppikirjojen vihapuhetta ja jopa ehdottaneet, että Israelin oppikirjat eivät eroa niistä.

Tilanne muuttunee nyt ja Sandell ilmaisi tyytyväisyytensä riippumattomaan arvioon, joka - vaikka se on jo myöhässä - on ratkaisevan tärkeä rauhanprosessille. "Jotta rauhalle annettaisiin mahdollisuus, meidän on valmisteltava seuraavan sukupolven rinnakkaiseloa, ei sotaa ja konflikteja. Israelin ja palestiinalaisten välinen päättäväinen ja kattava rauhansopimus riippuu ensisijaisesti siitä, ovatko osapuolet valmiita elämään rinnakkain rauhassa ja rinnakkaiselossa. Tämä ei voi tapahtua niin kauan kuin voimme sallia palestiinalaisten vihan ja väkivallan kukoistaa heidän koulujensa oppikirjoissa ", Sandell totesi.

Lähde: ECI: Donor countries initiate review process of Palestinian textbooks after wide-spread criticism of incitement to hatred and radicalization in new school curriculum

Kommenttini:

Prosessi etenee mutta puolueeton tarkastelu valmistunee vasta syyskuussa 2019. Entäpä sitten? Veikkaisin selvityksen perusteella keskusteluja käytävän PA:n kanssa joka auliisti luvannee korjata virheitä jonka jälkeen tuki jatkuu kuin nykyäänkin. Mielestäni tuki tulisi Suomessakin heti jäädyttää, odottaa selvitystä, odottaa korjaustoimenpiteet ja vasta sitten harkita tuen jatkamista.

Aiemmin aiheesta:

Palestiinalaisten uudet oppikirjat jopa aiempaa vihamielisempiä
Suomen tuki palestiinalaisten vihakoulutukselle selvitettävänä [Op-Ed]
Palestiinalaisille vihakoulutusta rauhankasvatuksen sijaan
Historianäkemyksen vankina
Hamasin kesäleirin ”rauhankasvatusta”
Lasten vihakoulutus jatkuu Gazassa
YK:n tukema lapsisotilaiden [viha]koulutus Gazassa uhkaa supistua
Erilaiset nukkeleikit
Hamasin terrorileirit nuorisolle
Länsivallat rahoittavat edelleen palestiinalaisterrorismi
Miksi Suomi rahoittaa Israelin vastaista politiikkaa
Suomikin maksaa tapporahaa palestiinalaisille

0 http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259539-palestiinalaishallinnon-oppikirjat-eun-tarkasteluun#comments Oppikirjat Palestiinalaishallinto Vihapuhe Wed, 15 Aug 2018 23:33:51 +0000 Ari Rusila http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259539-palestiinalaishallinnon-oppikirjat-eun-tarkasteluun